- Project Runeberg -  Tietosanakirja / 3. Haggard-Kaiverrus /
587-588

(1909-1922)
Table of Contents / Innehåll | << Previous | Next >>
  Project Runeberg | Like | Catalog | Recent Changes | Donate | Comments? |   

Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Horn ...

scanned image

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Below is the raw OCR text from the above scanned image. Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan. Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!

This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.

587

Horn

58fi

ikäiseksi, hän korotettiin sotamarsalkaksi.
Nimitettiin 1674 Yärmlannin laamanniksi ja
Liivin-maan kenraalikuvernööriksi, mutta erosi 1686
viimeksimainitusta toimesta. K. R. M.

13. Pentti H. (1623-78), soturi,
kenraalikuvernööri. edellisen veli, sai nuorena hyvän
opillisen kasvatuksen, mutta antautui
kuitenkin sotilasuralle, tuli 1647 kapteeniksi n. s.
„siniseen rykmenttiin" ja otti urhoollisesti osaa
Kaarle X:n Kustaan sotiin. Tukholmassa hän
kuului „les goinfres" nimellä tunnettuun, hurjaa
elämää viettävään ylimyspiiriin. Oli 1656-66
kuvernöörinä Tallinnassa, jolloin ryhtyi
ponteviin puolustustoimiin sodassa Venäjää vastaan
sekä rauhansovittajana 1658 sai aikaan
Vallisaaren välirauhan ja 1061 Kardin rauhan,
jonka vahvistamista varten hän seur. v.
lähettiläänä matkusti tsaarin luo Moskovaan. Tosin
häntä syytettiin lahjusten ottamisesta matkalla,
mutta hän puhdistui tästä syytöksestä. Tultuansa
1660 valtaneuvostoon H. oli siinä de la Gardien
uskollisia kannattajia, jotka puolustivat
ylimys-valtaa ja läänitysten antamista. Karjalan
laamanni 1674. V. 1672 hän nimitettiin Vironmaan
kenraalikuvernööriksi, 1674 Svean hovioikeuden
presidentiksi ja määrättiin vuoden lopulla 1677
Liivinmaalle sotamarsalkaksi alkavaan sotaan,
mutta vilustui matkalla Suomenlahden ympäri
ja kuoli kohta perille tultuansa. K. G.

14. Arvid Bernhard II. (1664-1742),
soturi ja kenties vaikuttavin valtiomies, jonka

Suomi ikinä on
synnyttänyt, kuului sukunsa
nuorimpaan haaraan. Synt.
Halikossa 6 p. huhtik.
1664, lähti orpona
köyhästä kodista ruvetakseen
soturiksi; ei tiedetä,
milloin hän hankki itselleen
sen tietomäärän, joka
yhdessä hyvien
luonnonlah-jojen kanssa tuli mitä
merkillisimmän
elämäntyön pohjaksi. Upseerina
hän palveli jonkun aikaa
Eugen Savojilaisen
ar-meiassa (ollen mukana
Mohäcsin suuressa
taistelussa) sekä sitten Alankomaissa. Kotiin
palattuaan hän kerran vaunuhevosten pillastuessa
oman henkensä uhalla pelasti leskikuningattaren;
sen jälkeen Kaarle XI nimitti hänet
drabantti-1. henkivartiajoukon päälliköksi. Nauttien
nuoren Kaarle XII:n erityistä suosiota H. kahden
avion kautta oli päässyt hallitsijan mahtavien
suosikkien, Rehnsköldin ja Piperin
sukulaispii-riin, mikä sekin takasi hänelle vaikutusta.
Sjæl-landin maallenousussa 1700 sekä Narvan ja
Väinäjoen taisteluissa 1700 ja 1701 hän oli
armeian johtavia päällikköjä, tuli tavattomasta
uljuudestaan huomatuksi ja sai viimemainitussa
tilaisuudessa polveensa haavan, joka häntä
vaivasi läpi elämän. V. 1704 H. sai tehtäväkseen
taivuttaa puolalaiset valitsemaan Stanislaus
Leszczynski’n kuninkaaksi. Valtiollisella
toimialalla hän osoitti ihmeteltävää kykyä, saavuttaen
vastustajainkin kunnioituksen. Kaarle XII
nimitti hänet jäseneksi kuninkaalliseen
neuvostoon, Pernun ja Tarton akatemiain kansleriksi, i

kreiviksi y. m. Samaan aikaan kuitenkin
kuuinkaan ja H:n entinen hyvä väli rupesi
kylmenemään, arvatenkin jälkimäisen
itsenäisyyden tähden, ja suuren Venäjän retken
alkaessa H. 1707 sai palata Ruotsiin. Siellä
avautui hänelle mitä tärkein toimiala; vanhan
Fabian Wreden kuoltua 1712 II. oli neuvoston
johtavana henkilönä. Pitkän sodan jäljestä asema
oli ylen tukala ja yksinvaltiaan kuninkaan
poissaollessa neuvoston piti valvoa hänen oikeuksiaan,
mutta samassa torjua niiden väärinkäyttämisen
seurauksia. Huolestuttavat vuodet 1713 ja 1714
selvästi kuvaavat H:n kantaa: armollista
valtuutusta pyytämättä otettiin kuninkaan sisar
mukaan neuvotteluihin, nähtävästi siinä
tarkoituksessa, että neuvoston päätöksille saataisiin
tukea sekä kuningasta että kansaa vastaan, ja
hallitsijan kiellosta huolimatta kutsuttiin
valtio-säädyt kokoon. Mutta kun tyytymättömyys
valtiopäivillä 1714 uhkaavana esiintyi, nuhteli n.
ankarasti vastustuspuoluetta, ja edustajat saivat
huomaamatta hajota, joten toivottu mullistus
jäi tulematta. Kuninkaan nurjamielisyyttä ei
silti vältetty; kun hän palasi valtakuntaansa, ei
hän enää ensinkään välittänyt neuvostosta ja
katseli Hornia erityisellä epäluulolla; notkea
suosikki von Görtz yksin nautti hänen
luottamustaan, joutuen samalla Ruotsin kansan mitä
katkerimman vihan esineeksi. Ja kuninkaan
1718 kaaduttua ensin neuvosio, sitten
valtiopäivät vaativat perustuslaillista hallitustapaa, johon
Ulriika Eleonoora valtaistuimelle päästäkseen
suostuikin. Hallitsijan lähimpänä
neuvonantajana edustaen uutta järjestelmää H. kuitenkin
sai kokea, miten vaikeaa oli saada vanhat tavat
muutetuiksi: pienestä aiheesta närkästyen
kuningatar antoi hänelle eron 1719, eivätkä
säädytkään pitäneet hänen puoltaan. Mutta kipeästi
kaivattiin seuraavissa rauhankeskusteluissa H:n
varmaa kantaa ja kokemusta; liiankin suurilla
uhreilla rauha välistä ostettiin. Ja v:n 1720
valtiopäivillä hän vahvan enemmistön
kannattamana pääsee maamarsalkaksi; hänestä etupäässä
riippuu, onko kuningatar mielensä mukaan saapa
puolisonsa kanssahallitsijaksi vai ei. Nousevan
holsteinilaisen puolueen ehdokkaan, herttua
Kaarle Fredrikin kasvattajana oltuansa H.
arvostelee asiaa vain isänmaan kannalta: Fredrik I
pääsee valtaistuimelle, mutta kuninkaallinen
valta yhä supistetaan; H. pääsee takaisin
virkoihinsa. Mutta asema käy pian hänelle vaikeaksi:
yhä kasvava liolsteinilainen puolue vaatii liittoa
Venäjän kanssa, vaikka siitä saattoi odottaa
mitä arveluttavimpia selkkauksia. H. käsittää
selvästi, että sillä kertaa rauha on Ruotsille
välttämätön, ja kun vastustajat ovat neuvostossa
voitolle pääsemäisillääu, vetoaa hän 1726
rohkeasti valtiosäätyihin. Jälleen maamarsalkaksi
valittuna hän sekreettivaliokunnan
puheenjohtajana saa ohjakset käsiinsä valtiopäiväinkin
ajaksi, ja saavutetun säätyenemmistön sekä
Englannin ja Ranskan avulla hän säilyttää
rauhan. Valtiosyytteen avulla saadaan vaarallisin
vastustaja, kreivi Wellingk, elinaikaiseen
vankeuteen, toiset syrjäytetään toisella tavalla, ja
uusia miehiä neuvostoon kutsumalla luodaan
valtiopäiväin kannan mukainen enemmistö
hallitukseen. H. on nyt vaikutuksensa huipulla ja
valitaan vielä 1731 maamarsalkaksi. Mutta 1733

Arvid Bernhard Horn.

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Project Runeberg, Sat Dec 21 13:45:49 2019 (aronsson) (download) << Previous Next >>
http://runeberg.org/tieto/3/0326.html

Valid HTML 4.0! All our files are DRM-free