Tietosanakirja / 3. Haggard-Kaiverrus / 457-458 (1909-1922) Table of Contents / Innehåll | << Previous | Next >>
	Project Runeberg | Catalog | Recent Changes | Donate | Comments? |

Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Hiilivety ...

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>

Below is the raw OCR text from the above scanned image. Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan. Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!

This page has been proofread at least once. (diff) (history)
Denna sida har korrekturlästs minst en gång. (skillnad) (historik)

457

Hiilivety—Hiisi

458

kertaisin niistä on suokaasu (metaani), CH₄. Vety
köyhempiin, tyydyttämättömiin h:hin
kuuluvat esim. etyleeni, C₂H₄, ja asetyleeni, C₂H₂.
Erityisen ryhmän muodostavat hyvin
hiilirikkaat bentsolihiilivedyt. Yksinkertaisin
niisiä on bentsoli, C₆H₆, ja niihin kuuluvat m. m.
naftaliini ja antraseeni. H:t esiintyvät osaksi
kaasumaisina, osaksi nestemäisinä t. jähmeinä;
kaikki ovat helposti palavia. Vuoriöljy on
pääasiallisesti seos eri h:jä. Kasvikunnassa
esiintyviä h:jä ovat terpeenit. Edv. Hj.

Hiilivety ks. Hiilivedyt.

Hiilivetykaasu. Keveä h. on suokaasu l.
metaani. Raskas h. on etyleeni.

Hiiltyminen, orgaanisten aineiden
hajoaminen kuumuuden vaikutuksesta, jolloin — jos
ilmaa ei ole läsnä — suurin osa hiiltä jää
palamatta, osa yhtyy aineessa olevaan happeen,
vetyyn t. typpeen. ks. Kuivatislaus.
S. V. H.

Hiippa. 1. Suippolakki (ks. kuvaa). —

Lesken hiippa
1500-luvutta.

Aatelismiehen
hiippa 1300-luvulta.

Porvarin hiippa
1300-luvulta.

2. Kat. kirkossa piispan päähine; 11:nneltä
vuosis. alkaen sen muodosti kaksi kankeasta
(esim. pahvi-) levystä muodostettua korkeahkoa
kolmikulmiota, jotka otsan ja takaraivon
kohdalta kohoten yhtyivät toisiinsa sivuilla. Se oli
verhottu koruompeleisella silkkikankaalla,
koristeltu kullalla ja jalokivillä, jotapaitsi etumaisen
kolmion huipussa oli pieni risti; takana riippui
kaksi nauhaa (infulæ), jotka niinikään olivat
pienillä risteillä koristetut. K. Ö.

Hiippakunta, piispan hallinnon alainen
kirkollinen alue. Alkuaan kaupunki
ympäristöineen muodosti hiippakunnan; jokainen
itsenäinen seurakunta oli sellaisenaan hiippakunta.
Vähitellen (3:nnella vuosis.) alkoi muodostua
maalaisseurakuntia, joiden johtajia ei enää
nimitetty piispoiksi, vaan presbytereiksi (=
kirkkoherroiksi). Useista maalaisseurakunnista
muodostui hiippakunta, jonka hallitusmiehenä oli
piispa (ks. t.). Suomi on jaettu neljään
hiippakuntaan (Turun arkkihiippakunta, Porvoon
(1721 sitä ennen Viipurin v:sta 1554), Kuopion
(1850) ja Savonlinnan (1896) h.). E. K-a.

Hiirenherne ks. Virna.

Hiirenhäntä ks. Myosurus.

Hiirenkorva, puhkeamaisillaan oleva lehti,
varsinkin puissa.

Hiirenporras ks. Athyrium.

Kotihiiri.

Hiiret kuuluvat rotan sukuun (Mus). Ne
muodostavat tässä alasuvun, jonka varsinaisista
rotista erottaa pienempi ruumiinkoko.
Kansankesken sanotaan hiiriksi pikkuimettäväisiä
yleensä, sekä jyrsijöitä (hiiret, myyrät) että
hyönteissyöjiä (päästäiset). Kaikista näistä
erotetaan hiiret ja rotat kuitenkin
umpijuuristen poskihampaittensa, joita alaleuassa on 3,
sekä usein pitkän,
suomuisen häntänsä
nojalla.
Meikäläisten hiirien
ruumiinpituus ei ole yli 135
mm. Suurin laji on
selkäpuolelta
kellanharmaa, vatsapuolelta valkea
metsähiiri (M.
silvaticus), yleinen koko maassamme. Se asustaa
metsissä, niityillä, ladoissa ja vilja-aumoissa ja
tekee paljon vahinkoa syömällä juuria, siemeniä
ja jyviä, ja keräämällä näitä suurin määrin
piilopaikkoihinsa. Myös madot, hyönteiset ja
linnunpoikaset kelpaavat sille. Ihmisasunnoissa
elää pieni kotihiiri (M. musculus), nykyään
ympäri koko maapallon levinneenä. Sekin on
vahingollinen, syöden ruoka-aineita ja jyrsien
rikki vaatteita, kirjoja ja yleensä kaikkea, mitä
sen tielle sattuu. Pienin kaikista on 6-7 cm
pituinen, kierteishännällä varustettu
vaivaishiiri (M. minutus), selkäpuolelta kellertävän
ruskeanpunainen, alta valkea. Sitä tavataan
meillä Etelä- ja Keski-Suomessa jokseenkin
yleisenä niityillä, pelloilla, pensaikoissa,
ihmisasunnoissa ja puutarhoissa. — Kaikki hiiret ovat
vahingollisia, ja sellaisina vuosina, joina niitä
on erittäin paljon, on niiden maanviljelykselle
tuottama vahinko tuntuva. Edullisina vuosina
hiiret voivat lisääntyä suunnattomasti,
synnyttämällä 5-6 kertaa vuodessa suuren luvun poikasia
(suureen, heinänkorsista, villoista, höyhenistä
j. n. e. kyhättyyn pesään). Poikaset ovat jo
parin kolmen kuukauden vanhoina sukukypsiä.
E. W. S.

Hiirihaukat (Buteo), petolintusuku, jonka
tuntomerkkejä ovat nilkan etu- ja takapuolella
oleva rivi suuria poikkipuolisia kilpiä, leveät,
tylppäpäiset, mutta jokseenkin pitkät siivet,
pyöreäpäinen pyrstö, joka tuskin ulottuu
siivenkärkiä ulommaksi ja verrattain heikot ja
pienikynsiset jalat. Meillä yksi ainoa laji,
hiirihaukka (B. vulgaris). Jokseenkin
samankokoisesta kanahaukasta erottavina
tuntomerkkeinä sillä on ruskea väri, lyhyt, 10:llä
ruskeahkolla poikkijuovalla kirjailtu pyrstö, heikompi
rakenne ja tummanruskeat silmäkehät. Väri
vaihtelee suuresti, varsinkin alapuolella. Pituus
n. 49-57 cm, naaras on koirasta vähän suurempi.
H. on eurooppalainen lintu, puuttuen vain
maanosan pohjoisimmasta ja kaakkoisosasta.
Suomessa se on yleinen Oulujärven tienoille asti.
Asustaa metsissä viljelysmaiden läheisyydessä,
jossa rakentaa suuren pesänsä korkeampien
puiden puoliväliin. Munia 3-4, pyöreähköjä, vaalean
sinivihreitä ruskein ja sinipunaisin täplin.
Hyödyllinen lintu, joka syö hiiriä, päästäisiä,
myyriä, sammakoita ja käärmeitä, harvemmin
lintuja, peltopyitä, teirenpoikasia y. m. ks. liitek.
Petolintuja. E. W. S.

Hiiriäispöllö ks. Pöllöt.

Hiisi merkitsee Agricolalla pyhää metsää,
kuten vieläkin viron kielessä, ja metsänhaltiaa
(„Hiisi mets’eläjist’ sai voiton”). Sittemmin
sana tuli merkitsemään: paikallisesti etäistä,
käymätöntä korpea („Hiisi korpi käymättömän,

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>