Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Hääpuku ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
767
Höckert—Högholmen
768
Englantilaiset sanovat sitä Blenheimin
(Blindkeim) taisteluksi. — "/„ 1800 kenr.
Moreau’n johtamat ranskalaiset (40,000)
voitti-\ at kreivi Sztärayn komentamat itävaltalaiset
(10,000). Voittajain mieshukka 2,5 %, voitettujen
40 °/o ; taktillinen arvo 0,»4. -Iskm-.
Höckert, Herman (1750-1835), Ruotsista
Vaasaan muuttanut kauppias; raatimies ja
kauppaneuvos. Vaasan läänin kaupunkien
valitsema jäsen suom. deputatsioniin 1808 sekä
Vaasan kaupungin edustaja Porvoon valtiopäivillä
1809.
Höckert, Johan Fredrik (1826-66), ruots.
taidemaalari, opiskeli ensin piirustusta
Tukholmassa ja sittemmin maalausta sekä Miinchenissä
että Pariisissa. Hänen ensimäinen
huomattavampi teoksensa oli sommittelultaan jotenkin
ontto, mutta väritykseltään tehoisa historiallinen
maalaus „Kristiina kuningatar murhauttaa
Monaldeschin" (1853). Tehtyään 1850 matkan
Lappiin hän käsitteli sieltä saamiaan aiheita
useassa taulussa; sellaisia ovat monihenkilöinen
„Jumalanpalvelus lappalaiskappelissa", jonka
Ranskan valtio osti 1856 ja joka nyt on Lilien
museossa; Rembrandtin vaikutuksesta syntynyt
„Lappalaiskota sisältä", Ruotsin
kansallismuseossa, „Metsältä paluu", „Häämatkue
Horna-vanissa" y. m. Niinikään hän sai Taalainmaasta
aiheet useihin laatumaalauksiinsa; kaunein niistä
on Gööteporin museon „Rättvikiläinen tyttö
lieden ääressä" (1860). Tunnetuin ja taiteellisesti
etevinkin hänen tauluistaan on suuri, hiukan
keskeneräiseksi jäänyt „Tukholman linnan palo
1697", jonka hän aloitti jo 1862 ja joka 17 v.
hänen kuolemansa jälkeen ostettiin hänen
sukulaisiltaan ja lahjoitettiin Tukholman
kansallismuseoon. H. erosi siinä suhteessa aikalaisistaan,
että hän ei maalannut kansanelämää eikä
historiallisia tapahtumia niiden itsensä vuoksi vaan
yksinomaan silmälläpitäen niiden maalauksellisia
mahdollisuuksia, varsinkin niiden värivaikutusta.
Koloristina pidetäänkin häntä aikansa
etevim-pänä ruots. maalaajana. Hänen teoksensa ovat
väreiltään voimakkaita ja loistavia, mutta
kumminkin lyyrillisen tunnelmallisia ja
tekotavaltaan leveästi ja suuresti maalattuja. Niissä hän
osoitti, kuten Delacroix samaan aikaan
Ranskassa, että väreillä on maalauksessa piirustuksen
rinnalla oma itsenäinen arvonsa ja tehtävänsä.
[G. Nordensvan, „Svensk konst och svenska
konstnärer i 19:de ärhundradet" (1892).] F. L.
Höder 1. H o d r ks. Balder.
Høffding, Harald (s. 1843), tansk.
ajattelija, syntyi Kööpenhaminassa 11 p. maalisk.
1843; isä oli tukkukauppias. Suoritettuaan
yliopistossa jumaluusopillisen erotutkinnon H. antautui
varsinaisesti opiskelemaan filosofiaa, aluksi
pääasiallisesti vanhaa kreikkalaista. Kierkegaard vai.
kutti häneen syvyyttä ja vakavuutta vaativana;
toiselta puolen H. sai voimakkaita herätteitä
ranskalaisten ja englantilaisten ajattelijain
positiivisesta filosofiasta. Monet raskaat hetket H.
on sanonut kärsineensä, ennenkuin selviytj i eri
maailmankatsomusten ristiaallokosta. Hän
omaksui positivismin peruskäsityksen ja syventyi
tutkimaan kokemusperäistä sielutiedettä, jonka hän
käsitti erittäinkin siveysopin pohjaksi.
Laaja-suuntainen sielutieteen oppikirja ilmestyi 1882
(„Psykologi i omrids paa grundlag af erfaring",
Harald Hoffding.
5:s pain. 1905, jonka mukaan suomenkielinen
käännös on ilmestymässä). H. tuli 1883 filosofian
professoriksi
Kööpenhaminan yliopistoon. Se
„humaaninen" siveysoppi,
jonka hän perusti
sielu-tieteellisiin opinnoihinsa,
ilmestyi 1887 nimellä
„Etik. En fremstilling af
de etiske principer og
de-res anvendelse paa de
vigtigste livsforhold". Se
nojautuu kahteen
periaatteeseen, joiden johdolla on
arvosteltava toimintaa:
yleishyvä 1. yleinen onni
arvostelun mittakaavana
ja yleisen myötätunnon
tunne 1. ihmisrakkaus
pohjana. Näiden periaatteiden
valossa H. ihmisyyden kannalta käsittelee
sekä yksilöllisen että yhteiskunnallisen
siveys-opin kysymyksiä koettaen sovittaa
persoonallisuuden ja yhteiskunnallisuuden vaatimuksia
yhteen. Muista H:n teoksista mainittakoon:
„Søren Kierkegaard som filosof" (1892), „Jean
Jacques Rousseau og hans filosofi" (1896;
suom. 1898), „Den nyere filosofis historie" (1894)
ja siihen tavallaan liittyvä jatko „Moderne
filo-sofer" (1904), sekä „Religionsfilosofi" (1901).
Viimemainitusta teoksesta H:n yleinen
elämänkatsomus luonteenomaisesti käy ilmi. Hän
sanoo kantaansa „kriitilliseksi monismiksi"
osoittaen siten tahtovansa yhdistää toisiinsa
Kantin tietokriitillisen perusaatteen ja Spinozan
opin kaikkien ilmiöiden suuresta yhtenäisyydestä.
Uskonto on H:n mielestä olemukseltaan uskoa
arvon pysyväisyyteen maailmassa. Ne yleiset
filosofiset peruskäsitykset, jotka muodostavat
H:n sielutieteellisten, eetillisten ja
uskonnon-filosofisten tutkimusten sekä edellytykset että
lopputulokset ja joita myöskin filosofian
historian opinnot ovat kehittäneet, H. on
järjestelmällisesti esittänyt 1910 ilmestyneessä teoksessa:
„Den menneskelige tanke. Dens former og dens
opgaver". Z. c.
Högbom [hogbüm], Arvid Gustaf (s. 1857),
ruots. geologi, v:sta 1895 geologian ja
mineralogian professori Tukholman korkeakoulussa,
josta siirtyi 1896 samaan virkaan Upsalan
yliopistoon. H. on tehnyt monipuolisia, Ruotsin
geologiaa koskevia tutkimuksia ja julkaissut
niistä lukuisia teoksia, joista mainitsemme: ,,0m
postarkeiska eruptiver i det svensk-finska
ur-berget" (1893), „Über das Nephelinsyenitgebiet
auf der Insel Alnö" (1895), „Sur la tectonique
et 1’orographie de la Scandinavie" (1902), ,,0m
de kvartära nivåförändringarna i norra Sverige"
(1896-1904), „On the precambrian geology of
Sweden" (1910). Erikoisesti H. on tutkinut
Jämt-landin tunturiseutua, jota koskettelevat
,,Geo-logisk beskrifning öfver Jämtlands Iän" (1894)
ja „Om Ragundadalens geologi" (1899). Laaja
ja ansiokas, kaikkia luonnonsuhteita käsittelevä
teos on „Norrland, naturbeskrifning" (1906).
P. E.
Högfors [-5-J. 1. ks. Karkkila. — 2. ks.
Korkeakoski.
Högholmen [-o-J. 1. Samannimisen saaren luo-
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
