Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Hussilaissota ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
6i7
Hussilaissota—Huu
Böhmen", III osa ja „Urkundliche Beiträge zur
Geschichte des Hussiten krieges", 2 nid. (1873) ;
Joh. Loserth, „Beiträge zur Gesch. der husit.
Bewegung", 5 nid. (1877-95).] K. ö.
Hussilaissota ks. H u s s i 1 a i s e t.
Husum, kaupunki Preussissa,
Slesvig-Holstei-uin provinssissa, Husum-joen varrella, 4 km
Pohjanmeren rannalta, 9,401 as. (1905).
Harjoittaa laivanrakennusta, huomattavaa
karja-kauppaa sekä kalastusta. Lähellä suuria
osteri-altaita. — n. mainitaan jo aikaiseen, mutta sai
kaupunginoikeudet vasta 1603. V. v. F.
Husuulit ks. H u t s u 1 i t.
Husö /hüsö], saari Löfskär-Ledsundin väylän
varrella; samanniminen johtoloisto mainitun
saaren pohjoisniemellä Ahvenanmaan
luotsaus-piirissä. K. S.
Hutcheson [hat sisän], F r a n c i s (1694-1746),
eugl. filosofi ja esteetikko, synt. Irlannissa, tuli
1729 moraalifilosofian professoriksi Glasgow’hon,
missä kuoli. Kirjoitti m. m. „Euquiry into the
original of our ideas of beauty and virtue".
(1725) ja „System of moral philosophy" (pain.
1755). H. kehittää Shaftesburyn filosofisia
mielipiteitä. Esteettiset ja siveelliset arvostelut
perustuvat molemmat alkuperäiseen „sisälliseen
aistiin", s. o. välittömiin arvosteleviin
tunteisiin, joita ei voida selittää eikä johtaa
muun-luontoisista vaikuttimista, vaan jotka ovat
katsottavat alkuperäiseksi henkemme omaisuudeksi.
Siveellistä hyväksymistä herättävät ne
toiminnat, jotka edistävät yleishyvää eli yleistä
onnellisuutta; se teko on paras, joka tuottaa
„suurinta onnea suurimmalle luvulle" tuntevia
olentoja. Täten H. jo lausuu myöhemmin
„utilitarismiksi" nimitetyn siveysopillisen suunnan
periaatteen (ks. t. sekä Bentham). A. Gr.
Hutschenruijter [-roi-], Wouter
(1796-1878), holl. säveltäjä. On toiminnallaan
kapellimestarina ja opettajana suuresti vaikuttanut
maansa musiikkielämän kohoamiseen. Sävelsi
1 oopperan, 4 sinfoniaa, suuren määrän
puhallus-orkesterikappaleita (myös sovitelmia), y. m.
I. K.
Hutsulit, vähävenäläinen (ruteenilainen)
heimo Itä-Galiziassa, Bukovinassa ja
Märmaro-sin komitaatissa Unkarissa; luvultaan n. 200,000.
He ovat ruumiinrakennukseltaan komeita ja
tunnetut kauniista kansallispuvustaan sekä
taiteellisista taipumuksistaan; he ovat myöskin
säilyttäneet paljon vanhanaikuisia omituisia tapoja,
mutta ovat ehkä kaikista slaavilaisista
vähimmin sivistyneitä (lukutaidottomia 93%). Heidän
alkuperästään on eri mieliä. J. J. M.
Hutten, Ulrich von (1488-1522),
humanisti ja vapaudentaistelija. H. oli vanhaa
frank-kilaista aatelissukua. Hänestä oli alkujaan
tahdottu tehdä munkki, mutta hän pakeni
luostarista ja harjoitti sen jälkeen humanistisia
opintoja useissa eri yliopistoissa. Vietti sitten
epävakaista elämää kuljeksivana runoilijana. H. ei
ollut mikään oppinut mies, ei liioin erinomainen
runoilijakaan, mutta suuri älyniekka ja
puhe-taituri, joka verrattomasti osasi käyttää
varsinkin ivan aseita. Vv. 1513-19 H. oli Magdeburgin
ja Mainzin arkkipiispan Albrechtin
palveluksessa. H:n pyrkimysten varsinaisena
sisällyksenä oli leimuava isänmaanrakkaus ja viha
Saksan kansan halveksijoita kohtaan; näihin jälki-
mäisiin hän luki Saksan ruhtinaat, jotka
ehkäisivät valtakunnan kokonaisuutta, ja ennen
kaikkia paavin; H:n huuto „irti Roomasta" herätti
voimakasta vastakaikua. H. julkaisi asiansa
hyväksi useita poleemisia kirjoituksia (m. m.
Laurentius Vallan kirjan „Konstantinukseu
lahjoituksesta", „Hämäräin miesten kirjeitten"
syntymisessä oli hänellä huomattava osansa), joitten
kansanomainen puhetapa ja repäisevä sisällys
vaikuttivat tavattomasti. Tarkoituksiensa
toteuttamiseksi H. ensin tahtoi käännyttäväksi
keisarin puoleen, mutta kun se huomattiin
turhaksi, tahtoi hän turvautua vallankumoukseen.
H. julkaisi, vaikka turhaan, Saksan
vapaakaupungeille omistetun runon, jossa kehoitti näitä
yhtymään liittoon ruhtinasten sortoa vastaan ja
saksalaisen kansalliskirkon perustamiseen. V:n
1522 lopussa Franz von Sickingen ja H. alkoivat
taistelun aateliston etunenässä. Mutta kun
hyökkäys Trieriä vastaan jäi onnistumatta, erotti
Sickingen H:n seurastaan; H. sai turvapaikan
Zvingli’u luona. [Strauss, „U. v. H." 2 nid.
(1857), 6:s pain. (1895); teokset julk. Böcking,
7 nid. (1859-70).] K. ö/
Hutton /hatn], James (1726-97), geologian
historiassa kaikkein huomattavimpia henkilöitä.
Opiskeltuaan lääketiedettä (lääket. tobt. 1749)
ja oltuaan (1754-68) käytännöllisenä
maanviljelijänä hän 1768 kokonaan antautui geologisiin
tutkimuksiin. Hän teki retkiä ympäri
Skotlantia. kooten uusia aineksia tai etsien
todistuksia tekemilleen hypoteeseille. Vasta 1785
hän esitti tuloksensa kirjassaan „Theory of
the earth, or an investigation of the laws
observable in the composition, dissolution and
restoration of land upon the globe". Tässä
todistetaan sedimenttivuorilajien syntyminen
vanhemmista vuorilajeista rapautumalla ja
kerrostumalla merenpohjaan, näiden kerrosten
kohoaminen ja poimuutuminen maan sisäisten
voimien vaikutuksesta, eruptiivivuorilajien
purkautuminen sulina massoina, maankuoren
kohonneiden osien uudelleen tasoittuminen
kuluttavien voimien vaikutuksesta. V. 1795 sama teos
ilmestyy monenkertaiseksi laajentuneena. Nämä
teoriat merkitsevät silloin vallalla oleviin
Wernerin koulun oppeihin . verraten suurenmoista
edistysaskelta, mutta ne eivät pitkään aikaan
saaneet tunnustusta. Osaltaan tähän vaikutti
se seikka, että H:n kirjoitustapa 011 jonkun
verran raskas ja epäselvä. V. 1802 H:n oppilas
P 1 a y f a i r julkaisi selvittävän ja osaksi uusilla
todistuksilla varustetun esityksen mestarin
opeista: „Illustrations of the Huttonian theory
of the earth". Vasta Ch. L y e 11 (ks. t.) saattoi
H:n oppijärjestelmän täysiin oikeuksiinsa. [A.
Geikie, „The fouuders of geology", 1897.]
P. E.
Huu, suom. mytol., „haamu", esiintyy
etupäässä yhdyssanassa huunpurema = mustelma
ihossa, joka syntyy „itsestään"; semmoisen
kerrotaan tulevan näkyviin läheisen sukulaisen
kuoltua. Niinkuin tästä voi päättää, merkitsee
h. vainajan henkeä, joka kansanuskon mukaan
kävi jälkeenjääneiden sukulaisten luona ja jonka
hampaaujäljet olivat „huunpurema". Sana h.
on nähtävästi germaanilaista alkuperää (goot.
hngs, muin.-isl. hugr, alk. huyuz = sielu, henki;
skand. kielissä tavataan myös aivan samanlainen
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
