- Project Runeberg -  Tietosanakirja / 3. Haggard-Kaiverrus /
757-758

(1909-1922)
Table of Contents / Innehåll | << Previous | Next >>
  Project Runeberg | Like | Catalog | Recent Changes | Donate | Comments? |   

Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Hätäaputyöt ...

scanned image

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Below is the raw OCR text from the above scanned image. Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan. Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!

This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.

757

Hätäaputyöt—H ätäl eipä

758

Hätäaputyöt, yleisiä töitä, joita järjestetään
työttömiksi joutuneille, jotta nämä saisivat
työansiota. Sekä valtiot että kunnat ovat
järjestäneet hätäaputöitä. Suomessa on valtion toimesta
sellaisissa seuduissa, joissa kadon johdosta on
syntynyt hätää, joskus järjestetty esim.
maanteiden tekoa, jokien perkausta, soitten
kuivaamista y. m. Maamme suurimmissa
kaupungeissa on viime aikoina melkein joka vuosi
täytynyt turvautua hätäaputöihin. Yleensä nämä
ovat yksinkertaisia töitä, joita ammattitaidoton
työväki pystyy suorittamaan. Tavallisia
hätäaputöitä ovat maa-, kivi- ja rakennustyöt.
Ammattitaitoisille työläisille ja naisille eivät
hätäaputyöt ylipäänsä sovellu. Ne kysyvät usein
enemmän ruumiillisia voimia kuin
puheenalaisilla henkilöillä on. Kun nämä henkilöt yleensä
eivät ole tottuneet työskentelemään ulkoilmassa,
saattavat hätäaputyöt monasti vahingoittaa
heidän terveyttänsä. Ammattitaito kärsii myöskin
helposti siitä, että työläiset joutuvat karkeaan
ulkotyöhön. Varsinaisen ammattityön
tarjoomi-nen hätäaputyönä on vaikeata. Se pahentaa
lisäksi pulaa, milloin yhteiskunta joutuu
valmistamaan tavaroita, joiden liikatuotannosta
työttömyys on aiheutunut. Hätäaputyöt tulevat yleensä
kalliiksi. Työväen taholta valitetaan usein
palkkojen pienuutta. Milloin parempia keinoja ei
voida käyttää työttömien auttamiseksi, täytyy
kuitenkin turvautua hätäaputöihin. O. A-e.

Hätäjarrutus ks. Jarru.

Hätäkaste ks. Kaste.

Hätäleipä, katovuosien ja vihollisuuksien
aikoina ammoisista ajoista Suomessa viljan
jatkona käytetty leipä. Vanha arvoitus: „nahkat
syödään, veri myödään, lihat poltetaan" viittaa
jo petäjänkuoren käyttöön leipänä aivan
yleisenä tapana tavallisinakin vuosina, vaikka
sen käyttäminen nykyään rajoittuu maan
koillisiin osiin ja Raja-Karjalaan, missä sitä
käytetään vain, milloin yleinen hätä siihen pakottaa,
niiukuin oli laita vv. 1832 ja 1833 (suuret
„moruvuodet"), 1846-56 ja erittäin 1857 ja
1867-68 sekä viime ajoilta vv. 1892-93
(„kilo-vuosi") ja 1902-03. Tätä pettua 1. petäistä
valmistettiin niin, että keväällä puun nilalla
ollessa kaadettiin sileäkuorisia, oksattomia
petäjiä rämemailta, kuori viillettiin puukolla noin
puolen metrin välimatkojen päästä ympäri
rungon poikkipaloihin, ne taas halki, ja
lusikan-muotoisesti käyrällä „telkkimellä" (puusta)
ir-roitettiin palat „liinoneen" (kuoren sisin osa)
pintaa myöten ja kannettiin kotia, missä niistä
palavan uunin paisteella paahdettiin ulos pihka
niin tarkkaan kuin mahdollista, jonka jälkeen
ne käärittiin torvelolle, jota tehdessä
ulkokuoresta pankolla kolostettiin kaikki hilse ja
roso-kuori, oksain reiät ja ulkounut pihka. Torvelot
pantiin kuivumaan katoksen alle, ja pidettiin,
jos mahdollista ylivuotisiksi, jolloin niistä pihka
oli haihtunut ja olivat siis „syötäväksi
maajaam-mat". Kun torveloita ruvettiin valmistamaan
jauhoiksi, kuivattiin ne enisin joko uunissa tai
uunilla ja tarpeeksi kuivuneina ne murrettiin
huhmareeseen ja survottiin hienoksi petkeleellä.
Surveet 1. „rouheet" sihdattiin ja karkeimmat
pantiin takaisin huhmareeseen uudestaan
rouhittaviksi, kunnes kaikki oli jauhona. Jos oli
tilaisuutta, jauhatettiin huhmarrouheet myllyssä.

Kun leipää ruvettiin valmistamaan, juurrettiin
taikina oikeilla jauhoilla, mutta saostettiin
petäisillä varojen mukaan. Jos se täytyi tehdä
kokonaan näillä, saatiin „silkkaa",
tavallisimmin pantiin petäisiä puoleksi. Taikina tehtiin
imellyttämällä, sillä hapatettuna se tuli väkevää
ja leipä karvasta. Leipominen toimitettiin
tavalliseen tapaan. — Leipä oli karvasta, sikäli kuin
pihkaa oli jäänyt pettuun, mutta lämpimänä
syödessä ei karvaus ollut niinkään tuntuva.
Pettupuuro, josta pihka oli ensimäiseen
pois-kaadettuun veteen keitetty, oli pihkan mausta
vapaata ja pehmoiseksi tahmeunutta. Pettua
pidettiin terveellisimpänä kaikista liätäleivistä
ja aivan viime aikoihin asti käytti vanha kansa
sitä tästä ja säästäväisyydenkin syistä
hyvinäkin vuosina jonkun verran „seassa". —
„P a r k k i’Meipä, jota valmistettiin koivun
tuo-henalaisesta kuoresta samallalailla kuin pettu.
Valmistus oli helpompaa, mutta leipä paljon
karvaampaa, eikä ole hätäleipänäkään
saavuttanut yleisempää käytäntöä. Paljon suositumpia
petun rinnalla ja sitä paljon maukkaampia
olivat: Tähkä- ja suolaheinäleipä.
Edellistä varten koottiin jo riihenpuinnin aik ma
rukiintähkät erilleen ruumenista ja tarpeeksi
kuivatettuina survottiin tai jauhettiin jauhoiksi
ja käytettiin seostuksena muun jauhon joukossa.
Suolaheinät leikattiin sirpillä ja sidottuina
pieniin lyhteisiin ne kuivattiin pirtin orsilla,
kunnes huhmaressa hyvin murenivat.
Suolaheinä-jauho teki leivän hyvin mustaksi, ehkä siksi
että „vilja" orsilla kuivuessaan silloisissa
sisäänlämpiävissä pirteissä läpisavustui, mutta leipä
oli hätäleivistä „herkkua". Vahinko vain, että
tätä viljaa ei kasvanut riittävästi. —
Hätäisim-rnän leipää ja huonointa kaikista oli
olkileipä. Oljet leikattiin ensin silpuiksi, jonka
jälkeen ne kuivattiin säkeissä uunilla ja
jauhatettiin myllyssä. Näitä liukkaita silppuja ei
paraskaan mylly saanut hienoksi, vaan jauhot
olivat liukkaita, pisteleviä olkikuituvia, jotka
päittäin menivät läpi seulan, jos koki
seuloa-kin; eikä semmoinen jauho liuennut
taikinaksikaan. Senvuoksi sitä ei saanut leipoessa leiväksi,
vaan taikina puserrettiin päreistä tehtyjen
van-teitten sisään, joissa se paistettiin tai
kypsytettiin niinkuin nykyaikainen mämmi tuohisissa,
joista se syötiinkin; sillä leipänäkään se ei
pysynyt koossa. Se rikkoi syöjänsä suoliston ja
pitempään nautittuna aiheutti punataudin ja
kuoleman. — Nälkävuonna 1857 koetti kreivi Berg,
joka Lönnrotin kanssa teki kiertomatkan
hätä-seuduille, saada rahvasta käyttämään
leivän-jatkona peuranjäkälää, jota kehuttiin
hyvinkin ravitsevaksi ja terveelliseksi, mutta
yleisempää rahvaan suosiota se ei saavuttanut.
Suurena nälkävuonnakaan 1867-68 ei varsinainen
kansa sitä käyttänyt, vaikka yhteiskunnan
parempiosaiset pääasiallisesti siitä valmistivat
sen hätäleivän, jota kiertäville kerjäläisparville
jakoivat. Hätäleipä siitä valmistettiin siten, että
nyhditty ja läjiin kerätty jäkälä puhdistettiin
käsin havuneulasista v. m. roskasta, jonka
jälkeen sitä liotettiin kylmässä vedessä pari
vuorokautta, pestiin, kuivattiin ja jauhatettiin
myllyssä. Jauhot olivat valkeita ja leipä ravitsevaa
ja hyvännäköistä, mutta karvasta, minkä vuoksi
se ehkä ei jaksanutkaan syrjäyttää vanhempia

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Project Runeberg, Sat Dec 21 13:45:49 2019 (aronsson) (download) << Previous Next >>
http://runeberg.org/tieto/3/0413.html

Valid HTML 4.0! All our files are DRM-free