- Project Runeberg -  Tietosanakirja / 3. Haggard-Kaiverrus /
841-842

(1909-1922)
Table of Contents / Innehåll | << Previous | Next >>
  Project Runeberg | Like | Catalog | Recent Changes | Donate | Comments? |   

Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Iho-edeemi ...

scanned image

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Below is the raw OCR text from the above scanned image. Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan. Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!

This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.

841

Iho-edeemi — Ihre

842

Iho-edeemi, ihovesipöhö (anasarka),
verinesteen kihoamisesta ihonalaiseen solukudokseen
aiheutunut pinnan turpoaminen. I. saattaa olla
paikallista laatua ja syntyä jostakin tilapäisestä
syystä verenkierron kohdatessa sillä paikkaa
luonnotonta vastusta, tahi esiintyä yleisenä i:nä,
johon tavallisesti on syypäänä joku
pitkällinen verenkierron häiriö, jommoisia helposti
ilmenee sydän- ja munuaistaudeissa. Muita
helpommin turpoavat ja joutuvat i:lle alttiiksi
ulottimieu äärimäiset osat, niinkuin jalkaterät
ja nilkat; silmäluomet ovat myöskin erittäin
herkät turpoamaan. Hoito kohdistuu mikäli
mahdollista perussyyn korjaamiseen. M. O-B.

Ihohengitys (perspiratio), se ihon kautta
tapahtuva aineitten vaihto, mikä tapahtuu
alituiseen liuomaamattammekin (p. insensibilis) ja
jonka kautta me myötään menetämme vettä
sekä jonkin määrän hiilihappoa, keittosuolaa,
haihtuvia happoja ja virtsa-ainetta, vrt.
Hengitys ja Iho. (M. O-B.)

Ihohurtta (lupus), kroonillinen, ja verkalleen
kehittyvä ihotuberkuloosi (1. vulgaris). Esiintyy
ensin vallan pieninä täplinä (l. maculosus), joista
sitten syntyy ruskottavan punaisia, pehmeitä
nystyröitä (l. tuberosus s. nodosus), mitkä
lopuksi hajoavat haavoittumiksi (l. exulcerans)
tahi hilseenä irtaantuvat ja putoavat pois
(l. exfoliativus). Ennen muinoin tarkoitettiin
i:11a. ja luupuksella yleensä kaikenlaisia kudoksen
hajaantumisena ilmeneviä ihottumia.

Ihokarvat (lanugo), 5-9 kuukautisella sikiöllä
vltäyleensä sekä syntymisen jälkeen muutamissa
osissa ihopintaa olevat hienon hienot karvat.

Ihokäsnä, orvaskeden sarvimainen
paksuneminen; syntyy pitkällisestä painamisesta
jahan-kaamisesta, esim. jalkineen, työaseen t. m. s.
aiheuttamasta.

Iholaskimot, ihonalaisessa solukudoksessa
kulkevat laskimot, jotka sinertävinä ja vähän
kohonneina haaraantuvina viivoina usein
näkyvät ulkoakin, varsinkin kalpeissa ja kovin
ohut-hipiäisissä ihmisissä.

Ihomaali 1. s m i n k k i, valmisteita, joiden
avulla koetetaan saada iho näyttämään
kauniimmalta. Punaisena ihomaalina käytetään
karmiinia, karttamiinia tai keinotekoisesti saatuja
punaisia värejä valkeiden jauheiden, kuten
riisi-jauhon, talkin, sinkkioksidin, emäksisen
vis-muttikloridin tai -nitraatin kanssa. Nykyään ovat
yleisessä käytännössä valmiina
rasvasekoituk-sina saatavat ihovärit. Ihonvärjäys, joka
luonnonkansoilla on niin yleinen, oli tapana jo
muinaisajan sivistyskansoilla, Egyptissä,
Nini-vessä, Kreikassa, jossa tämä tapa oli varsinkin
hetairoilla yleinen. Roomalaiset käyttivät
lyijy-valkoista, mönjää, krokodiilinlantaa, Khioksen
multaa, sinoperia, orseljaa, lyijyä, antimonia,
ruusunlehtien, taatelinsiementen y. m. hiiltä.
Triumfaattorit käyttivät mönjää. [Borée, „Die
Kunst des Schminkens" (1898) ; Buck,
„Bühnenköpfe und die Schminkkunst" (1903).]

ihonalainen ks. II y p o d e r m a a t t i n e n.

Ihon sierettyminen (intertrigo), kahden
vastatusten olevan ihonkohdan toisiinsa
hankautumisesta tahi ulkoilman vaikutuksesta syntynyt
tulehtuminen, jota runsas hikoileminen vielä
edistää; saman voivat myöskin ahtaat vaatteet
hankaamalla aikaansaada. (M. O-B.)

Ihon voitelu (inunctio), jonkin voiteen esim.
elohopea- eli harmaansalvan hierominen ihoon.
Tällaisella voitelulla tarkoitetaan joko
paikallista ihon ärsyttämistä tahi lääkkeen tunkemista
syvemmälle ruumiiseen, niinkuin juuri
elohopea-voitelun tarkoitus on kuppataudin hoidossa.

(M. O-B.)

Ihorasva, talirauhasten erittämä ja ihon
pinnalle tuoma talintapainen aine, joka — sisältäen
rasvaa, rasvahappoja, kolesteriiniä ynnä
joitakuita suoloja — pitää ihonpinnan nuorteana ja
vähän rasvaisena, joten se paremmin pystyy
vastustamaan kaikenlaisten ainesten ja nesteitten
tunkemista läpitsensä ja ruumiin
vahingoittamista. (M. O-B.)

Ihosaivartaja ks. Saivartajat.

Ihotaudit, taudit, jotka joko esiintyvät
omintakeisina ihossa ilmenevinä taudillisina
muodostumina, tahi joissa muitten yleisten
taudin-ilmiöitten joukossa myöskin huomataan taudin
aikaansaamia ihomuutoksia. Edellisiin kuuluvat
esim. ekseemi ynnä monet rokahtumat, syyhy,
päähkä y. m. varsinaiset ihotaudit; jälkimäisiin
esim. tulirokon, isonrokon, tuhkarokon,
nokkos-kuumeen, influensan, kuppataudin aiheuttamat
ihottumat. (M. O-B.)

Ihottuma (exanthevia). muutamien äkillisten
(tuli-, ison- ja tuhkarokon y. m.) ja pitkällisten
tarttuvien tautien (kupan) aiheuttamat ynnä
erityisten lääkkeiden ja myrkkyjen ihossa
synnyttämät taudilliset ilmiöt. (M. O-B.)

Ihovesipöhö (=iho-edeemi) ks. Anasarka
ja I h o-e d e e m i.

Ihra, tali, jähmeä eläinrasva, jossa ou noin
75 % palmitiinia ja steariinia sekä 25 % oleiinia.
Nautaeläinten ihra sulaa noin 43-45° :ssa;
sitä käytetään ravintoaineena, parkituksessa,
saippuateollisuudessa, steariinihapon- ja
kynt-tilänvalmistuksessa, voiteluaineena,
villankehruu-laitoksissa y. m. Valaan ihra on kovaa,
haurasta, sulaa 46-48°:ssa, härskiytyy helposti.
Ihraa valmistetaan keittämällä raakoja rasvoja
vedessä tai kuumentamalla höyryllä; joukkoon
lisätään usein hiukan rikkihappoa. I:aa
tuottavat eniten Yhdysvallat ja Venäjä. —
Puristamalla 35 ° lämmössä saadaan ihran jähmein osa,
steariini, erotetuksi notkeammasta osasta
oleomargarii nista, jota käytetään suuret
määrät margariinia 1. tekovoita
valmistettaessa. V. II.

Ihrahäntälaanmas ks. Lammas.

Ihre [Ire], Johan (1707-80), ruots.
kielentutkija, fil. maist. 1731, tuli Upsalan tiedeseuran
sihteeriksi ja dosentiksi 1734,
apulaiskirjaston-hoitajaksi 1735, roomalaisen runouden
professoriksi 1738; kutsuttiin 1738 J. Skytten
perustamaan professorinvirkaan, jota hän hoiti
kuolemaansa saakka. Aateloitiin 1757.
Kielentutkijana I. on saavuttanut eurooppalaisen maineen.
Ruotsinkieltä koskevissa tutkimuksissaan hän
ulotti tutkimuksensa sekä ruotsalaisiin
kansanmurteisiin että muinaisiin sukukieliin.
Tutkimustensa tulokset hän julkaisi lukuisissa
väitöskirjoissa, joista ensimäinen „De mutationibus
lin-guæ sueogothicæ" (1742) on ensimäinen
ruotsinkielen äännehistorian yritys. Kolme vuotta
myöhemmin hän julkaisi yliopistolliset luentonsa
„Utkast tili föreläsningar öfver svenska språket",
ja 1766 ilmestyi hänen murresanakirjansa

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Project Runeberg, Sat Dec 21 13:45:49 2019 (aronsson) (download) << Previous Next >>
http://runeberg.org/tieto/3/0459.html

Valid HTML 4.0! All our files are DRM-free