Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Hurtta ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
655
Huss—Hussilaiset
65B
kemustensa nojalla H. tuli tarmokkaaksi
taistelijaksi alkoholin väärinkäyttöä vastaan,
esittäen ajatuksensa asiasta tieteellisissä ja
yleistajuisissa julkaisuissa. Hänen ansiokkaasta
tuotannostaan mainittakoon tärkeimmät teokset:
„Summarisk öfversikt af sjukvården ä, k.
Sera-fimerlasarettets medico-kliniska afdelning,
under de sista. fem mänaderna af är 1839",
jom-moisia selostuksia hän myöskin julkaisi
seuraavilta vuosilta; „Observations sur la fièvre
typhoide" (1845), „Aleoholismus chronicus eller
ehronisk alkoholsjukdom" (1854), josta teoksesta
Ranskan tiedeakatemia antoi hänelle palkinnon.
M. O-B.
Hussilaiset, Johannes Hussin (ks. t.)
alkuun-paneman uskonpuhdistusliikkeen kannattajat
Böömissä. Sanoma H:n kuolemasta, jota pian
(1416) seurasi toinen surusanoma, nim. tieto
Hieronymus Praagilaisen marttyyrikuolemasta,
sai böömiläisten mielet kuohuksiin. Senjälkeen
kuin H. itse oli vangittu, oli hänen
kannattajiensa johtajana Jakob Miesiläineu
(k. 1429). Hän oli jo 1414 ruvennut jakamaan
ehtoollisessa maallikoillekin viiniä, ja kuu
Kons-tanzin kirkolliskokous tämän nimenomaan kielsi,
tuli siitä vaatimuksesta, että ehtoollisessa on
jaettava molempia aineita (sub utraque), yksi
hussilaisten tunnuslauseita. Kuningas
Vence-slavin kuoltua (1419) valapatto Sigismund tuli
Böömin kuninkaaksi. Böömin säädyt
kieltäytyivät tunnustamasta häntä, ja sisäinen sota syttyi,
joka julmuudessa hakee vertojaan (1420-36).
Hussilaisten pääleiri oli Taborin vuorella lähellä
Praagia, ja heidän johtajanaan urhea J o h a
n-n e s 2 i z k a, joka löi Sigismundin joukot toisen
toisensa perästä. 2:n kuoltua (1424)
Johannes Prokopius menestyksellä jatkoi
taistelua. V:sta 1427 on yhä selvemmin
huomattavissa jo aikaisemmin alkanut hajaannus kahteen
eri puolueeseen. Maltillisemmat, joita
nimitettiin utrakvisteiksi tai kalikstiineiksi (lat. sanasta
calix = kalkki) ja joihin kuului etupäässä
ylhäis-säätyistä väkeä, lausuivat olevansa tyytyväisiä,
jos katol. kirkko myöntäisi heille: 1) ehtoollisen
jakamisen sub utraque, 2) saarnan äidinkielellä,
3) ankaran kirkkokurin käytön ja 4) poistaisi
papiston maallisen vallan. Ankarampi
tabo-riittilaisten puolue meni pitemmälle; he
hyväksyivät kaikki Wiclifin opit ja hylkäsivät kaikki,
mikä heidän mielestään ei perustunut
Raamattuun; niinikään he kannattivat joitakin
sosia-listis-vallankumouksellisia aatteita. Molemmat
keskenään riitelevät puolueet kuitenkin yhtyivät
Sigismundin joukkoja vastaan, ja 1431 he
tuottivat koko Euroopan yhdistyneelle ristisotajoukolle
Tausin eli Domazlicen luona ankaran tappion.
Vihdoin Baselin kirkolliskokous 1433 teki
olennaisia myönnytyksiä kalikstiineille, jonka jälkeen
nämät liittyivät kat. kirkkoon. Taboriitit
taasen tulivat täydelleen voitetuiksi (1434), ja
heidän jäännöksistään muodostuivat sittemmin
böömiläiset veljet (ks. t.). Böömissä oli siis
nyt kaksi kirkkokuntaa: suuri katolilainen
(saksalainen) ja utrakvistinen; näitä
jälkimäisiä koetettiin täydellisesti sulattaa katoliseen
kirkkoon, mutta turhaan. Vasta 1500-luvulla he
hajosivat ja liittyivät silloin joko böömiläisiin
veljiin, katolilaisiin tai luterilaisiin. [F. Palack^.
„Dëjiny närodu ceského = „Geschichte von
hän kirjeenvaihdon kautta edelleen levitteli
uskonnollisia ja kirkollisia aatteitaan. H.
haastettiin vastaamaan opistaan Konstanzin yleiseen
kirkolliskokoukseen, joka alkoi 1414. H. lähtikin
vahvasti päättäen, jos niin tarvitaan, kuolla
vakaumuksensa puolesta. Keisari Sigismundin
antamasta suojeluskirjasta huolimatta hänet 28 p.
marrask. 1414 vangittiin, jonka jälkeen hän
kidutettuna ja useita kertoja kuulusteltuna sai
vankeudessa virua yli puoli vuotta. Tuomio
langetettiin 6 p:nä heinäk. 1415. 30 lausetta
hänen kirjoissaan kirottiin ja häntä vaadittiin
peruuttamaan ne. H. kieltäytyi sitä tekemästä,
minkä jälkeen hänet erotettiin kirkon
yhteydestä ja papinvirasta ja luovutettiin maallisen
vallan haltuun. Samana päivänä hänet
„parantumattomana" kerettiläisenä poltettiin roviolla,
ja tuhka heitettiin Rein-virtaan.
H:n uskonnollisessa opissa ei ole paljoa
olennaisesti uutta. Se on useihin yksityiskohtiin
saakka saatu Wiclifin kirjoista, mutta hänen
vaikutuksensa oli siltä valtava ja
maailmanhistoriallinen. Euroopan mannermaalla ei kukaan
ennen H:ia ollut sellaisella johdonmukaisuudella
tuonut esiin vaatimusta, että ihmisen
uskonnollisen elämän tulee saada kehittyä vapaasti ja että
ihminen itse saa käyttää arvostelukykyään.
Hänessä oli syvä, sisäisen taistelun kautta
voitettu vakaumus, palava into ja tenhoava sanan
voima. Latinalaisissa teoksissa, joista tärkein on
„Tractatus de eeclesia", tulee H:n persoonallinen
tyyli paljoa vähemmän näkyviin kuin hänen
tsekinkielisissä teoksissaan. Näistä on
huomattavin hänen „Postillansa" (1412). H. oli
myöskin suuri kansallinen herättäjä, joka
innostutti alimmatkin kansankerrokset, kun hän
lisäksi esiintyi ankarana köyhien sortajia vastaan.
Hän vaati että tsekkiläiset olisivat
ensimäi-sinä viroissa ja kehoitti kansalaisiaan pitämään
kiinni tsekin kielestä ja puhumaan sitä puhtaana
ilman saksalaista sekoitusta. H. on myöskin
tsekkiläisen oikeinkirjoituksen uudistaja ja
nykyinen oivallinen tsekinkielen oikeinkirjoitus
perustuu H:n työhön. [H:ia käsittelevä
kirjallisuus on laaja, mutta tyhjentävää erikoisteosta
ei kuitenkaan ole vielä olemassa. Paras esitys
on V. V. Tomek, „Dëje university prazské", I
osa (1849) ja saman „Dëjepis mësta Prahy",
III osa (1875) ja Palackv, Böömin historian
III osa; G. Lechler, „Wiclif und die
Vorgeschichte der Reformation", II osa (1873) ja
saman „Johannes Hus" (1890) ; E. Denis, „Huss
et la guerre des Hussites" (1878) ; Loserth, „H.
und Wiclif" (1884, yksipuolinen).]
K. ö. & J. J. M.
Huss, Magnus (1807-90), ruots. lääkäri,
lääket. toht. 1835, tuli sisätautien ja kirurgiau
apulaiseksi Tukholman Karoliiniseen laitokseen
sekä 1839 avustavaksi ja 1840 varsinaiseksi
ylilääkäriksi Tukholman Serafimer-sairaalaan. H.
otti käytäntöön fysikaaliset menettelytavat
sai-raitten tutkimiseksi, minkä lisäksi ruvettiin
kiinnittämään tarkempaa huomiota patologiseen
anatomiaan, jonka vuoksi II:u toimintaa
mainitussa laitoksessa voi katsoa käännekohdaksi
Ruotsin sairashuone-oloissa. Sekä
käytännöllisenä lääkärinä että tuotteliaana tiedemiehenä
H. on varsin monipuolisesti edistänyt mainitun
lääketieteenhaaran kehittymistä maassansa. Ko-
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
