Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Heränneisyys ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has been proofread at least once.
(diff)
(history)
Denna sida har korrekturlästs minst en gång.
(skillnad)
(historik)
sisältää pyrkimyksen luoda suvaitsemattoman
valtiokirkkojärjestelmän ja pappisvaltaisen
korkeakirkollisuuden sijaan kirkollisen järjestyksen
suvaitsevaisuuden periaatteen pohjalle ja avata
seurakunnallisessa elämässä tilaa vapaalle,
itsenäiselle maallikkotoiminnalle.
Heränneisyyden historia jakautuu kahteen
jaksoon: varhaisempi ja myöhäisempi heränneisyys.
1. Varhaisempi heränneisyys, joka
ulottuu heränneisyyden alkuajasta aina
1700-luvun lopulle, on enemmin tai vähemmin
suoranainen tulos niistä vaikutuksista, mitkä
maahamme ulottuivat Saksasta Filip Jakob
Spenerin (k. 1705) johdolla puhjenneesta
heränneisliikkeestä, pietismistä (ks. t.).
Ennen Uudenkaupungin rauhaa (1721) ei
heränneisyydellä ollut Suomessa kuin muutamia harvoja
edustajia, paraasta päästä pappis- ja
opettajasäätyyn kuuluvia, jotka joko kirjallisuuden tai
matkoilla persoonallisen tutustumisen kautta
olivat tulleet kosketuksiin Saksan pietististen
virtausten kanssa. Ensimäisiä, jotka Suomeen
toivat Spenerin aatteita, oli Turun piispa Juhana
Gezelius nuorempi (k. 1718), joka
opintomatkoillaan oli tutustunut Speneriin ja hänen
aatteihinsa mieltynyt. Mutta G:sta ei tullut mitään
heränneisliikkeen kannattajaa meillä. Joskin
hänen toiminnassaan opettajana sekä teologisena
ja hartauskirjailijana on havaittavissa Spenerin
aatteitten vaikutusta, niin hänen menettelynsä
hiippakunnan haltijana oli päinvastoin jyrkästi
suunnattu viriävää heränneisyysliikettä
vastaan. Sen ensimäisinä esitaistelijoina
esiintyivät 1680-luvulta alkain epäkirkollisen ja
mystillisen yltiöpietismin innoittamat henkilöt kuten
oululainen koulunopettaja Lauri Ulstadius
(k. 1732), turkulainen maisteri Pietari
Schäfer (k. 1729) y. m., jotka taistellessaan
kirkollisen hurskauden kaavamaisuutta vastaan
hylkäsivät yleensä kirkollisen järjestyksen,
samoin kuin luterilaisen kirkon
(vanhurskauttamis)opin, jumalanpalveluksen y. m. s.
Speneriläiselläkin, kirkollisella pietismillä oli näihin
aikoihin muutama edustaja kuten loppuikänsä
Tyrvään khrana vaikuttanut Juhana
Wegelius vanhempi (k. 1725), joka yhteytensä
tähden Ulstadiuksen kanssa Gezeliuksen
epäluulon alaiseksi joutuneena oli aikaisemmin
erotettu Pudasjärven kirkkoherran virasta, sekä
kiihkohenkinen Turun yliopistossa jumaluusopin
ylimäär. apulaisena palvellut Iisak
Laurbechius (k. 1715), joka 1708 tuomittiin virkansa
ja pappisarvonsa menettäneeksi.
Uudenkaupungin rauhanteon jälkeen
heränneisliike saa uutta vauhtia osaksi Venäjältä,
osaksi Ruotsin puolelta tulevista
heränneisvaikutuksista. Edellisten välittäjinä olivat monet
Kaarle XII:n upseereista, kuten kapteenit kreivi
Karl Creutz ja Adam Brunow, ja jotkut hänen
sotapapeistaan, kuten kyvykäs Gabriel Lauræus
(k. 1752), jotka sotavankeudessa olivat
liittyneet vankien keskuudessa syntyneisiin
heränneispiireihin, joissa A. H. Francken johtaman
kirkollisen, n. s. hallelaisen, pietismin vaikutus oli
vallitsevana. Ruotsista Tukholman
pietistipiireistä, missä niinikään „hallelainen”
heränneisyys oli vallitsevana, saapui sodan jälkeen uutta
virikettä Suomen heränneisliikkeelle niitten
monien suomalaisten välityksellä, jotka sodan aikana
olivat Tukholmassa ollessaan liittyneet
sikäläisiin heränneispiireihin ja joista muutama rauhan
tultua astui Suomen kirkon palvelukseen, kuten
maist. Juhana Tolpo (k. 1740 Ulvilan
kirkkoherrana) ja Samuel Kjellin, joka vaikutti
kirkkoherrana Ahvenanmaalla. Näin tämä
kirkollinen heränneisyys, mikä piti arvossa kirkon
oppia ja järjestystä samalla kuin todisti
„kuolleita”, „uudestisyntymättömiä” pappeja vastaan
ja kiivaili seurakunnissa vallitsevaa
tapakristillisyyttä, jumalatonta menoa ja turhuutta
(semminkin kaikkia huveja) vastaan, levisi
varsinkin 1720-luvulla verrattain laajalti etenkin
sotilas- eli aatelisperheitten ja sinne tänne
papiston keskuuteen. Mutta paitsi mullistushaluisen
yltiöheränneisyyden aiheuttamaa pelkoa
synnyttivät heränneitten keskuudessa ahkeraan
pidetyt yksityiset hartaushetket, „seurat”, joissa
maallikotkin olivat tilaisuudessa vapaasti
esiintymään hengellisinä opettajina, varsinkin
papistossa epäluuloja. Niinpä muitten
ehkäisytoimenpiteitten ohella n. s.
„konventikkeliplakaatilla” 1726 kiellettiin yksityiset
hartauskokoukset samalla kuin tosin myös teroitettiin
kotihartautta ja pappien
kodeissakäyntivelvollisuutta. Tämä ei toki liikettä saanut ehkäistyksi,
vaan sen sijaan juuri näiltä ajoilta ja varsiukin
1730-luvulla epäkirkollinen yltiöheränneisyys
veljesten Erik ja Jakob Erickssonien
johtamana pääsi taas uuteen vauhtiin
heränneispiireissä erittäinkin Keski- ja Etelä-Pohjanmaalla,
leviten jopa rahvaankin keskuuteen. 1740-luvulla
esiintyy Suomessa uutena heränneisyyden
haarana evankelishenkinen herrnhutilaisuus,
saapuen tänne osaksi suoraan erikoisten
herrnhutilaislähettien tuomana tai osaksi Viron ja
Liivinmaan, osaksi Ruotsin välityksellä.
Herrnhutilaisliike, johon Suomessa sen ollessa
ylimmillään 1750:n vaiheilla liittyy paitsi yli puolen
sadan maallikon moniaita pappejakin (Turun
kapitulin notaari Abr. Frosterus, khrat
Samuel Wacklin, Juhana Kranck,
Juhana Utter, „Siionin virsien" suomeksi
julkaisija Elias Lagus y. m.), vaikutti
varsinkin alussa epäkirkollisen ja mystillisen
yltiöheränneisyyden vastapainona.
Herrnhutilaisliikkeellä oli kannattajia etenkin Tornion seuduilla
ynnä Turun ja Helsingin tienoissa, ja se jatkui
vähitellen laimeten aina 19:nnen vuosisadan
alkupuolelle asti.
1750- ja 1760-luvuilla vanha kirkollinen
heränneisyys jälleen elpyy ja leviää niitten, osaksi
ekstaattisten herätysten pohjalla, mitä silloin
tapahtui taajalti Lounais-Suomen pitäjissä. Tämä
Lounais-Suomen heränneisliike jatkuu halki koko
1700-luvun loppupuolen usean heränneismielisen
papin, ennenkaikkia Nousiaisten khran, tunnetun
virsisepän Abraham Achreniuksen (k.
1769) ja Juhana Wegelius nuoremman,
postillan kirjoittajan (k. 1764), ynnä Abraham
Achreniuksen pojan ja seuraajan Antti
Achreniuksen (k. 1810) vaikutuksen tukemana
ja ohjaamana.
2. Myöhäisempi heränneisyys, joka
alkupuolelta 1800-lukua ulottuu aina nykyaikaan
asti, on tosin yhteydessä viime vuosisadan alussa
Euroopan eri kansojen keskuudessa esiintyvän
voimakkaan, valistussuunnan järkeisoppista
kristillisyyttä vastaan nousevan, uskonnollisen
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
