Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Ihanteellinen ... - Ihminen
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has been proofread at least once.
(diff)
(history)
Denna sida har korrekturlästs minst en gång.
(skillnad)
(historik)
piirteet ja ominaisuudet. Saattaapa tällä
tavoin „ihannella” pahojakin voimia, käsittää ne
huippuunsa kehittyneiksi ja siten kuvata esim.
itse pahuutta persoonoituna. Yleensä näyttää
taiteessa sellainen ihantelu hyväksyttävältä, joka
esineen omasta luonnosta ja sen kehityssuunnasta
löytää sitä täydellistyttävät piirteet
kaunistamatta sitä vierailla ja vain pintapuolisesti siihen
yhdistyvillä aineksilla. Sekä taiteessa että
muuten käytetään sanaa huonossakin merkityksessä,
jossa i. on samaa kuin valheellinen
kaunisteleminen. Z. C.
Ihanteellinen, ihanteenmukainen, ihanteelle
ominainen l. siihen kuuluva.
Ihanteellisuus merkitsee
ihanteenmukaisuutta, sitä ominaisuutta, että jokin vastaa
ihannetta; myöskin sitä ihanteellista sisällystä ja
arvoa, mikä jollakin on. Sillä henkilöllä on
ihanteellisuutta (idealiteettia eli idealisuutta),
jonka mieltä pysyvästi elähyttää siveellisesti
arvokas henkinen sisällys. Siltä, jonka
harrastus ei suuntaudu yleviin tarkoitusperiin,
sanotaan puuttuvan idealiteettia eli ihanteellista
sisällystä. Z. C.
Iharinkoski, koski Iharin kylässä
Kangasalan pitäjässä, lähellä Pälkäneen rajaa, on
merkillinen siitä, että se syntyi vasta 1604, jolloin
Längelmävesi äkkiarvaamatta alkoi laskea tätä
tietä Pälkäneveteen, laskettuaan ennen
Sarsankosken kautta Roineeseen, jotenkin puoliväliltä
nykyistä Kaivannon kanavaa ja Kangasalan
kirkonkylää. Längelmävesi aleni melkoisesti,
Pälkäneveden ympäristöillä syntyi tuntuvia tulvia
ja Sarsankoski kuivui kokonaan. Tästä
tapahtumasta on alkuisin paikkakunnalla yleinen
sananparsi: „Ilkeä Iharinkoski, saatti Sarsan
vaivaiseksi”. I. saattoi vesistön, niin ala- kuin
ylä-puolellaankin, parin vuosisadan ajaksi alituiseen
levottomuuden tilaan, se milloin hätyytteli
yläpuolisia vesijättömaita, joita ihmiset jo olivat
vallanneet, milloin taas saattoi laajat alueet
alapuolisien vesien varsilla tulvan alaisiksi. Tätä
kesti kunnes Kaivannon kanava (ks. t.)
kaivettiin (1830), jolloin taas I. puolestaan kuivui. I.
pystyi aikoinaan käyttämään 15 myllyä. [E. G.
Palmén, „Äldre och nyare sjöfällningar i
Finland”, sivv. 18-20, 24 (Fennia 20, N:o 7).]
L. H-nen.
Ihering, Rud. von ks. Jhering.
Ihme (lat. mirā´culum). Raamatullisen
käsityksen mukaan ihme on tapahtuma, joka
ilmeisesti eroten tavallisesta maailmankulusta
uskonnollisesti merkitsevän sisältönsä kautta
muistuttaa Jumalan läsnäolosta. Tarkkaa rajaa
luonnollisen ja yliluonnollisen välillä ei tässä
tehdä, koska luontoa ei katsota
muuttumattomien lakien alaiseksi kokonaisuudeksi, vaan
päinvastoin avonaiseksi jumalallisille
vaikutuksille. Ihme esiintyy tässä sentähden Jumalan
alituisen läsnäolon ja kaitselmuksen
korkeampana asteena.
Luonnollisen ja yliluonnollisen jyrkkä
toisistaan erottaminen on vasta keskiaikaisen
skolastiikan työtä. Tämä omisti antiikin
luonnollisen maailmanselityksen, mutta asetti ilman
välitystä sen rinnalle Jumalan yliluonnollisen
pelastustoiminnan ja armonvaikutukset. Ihme
on sille täydellinen poikkeus yleisestä luonnon
järjestyksestä. Tämä katsantotapa on jyrkässä
ristiriidassa niin hyvin nykyaikaisen
luonnontieteen kuin tietoteorian
kanssa, koska edelliselle ilmiöiden poikkeukseton
keskinäinen kausaaliyhteys on välttämätön
olettamus ja tutkimusperuste, ja jälkimäiselle taas
ihmisen älyllisen toiminnan laki.
Ihmekysymyksessä esiintyy nykyään
pääasiassa kolme kantaa:
1. Kaiken yliluonnollisen kausaliteetin
vaikutus ilmiömaailmaan tykkänänsä kielletään.
(Ihmeenkieltämys.)
2. Luonnonjärjestyksen yläpuolelle asetetaan
Jumalan luovaan tahtoon perustuva korkeampi
elämänjärjestys, jolla on vaikutusvaltaa
edelliseen nähden. (Metafvysillinen ihmekäsite.)
3. Olennaisena ihmeessä pidetään
uskonnollisen ihmisen kokemusta ja kysymys ihmeen
suhteesta luonnonjärjestykseen jätetään silleen.
(Uskonnollinen ihmekäsite.)
Ensimäistä kantaa vastaan voi sanoa, että
ajatus ilmiöiden välisestä aukottomasta
kausaaliyhteydestä tosin on pidettävä luonnontieteelle
oikeutettuna tutkimusperusteena; mutta siitä ei
kuitenkaan seuraa, että se olisi yleiseksi
maailmanselitykseksi kelpaava. Historiallinen elämä
ei ole tämän perusteen avulla selitettävissä, ja
koska luonnon ja historian välille ei voida
tarkkaa rajaa vetää, on tunnustettava sellaisten
ilmiöiden mahdollisuus, joita ei toisista ilmiöistä
voida tyydyttävästi selittää.
Metafyysillistä ihmeselitystä vastaan taas on
sanottava, että se unohtaa sen tosiasian, että
sen opettama korkeampi maailmanjärjestys ei
ole tieteellisen tiedon esine eikä siis sovellu
tieteelliseksi selitysperusteeksi. Ihme on
olennaisesti selittämätön, jotakin ainoastaan
uskovan kokemukseen kuuluvaa.
Jääpi siis lopuksi uskonnollinen
ihmekäsite. Sen pohjana on uskon persoonallinen
kokemus pelastuksesta Jumalan armon kautta.
Uskova tuntee Jumalan hengen voiman ja näkee
omassa elämässään Jumalan johtaman tapausten
renkaan. Mutta uskovan oman
elämänkokemuksen pohjana on Jeesus Kristus, ihmeitten ihme.
Kaikki yritykset selittää häntä puhtaaksi
aikansa tuotteeksi, ovat rauenneet. Eikä hänen
valtakuntansa ole „tästä maailmasta”. Sen
olemassaolo on uskovalle ihmiselle jatkuva todistus
ihmeen todellisuudesta. Ihme on uskonnon ja
tieteen välinen rajakäsite, tieteelle
saavuttamaton, mutta uskonnolle luovuttamaton. [E.
Me-negoz, „La notion biblique du miracle” (1894) :
F. Barth, „Die Hauptprobleme des Lebens Jesu”
(1899) ; K. Beth, „Die Wunder Jesu” (1905) :
G. Wobbermin, „Der christliche Gottesglaube”
(2 pain. 1907).] E. K-a.
Ihmelevy ks. Fenakistoskooppi.
Ihminen (Homo sapiens) on korkeimmin
kehittynyt eliö. I:llä on olennaisesti sama
ruumiinrakennus ja samat elintoiminnat kuin
korkeimmilla eläimillä. Hänen luurankonsa ja ruumiin
koko rakennuskaava osoittavat selvästi i:n
kuuluvan selkärankaiseen eläintyyppiin, raajojen ja
varpaitten (sormien) luku on sama kuin
neliraajaisilla luurankoisilla (Tetrapoda) yleensä;
poikasen imettäminen, pään liittyminen
kahdella nivelnastalla selkärankaan ja ihon
karvaisuus osoittavat hänen paikkansa olevan
imettäväisten luokassa. Yleensä kaikki elinsysteemit.
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
