Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Häämenot ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
761
Häämenot
763
Toiseen lajiin häämenoja luettiin ne, jotka
tarkoittivat pahojen voimien karkoittamista ja
siunauksen hankkimista nuorelle pariskunnalle.
Muinaiset intialaiset toimittivat kaikenlaisia
manauksia ja taikatemppuja saattaessaan
morsianta ja sulhasta näiden kotiin. Samaa
kerrotaan entisistä virolaisista ja suomalaisistakin:
edelliset olivat varustetut miekoilla, joita
viuhtoivat ilmassa pahojen henkien karkoittamiseksi,
jälkimäiset varustivat morsiamen uhreilla ja
„taikakonuilla"; kopeloipa morsiamen äiti ennen
matkalle lähtöä sulhasen rekiheiniä hakien
niistä noidannuolia ja vihan panoksia. Laajalle
oli levinnyt tapa nostaa morsiamelle, joka oli jo
sulhasen kotiin saapunut, poika syliin, jotta hän
synnyttäisi enemmän poikalapsia (m. m.
intialaiset, virolaiset [siile pois], inkeriläiset,
suomalaiset). Onnea ja menestystä hankittiin varsin
yleisesti nuorelle pariskunnalle ripottelemalla
joko vain morsiamen tai molempain päille
maan-hedelmiä: Intiassa riisiä, Kreikassa pähkinöitä
ja viikunoita, Virossa ohria tai kauroja (seuraus
kotieläinten hyvä menestyminen) ja Suomessa
(Salmissa) ohria. Muinaiset intialaiset,
roomalaiset ja germaanit kuljettivat morsiamen
kolmasti tulen ympäri. Virossa nuorikko koko
hääväen seuraamana meni erään poltettavaksi
määrätyn puun luo. Kun tämä oli hakattu
kappaleiksi ja sytytetty palamaan, kuljetti peiopois
nuorikon kolmasti sen ympäri. Suomessa
(Salmissa) kiersi pöytäväki sekä morsian
läksijiiis-aterialta noustuaan kolmasti pöydän ympäri,
jolloin morsiuspojat saattoivat morsianta.
Mutta niissä menoissa, jotka tarkoittivat
onnen tuottamista nuorelle pariskunnalle,
käännytään usein rukouksin, uhrein ja muiukin keinoin
jumalainkin puoleen (Hudson-saarelaiset,
dajaa-kit, gondit, patagonialaiset). Tavallisesti pappi
(noita, taikuri) suorittaa tämän puolen
menoista (Fidzi- ja Kingsmill-saarelaiset,
tahitilaiset, muinaiset meksikkolaiset, jakuutit, kalmukit
y. m. m.). Roomalaiset toimittivat avioliittoa
solmiossaan jumalille uhrin, joka kantoi nimeä
libum farreum, sekä lukivat rukouksen.
Con-farreatio (ks. t.) nimisissä avioliitoissa itse
pontifex maximus opetti sulhaselle ja morsiamelle
rukouksia, ja luulevatpa jotkut tutkijat hänen
toimittaneen vihkimisenkin. Kuitenkaan
uskonnolliset menot eivät klassillisessa maailmassa
olleet. confarreatiota lukuunottamatta,
välttämättömiä avioliiton laillisuudelle. Sama
oli laita alkuaikana kristillisessä kirkossa
(les-kiltä oli kirkollinen vihkiminen nimenomaan
kielletty), ja vaikkapa avioliittoa jo 1100-luvulla
alettiin pitää sakramenttina, tuli kirkollinen
vihkiminen vasta 1563 pakolliseksi. Luther
turhaan vastusti tätä toimenpidettä. Vasta Rankan
vallankumous avasi uudelleen tien
siviiliavioliitolle.
Kolmanteen lajiin häämenoja luimme ne tavat,
jotka pyrkivät kuvaamaan aviositeitä,
aviopuolisojen keskinäistä suhdetta ja vaimon asemaa
uudessa kodissa. Roomalaisilla oli tapana
.,käden-lyönti" eli n. s. dextrarum junctio, ja sama
temppu on havaittu hinduissa ja Malakan
orang-banüwa’ssa. Ceylonin veddalais-morsian
kääräisee sulhasen vyötäisen ympäri, merkiksi siitä,
että ovat aviopari, hienon punomansa nuoran,
jota sulhanen tästä lähin aina kantaa yllään.
Juutalaisten kesken avioliitto sai
jälkiraama-tullisena aikana täyden pätevyytensä vasta
sitten, kun sulhanen oli vihkikatoksen alla
ojentanut morsiamelleen sormuksen sanoen: „Tämän
sormuksen kautta olet minulle pyhitetty
Mooseksen ja Israelin lain jälkeen." Sormuksen antoi
roomalainenkin kihlauksen merkiksi. Muinaiset
saksalaiset päättivät liittonsa morsiuslahjalla
jonka sijalle myöhemmin tuli kihlasormus, minkä
sitten kristillinen tapa 900-luvulla teki
vihkisormukseksi.
Sulhasen ja morsiamen tulevaa
yhteenkuuluvaisuutta kuvaa monien kansojen häätavoissa
ateria tai juoma, jonka he yhdessä nauttivat
(navojot, malaijilaiset, hovat, hindut,
skandinaavit, virolaiset y. m.). Niinpä esim. muutamat
tseremissit saattoivat morsiamen kotaan sekä
asettaen hänet pöydän taa sulhasen viereen
istumaan tarjosivat nuorelle pariskunnalle
erityisesti tätä tilaisuutta varten valmistetun kakun,
josta heidän oli kummankin kerran puraistava.
Muutamissa villikansoissa tyttö ilmaisee
suostumisensa suorittamalla sulhasen kodissa joitakin
vaimolle kuuluvia toimia: narrinjeri-kansassa
kantamalla halkoja miehen majaan,
Loango-neekereissä keittämällä pari ruokalajia.
Roomalaisten morsiussaatossa orjattaret kantoivat
vertauskuvina vaimon tulevista tehtävistä rukkia
villoineen ja värttinää värttinäpuineen.
Mutta havaitaanpa häämenoissa tapoja,
jotka pyrkivät osoittamaan aviopuolisoiden
tulevaa valtasuhdetta. Germaanilaisilla, virolaisilla,
inkeriläisillä ja suomalaisilla sulhasilla on ollut
tapana vihkimisen jälkeen koettaa salaa tallata
morsiamen jalalle osoitteeksi nyt alkavasta
herruudestaan. Mutta jos morsiamen onnistuikin
asettaa jalkansa ensin sulhasen jalalle, niin tuli
suhde päinvastaiseksi. Miehen herruutta
tahdottiin osoittaa silläkin, kun vllämain. kansoissa
sulhasen hattu pantiin morsiamen päähän. Tämä
tapa, joka ditmarilaisista häistä mainitaan
1500-luvulta, tunnetaan Suomessa ainakin
Lavansaarella, jossa se kuului „itku-illan" eli ensimäisen
hääpäivän illan ohjelmaan.
Neljänteen lajiin häämenoja luimme häärunot,
itkut (kuva 4) ja hyvästijätön. Ne useinkin
kuuluvat erottamattomasti yhteen. Häärunoja
laulettiin entisaikaan paljon suomalaisissa
„häissä" ja „läksiäisissä". Niissä varoitettiin
morsianta unohtamasta äitiä ja isää sekä
neuvottiin nuorta pari.-Jcuntaa elämään sovinnossa ja
rakkaudessa. — Itkuvirsiä laulavat naiset krei-
Kuva 4. Kihlontavirsi.
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
