- Project Runeberg -  Tietosanakirja / 3. Haggard-Kaiverrus /
425-426

(1909-1922)
Table of Contents / Innehåll | << Previous | Next >>
  Project Runeberg | Like | Catalog | Recent Changes | Donate | Comments? |   

Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Hevonen

scanned image

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Below is the raw OCR text from the above scanned image. Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan. Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!

This page has been proofread at least once. (diff) (history)
Denna sida har korrekturlästs minst en gång. (skillnad) (historik)

juoksija- ja vaunuhevosrodut. — Puoliverisiä
rotuja Englannissa: Hackney-, Hunter- ja
Norrfolk-rodut, Saksassa: itäpreussilainen,
oldenburgilainen, mecklenburgilainen, hannoverilainen ja
holsteinilainen rotu, Ranskassa:
anglonormandilainen, Venäjällä: Orlov-juoksija, Ameriikassa:
ameriikkalainen juoksija. Suomeenkin on
itämaista alkumuotoa olevia hevosia jonkun verran
tuotu ja Suomen hevosiin varsinkin itäosissa
maata hiukkasen sekoitettu.
B. Eurooppalainen alkumuoto. Sen kotipaikan
luullaan olleen nykyisen Saksan ja Ranskan seuduilla,
josta on löydetty jääkautisia hevosen
luurankoja. Se on ollut pieni, mutta suhteellisesti
paljoa vahvempiruumiinen, kuin muut alkumuodot
sekä näyttänyt taipumusta suurenemiseen ja
vankistumiseen. Keski-Euroopan ja
Skandinaavian maatiaishevosten luullaan polveutuneen
tästä. Sen tuntomerkkejä ovat: raskaanlainen
pää (paksunlaiset korvat ja leukaperät) ; lyhyt,
paksu kaula, leveä, syvä ruumis (lautasessa usein
keskellä syvennys, „oja”), leveät jalat; suurenee
helposti, jos sitä useammassa polvessa hyvin
hoidetaan. Tästä kehitettyjä ovat useimmat
nykyajan raskaat työhevosrodut,
joiden ruumis on suuri ja paksu, luonne ja
liikkeet veltot. Sellaisia ovat Belgiassa:
belgialainen, Saksassa: ardennilainen, Ranskassa:
percheron-, Englannissa: Clydesdale- ja Shire-,
Tanskassa: juuttilainen rotu. Olosuhteista riippuen
ovat muutamat, kuten gudbrandsdalin-rotu
Norjassa, pysyneet keskikokoisina pirteäluontoisina
sekä esim. norjalainen vuonohevonen ja
gotlantilainen kääpiöhevonen pysyneet hyvinkin pieninä.
Suomessakin tavataan tätä eurooppalaista
alkuperää merenrantaseuduissa sekä sisämaassakin
varmaankin jonkun verran sekoitettuna maan
maatiaishevosiin. C. Mongolilaisen
alkumuodon
arvellaan olevan kotoisin
Sisä-Aasiasta, josta sitä on suomalais-ugrilaisten
kansojen mukana siirtynyt Volgan varsille, levinnyt
koko nykyiseen Venäjän valtakuntaan sekä
edelleen Unkariin ja Suomeen muodostaen pääasiassa
näiden maiden alkuperäisen
maatiaishevoskannan. Alkuperäisen mongolilaisen hevosen
pääasialliset tuntomerkit ja ominaisuudet lienevät:
kuiva, mutta ei erittäin jalo pää (korvat lyhyet,
paksutyviset, kaukana toisistaan, leukaperät
leveät, silmät alhaalla) ; kaula lyhyenläntä, ei
rasvainen (usein n. s. hirvenkaula), ruumis
verrattain syvä, mutta ei erittäin leveä, jalat kuivat
ja kestävät; luonne tyytyväinen, mutta vilkas.
Mongolilainen h. on kokoonsa nähden
uskomattoman kestävä. Sen tyypillisimpiä edustajia
Euroopassa: uralilainen (kasakkahevonen),
Itämeren-maakuntain alkuperäinen „kleppert” l.
„lippari”, sekä suomalainen sisämaan
alkuperäinen hevonen (ks. alemp. Siitos).
Etelä-Venäjällä ja Unkarissa lienee siihen jo aikaiseen
sekoittunut itämaista verta. Eurooppalaista ja
mongolilaista alkuperää olevia hevosia sanotaan
yhteisellä nimellä kylmäverisiksi, erotukseksi
täysi- sekä puoliverisistä itämaisista, joita
sanotaan lämminverisiksi.

Ulkomuoto (eksteriööri). Hevosen
ulkomuodosta hevostuntija voi melkoisen suurella
varmuudella päättää, mihin se käytännössä
kelpaa. Senpä vuoksi riippuu hevosen arvo paljon
sen ulkorakenteesta. Tärkeimmät vaatimukset
tähän nähden ovat: kaunis ja selväpiirteinen
pää; loistohevosella pitkä, ohut ja jäntevä kaula,
työhevosella lyhyempi ja paksumpi; syvä ja leveä
eturuumis, jotta rintakehä, jossa keuhkot ja
sydän sijaitsevat, olisi avara; suora, leveä ja lyhyt
selkä, jotta eturuumiin (rynnäsosan) ja
takaruumiin (nivusosan) yhdistys tulisi tanakaksi;
takaruumiin tulee olla pitkä ja leveä,
vahvalihaksinen, sillä sen sekä selän vahvuudesta
riippuu suurimmaksi osaksi hevosen voimakkuus;
jalkojen tulee olla suhteellisesti lyhyet, tyvestä
(lihaksien kohdalta) paksut, kiilamaisesti
alaspäin ohenevat, sääret jänteiden kohdalta taas
leveät, litteät ja „kuivat”; vuohiset lyhyet ja
tanakat; kaviot säännölliset, sileäpintaiset ja
paksuseinäiset. Jalkojen asennoille pannaan
suuri arvo; niiden tulee olla säännölliset, jotta
hevonen juostessaan heittää ne suorassa
suunnassa eteenpäin. — Paitsi sitä että hevosruumiin
yksityiset osat ovat hyvin kehittyneet, pannaan
pääpaino siihen, että h. kokonaisuudessaan on
sopusuhtainen ja että siis yleisvaikutus on
hyvä. Loistohevoselta vaaditaan
hienopiirteisyyttä, jaloutta, liikkeitten loisteliaisuutta ja
nopeutta, hyvältä työhevoselta taas
vahvaraken-teisuutta, „atleettimaisuutta” ulkonäössä sekä
voimaa, tyyneyttä ja reippautta liikkeissä.
Siitoshevosen tulee sitäpaitsi suvulleen, rotuleimalleen,
koolleen, värilleen, luonteelleen ja liikkeilleen
vastata sen rodun vaatimuksia, johon se kuuluu.
Siitos ja jalostus. Jalostuksen
menestymisen ensiehtoja on järjestelmällisyys.
Siitoksessa on tarkoin harkittava, millaista jalostettava
hevosaines on, millaiseksi sitä tahdotaan jalostaa
(päämäärä) sekä millä keinoilla tämä on tehtävä.
Jalostus tapahtuu: joko
puhdassiitoksella (enimmin päämäärää vastaavat eläimet
käytetään siitokseen ilman vieraan veren
sekoitusta) tahi ristisiitoksella (käyttämällä
jotakin sopivaa vakaaperinnöllistä vierasta
rotua jalostusvälineenä). Jos puhdassiitos
päämäärän saavuttamiseksi soveltuu, menestyy se
varmemmin ja käy halvemmaksi, ristisiitos taas
vaatii sekä johtajilta että hevosenkasvattajilta
monipuolista taitoa ja varallisuutta. Sen avulla
on kumminkin muodostettu miltei kaikki
maailman loistohevosrodut sekä jotkut
työhevosrodutkin. Järjestelmällisellä ristisiitoksella
muodostettuja rotuja nimitetään
kulttuuriroduiksi ; puhdassiitoksella saatuja taas
jalostetuiksi maatiaisroduiksi. Jos
siitokseen käytetään umpimähkään milloin mitäkin
vierasta rotua tahi sekarotuisia eläimiä, niin
sanotaan tällaista siitosta sekasiitokseksi.
Tällä tavoin ei koskaan ole onnistuttu
muodostamaan vakaaperinnöllisiä rotuja; se on
rotusiitokselle aivan arvoton.

Tämän vuosisadan alkuun asti hevossiitos on
Suomessa ollut järjestelmällisyyttä vailla.
Kilpa-ajot, niiden yhteydessä toimeenpannut
hevosten tarkastukset, muutamat vuotuiset
orinäyttelyt sekä ruununoriiden
sijoittamiset ovat olleet miltei ainoita valtion
toimenpiteitä hevosjalostuksen edistämiseksi. Kun
yllämainituissa vähälukuisissa tarkastuksissa ja
näyttelyissä hyväksyttiin umpimähkäisen
sekasiitoksenkin tuloksia, kunhan vain olivat
„Suomessa syntyneitä”, ja kun mitään varsinaista
päämäärää ei ollut, niin eipä ihme, ettei

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Project Runeberg, Sat Dec 21 13:45:49 2019 (aronsson) (diff) (history) (download) << Previous Next >>
http://runeberg.org/tieto/3/0245.html

Valid HTML 4.0! All our files are DRM-free