- Project Runeberg -  Tietosanakirja / 3. Haggard-Kaiverrus /
497-498

(1909-1922)
Table of Contents / Innehåll | << Previous | Next >>
  Project Runeberg | Like | Catalog | Recent Changes | Donate | Comments? |   

Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Historiantakainen ...

scanned image

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Below is the raw OCR text from the above scanned image. Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan. Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!

This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.

497

Historiantakainen

—Hitausmomentti

498

hän sittemmin asetti johdannoksi laajempaan,
muuten jokseenkin samanluontoiseen teokseensa
„Essai sur les moeurs et 1’esprit des nations".
Voltaire, tahtoessaan tarkastaa historiaa
filosofisesti („lire 1’histoire en philosophe"), koettaa
etupäässä osoittaa, mitenkä ihmissuvun
kehityksen pääpiirteet johtuvat luonnollisista ja
yleisistä syistä, niink. esim. maapallon oloissa
tapahtuneista muutoksista, ihmisrotujen ja kansojen
erilaisesta luonteesta y. m. Alkuyrityksiä
tämänlaatuiseen „historianfilosofiaan", t. s. yrityksiä
etsimään niitä syvempiä syitä ja
yleisiä lakeja, jotka historiassa vallitsevat,
esiintyy jo muinaisajan historioitsijain ja filosofein
teoksissa ja uudella ajalla niitä edustaa etevästi
esim. Montesquieu.

Suurimman maineen on kuitenkin saavuttanut
toinen, rohkeampi h:n suunta, joka asettaa
päätehtäväkseen osoittaa historian
loppu-määrän eli jumalallisen
maailman-aatteen sekä näyttää, miten historian juoksu
vie ihmiskunnan sitä määrää kohti. Tämä
suunta on voimakkaasti esiintynyt m. m.
nimenomaan kristillisessä muodossa. Jo apostoli
Paavalin kirjoituksissa voipi huomata muutamia
peruspiirteitä kuvaukseen, miten
maailmanhistoria on kasvatuskulku, jossa ihmiskunta Jumalan
johdon alaisena saavuttaa loppumääränsä.
Sitten ovat esim. Augustinus ja Bossuet
suurpiirteisesti kehittäneet sellaista historiankäsitystä.
Myöskin uuden ajan filosofisessa
maaliikkokirjal-lisuudessa monet ajattelijat ovat koettaneet
selvittää historian loppumäärää ja niitä pääasteita,
joita myöden ihmiskunta tulee saavuttamaan
sen; usein he ovat siihen yhdistäneet myöskin
tutkimuksia historian yleisistä syysuhteista ja
laeista (esim. Vico, Turgot, Condorcet, Lessing,
Herder). Saksan spekulatiiviset filosofit (esim.
Fichte ja Hegel), jotka yleensä luulivat
ajattelussaan ikäänkuin uudelleen luovansa Jumalan
maailmanluonnoksen, ovat sentähden myöskin
katsoneet voivansa erittäin varmasti määritellä
historian lopputarkoituksen ja siihen nojautuen
esittäneet spekulatiivisen h:n.

Uusimpina aikoina spekulatiivinen h. on
menettänyt luottamusta ja kannatusta.
Nykyaikainen, kriitillinen ja ankaraan
tieteellisyyteen pyrkivä h. käsittää sentähden tehtävänsä
ainakin suureksi osaksi toisin. Nykyiseen
h:aan kuuluvat rinnastettuina useat
eriluontoi-set tutkimushaarat, jotka ovat .melkein
riippumattomat toisistaan, nim.: 1) Historian
logiikka ja metodi-oppi, joka selvittää
historian omituista tieteellistä luonnetta eli
rakennetta, s. o. missä kohdin sen menetelmät ja sen
saavuttamat tulokset eli totuudet laadultaan
poikkeevat muista tieteistä, esim.
luonnontieteistä. 2) Yllä jo kosketeltu historiallisen ja
yhteiskunnallisen elämän yleisten lakien
tutkimus, jota monet ovat katsoneet h:n
päätehtäväksi (tämä käsitys kuvastuu P. Barthin
teoksessa „Philosophie der Geschichte als
Soziologie", 1897). H. näin käsitettynä on =
yhteiskuntaoppi eli sosiologia, joka tieteenhaara viime
vuosikymmeninä on suuresti kehittynyt ja
toisten tutkijain mielestä kokonaan eronnut
filosofiasta itsenäiseksi tieteeksi. 3) Yritykset
osoittaa maailmanhistorian suuria, olennaisia
pääpiirteitä sekä siten mikäli mahdollista selvittää,

kokemuksen pohjalla, historian johtavia
aatteita, yleistä suuntaa ja
loppumäärää. Tähän kuuluvat siis spekulatiivisen h:n
probleemit, mikäli niitä voi tieteellisesti
käsitellä. Siihen liittyy selvitys niistä
arvioimis-periaatteista, joita jokainen historian
tarkastaja ehdottomasti sovittaa tapahtumiin ; joll’ei
hän tahdokkaan nimenomaan arvostella
historiallisten henkilöiden tekoja, niin hän kuitenkin
välttämättä arvioi historiallisia ilmiöitä sikäli,
että hän esittää, mitkä seikat tosiasiain
äärettömästä paljoudesta ovat merkitykselliset eli ovat
pääasiana kehityksessä.

[R. Rocholl, „Die Philosophie der Geschichte"
(2 os. 1878-93) ; R. Flint, „The philosophy of
history in Europe I" (1874, alkupuolesta uudist.
lait. „Historical phiiosophy in France etc.",
1893) ; G. Simmel, „Die Probleme der
Geschichtsphilosophie" (2 lait. 1905) ; H. Rickert, „Die
Grenzen der naturwissenschaftlichen
BegrilTs-bildung" (1896-1902), ja „Geschichtsphilosophie"
(kokoelmateoksessa „Die Philosophie im Beginn
des XX Jahrhunderts", 1905) ; J. G. Droysen,
„Grundriss der Historik" (3 pain. 1882) ; E.
Bernheim, „Lehrbuch der historischen Methode u.
der Geschichtsphilosophie" (3 & 4 pain. 1903) ;
A. Grotenfelt, „Die Wertschätzung in der
Geschichte" (1903) ja „Geschichtliche
Wertmassstäbe" (1905).] A. Gr.

Historiantakainen käytetään joskus samassa
merkityksessä kuin esihistoriallinen, ks.
Esihistoria ja Esihistorialliset
ajanjaksot.

Historiantutkijain kokouksia 1.
kongresseja on pidetty niin hyvin kansainvälisiä, joita
viimeksi Roomassa 1903 ja Berliinissä 1908, että
eri maissa. V. 1905 oli Lundissa yhteinen
Pohjoismaiden h. k., johon kuitenkin poliittisista
syistä norjalaiset jäivät tulematta. Suomessa
pidettiin Helsingissä syyskuussa 1906
ensimmäinen Suomen h. k. Suomen historiallisen seuran
toimesta.

Historia vitæ magistra (lat.), „historia on

elämän opettaja".

Historiikki (< lat. histo’ricus), lyhyehkö
historiallinen esitys, yleiskatsaus.

Historiografi (< kreik. historia, ja graphein
= kirjoittaa), historiankirjoittaja. — H i s t
o-riografia, historiankirjoitus; myöskin
historiatieteen historia.

Historioitsija, historiankirjoittaja.

Historismi, aatesuunta, joka käsittää asioita
ja oloja, esim. yhteiskunnallisia laitoksia ja
säännöksiä, historialliselta katsantokannalta,
historiallisen kehityksen tuotteiksi. A. Gr.

Histrioni (lat. histriö), alkuaan etruskilainen
tanssija, sittemmin roomalainen näyttelijä.
Nykyään halveksivassa merkityksessä: huono
näyttelijä, ilveilijä.

Hitausmomentti. Ajatellaan, että aineellinen
piste — massapiste —, jonka massa on m,
kiertää akselin ympäri sitä vastaan kohtisuorasti
piirretyssä tasossa ja vakinaisella etäisyydellä
r akselista, radan tangentin suuntaan
vaikuttavan pysyväisen voiman kuljettamana. Silloin on
pisteen h. — mr2. Jos on useampia kiinteästi
toisiinsa ja akseliin yhdistettyjä pisteitä, joiden
massat ovat m m’ m" m"’ .... ja kohtisuorat
etäisyydet akselista r r’ r" r’" .....niin on h. = mrs

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Project Runeberg, Sat Dec 21 13:45:49 2019 (aronsson) (download) << Previous Next >>
http://runeberg.org/tieto/3/0281.html

Valid HTML 4.0! All our files are DRM-free