- Project Runeberg -  Tietosanakirja / 3. Haggard-Kaiverrus /
369-370

(1909-1922)
Table of Contents / Innehåll | << Previous | Next >>
  Project Runeberg | Like | Catalog | Recent Changes | Donate | Comments? |   

Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Herbart-Zilleriläinen kasvatusoppi ...

scanned image

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Below is the raw OCR text from the above scanned image. Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan. Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!

This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.

369

Herbart-Zilleriläinen kasvatusoppi—Herbert

370

joka on ankarimmasti yksinkertainen, s. o. sen
olemuksena on „yksinkertainen kvaliteetti", ja
joka on muuttumaton. Kaikki olevaisen
muutokset ovat siinä, että realein suhteet toisiinsa
muuttuvat. Maailman muodostaa hyvin suuri, mutta
kuitenkin äärellinen luku sellaisia
yksinkertaisia, laadultaan toisistaan eroavia realeja.
Jokainen reale, joutuessaan uusiin suhteisiin ja
vuorovaikutuksiin toisten kanssa, „säilyttää itsensä";
kaikki realen toiminta on syvimmässä
ytimes-sään oman olemuksensa ylläpitämistä häiriöitä
vastaan („Selbsterhaltung"). „Minä" on
myöskin ristiriitainen käsite, vieläpä oikea
„ristiriitaisuuksien pesä"; se m. m. sisältää
„loppumattoman kehän" („minä" merkitsee „itseänsä
tajuava", „itseänsä" merkitsee „minä", „minä"
merkitsee taas „itseänsä tajuava" j. n. e.
loppumattomiin). H. tulee siihen loppupäätökseen,
että sielu on yksinkertainen reale, jonka
sisälli-siä toimituksia me välittömästi tajuamme
itse-tajunnassamme. Mutta sielu-reale ei ole
alkuperäiseltä olemukseltaan itsetajuinen, vaan tulee
siksi vasta siten, että se joutuu moninaiseen
vuorovaikutukseen toisten olioiden kanssa. —
Sielutieteellisillä erikoisopeillaan H. on
valtaa-vasti edistänyt sielutieteen uudistusta. Hän
vastusti „sielukyky-psykologiaa" ja koetti
pontevasti, osaksi hyvällä menestyksellä, selittää
sielunelämän ilmiöitä ulkovaikutuksien johdosta
syntyneiden mielikuvien vuorovaikutuksesta,
vieläpä koetti muodostaa matemaattisia kaavoja,
jotka lausuvat siinä vuorovaikutuksessa
vallitsevat lait.

Teoreettisesta filosofiasta H. kerrassaan
erottaa „estetiikan", jonka hän ymmärtää niin
laajassa merkityksessä, että siihen sisältyy koko
siveysoppi. Eräisiin tosiasioiden suhteisiin liittyy
ehdottomasti hyväksyvä tahi paheksuva
arvostelu. Aivan riippumatta kaikesta tietoperäisestä
tutkimuksesta H. katsoo voivansa selvittää niitä
peruskäsitteitä, joihin nuo arvostelut
perustuvat. Tärkeimmät ovat eetilliset arvostelut, jotka
suhtautuvat tahtoon, arvostellen
tahdontoimin-tojen siveellistä „kauneutta" tahi „rumuutta".
„Estetiikan" tärkein osa on sentähden etiikka
eli praktillinen filosofia. Siveellisten arvostelujen
ydin sisältyy H:n mielestä 5:een praktilliseen
aatteeseen eli mallikäsitteeseen, jotka ovat
pätevät kukin aivan itsenäisesti, riippumatta
mistään metafyysillisistä opinkappaleista ja
riippumatta myöskään toisistaan. Ne ovat: sisällinen
vapaus, täydellisyys, hyvänsuonti, oikeus, joka
aate perinnä johtuu siitä, että riita ja taistelu
herättää paheksumista, ja kohtuuden eli
palkitsemisen aate. — H:n kasvatusopillisetkin aatteet
ovat paljon vaikuttaneet (ks. H e r b a r t-Z i
1-leriläinen kasvatusoppi).

Kirjailijavaikutuksensa alkupuolella H. oli
hyvinkin yksin, mutta hänen elämänsä viimeiseuä
vuosikymmenenä kerääntyi hänen ympärilleen
lukuisia oppilaita. 19:nnen vuosisadan
keskipai-koilla ja loppupuolella hänen filosofiallaan oli
sangen paljo kannattajia Itävallassa, Saksassa ja
muissakin maissa, ja se vaikutti voimakkaasti
filosofiseen aatekehitykseen, ennen kaikkea
sielutieteen ja kasvatusopin alalla. Suomessa se on,
etenkin vastapainona hegeliläisyyttä vastaan,
tuntuvasti vaikuttanut muutamiin filosofian
harjoittajiin (esim. A. F. Soldaniin ja W. Ruiniin).

[Kinkel, „H., sein Leben u. seine Philosophie"
(1902) ; Flügel, „H:s Lehren u. Leben" (1907) ;
vastustavalta kannalta Perauder,
„Herbartianis-men i pedagogikeu" (1883).] A. Gr.

Herbart-Zilleriläinen kasvatusoppi on
saanut nimensä Herbartista (ks. t.), sen
perustajasta, sekä Tuiskon Zilleristä, joka
yleistajuisem-miu esitti Herbarliu aatteita ja kehitti niitä
edelleen. Tämä suunta, ensimäinen vakava
yritys käsitellä kasvatusoppia tieteellisesti,
perustuu siveysoppiin ja sielutieteeseen. Siveysoppi
määrää kasvatuksen tarkoitusperän, sielutiede
osoittaa keinot. Lujan siveellisen luonteen
kasvatus on kasvatuksen päämäärä. Kouluakaan
tehtävä ei ole ainoastaan opettaa, sen tulee
kasvattaa. Opetus, jonka tulee olla kasvattavaa,
s. o. vaikuttaa luonteen kehitykseen, on
kasvatuksen varsinainen tehtävä, mutta sen rinnalla
ovat hallinta eli kurinpito ja ohjaus tärkeitä
kasvatuskeinoja. Opetuksen lähin tarkoitus on
monipuolisen harrastuksen herättäminen
oppilaassa. Harrastuksen pääsuunnat ovat
empiirinen, spekulatiivinen, esteettinen,
sympateet-tinen, sosiaalinen ja uskonnollinen harrastus,
joista edelliset johtuvat „kokemuksesta",
jälkimäiset „seurustelusta". Niideu välille tulee
kumminkin saada yhteyttä, jottei kasvatin
persoonallisuus mene hajalle. Harrastuksissa tulee
vallita sopusuhtaisuus. Opetusaineista on tärkein
sija annettava niille, joilla on voimakkain
vaikutus kasvatin mielensuuutaau. Historia ja
kirjallisuus kohoavat ensi arvoon. — Myöskin
opetusmenetelmään kuuluvia kysymyksiä on
tutkittu laajalti ja monipuolisesti. Suurinta huo
miota ou herättänyt „muodollisten asteiden"
teoria sekä n. s. „kulttuuriasteteoria". —
Puheenaoleva suunta on saanut vilkasta kannatusta
vaikuttaen syvästi sekä Saksan että muidenkin
maiden kasvatusopilliseen tutkimukseen. Meidän
maassamme professori M. Soininen on tulkinnut
ja kehittänyt tämän suunnan oppeja
kasvatusopillisissa teoksissaan. [Ziegler, „Kasvatusop.
historia", jossa luetellaan h.-z. kasvatusoppia
koskevaa kirjallisuutta. Täydelliuen
kirjallisuusluettelo Reinin „Encykl. Handb. d. Pädagogik"
IV:ssä, 2:nen pain.] O. Al-e.

Herberstein /-släin], Siegmund von
(1486-1566), vapaaherra, itäv. valtiomies ja
kirjailija; palveli kunnialla Itävallan hallitsijoita
sotilaana ja neuvoksena; kävi m. m. kahdesti
lähettiläänä Venäjällä, 1516-18 ja 1526. Kirjoitti
kuvauksen Venäjästä, „Rerum moscoviticarum
commentarii" (1549), joka on tärkeä
historiallisessa, kansa- ja maantieteellisessä suhteessa ja
joka kauan aikaa pysyi päälähteenä seuraaville
tätä maata koskeville esityksille. Siinä hän myös,
tosin vain sivumennen, mainitsee Suomen, joka
siihen aikaan oli hyvin vähän tunnettu muualla
Euroopassa. H. kirjoitti myös oman
elämäkertansa y. m. [Adelung, „S. Freiherr von H.":
Sama, „Kritisch-litterarische übersieht der
Reisenden in Russland".] G. R.

Herbert [h§bal], Edward H., sittemmin
lörd H. of Cherbury (1583-1648), engl.
uskonnonfilosofi, harjoitti opintoja Oxfordissa,
otti nuoruudessaan vapaaehtoisena osaa
mannermaan sotiin, oli 1619-24 Englannin lähettiläänä
Pariisissa, eli sitten enimmäkseen syrjässä
valtiollisista tapahtumista. Jo ollessaan noissa levot-

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Project Runeberg, Sat Dec 21 13:45:49 2019 (aronsson) (download) << Previous Next >>
http://runeberg.org/tieto/3/0213.html

Valid HTML 4.0! All our files are DRM-free