Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Individualiteetti ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
949
lndividualiteetti—Indoeurooppalaiset kansat ja kielet
950
siveellistä harkintaoikeutta. Jyrkimmässä
muodossaan tämä i. esiintyy anarkismina (ks. t.).
Toiselta puolen i. voi katsoa, että siveellisen
toiminnan tarkoitusperänä on jonkun yksilön etu,
joko toimivan oma etu (itsekkyysmoraali,
egoismi) taikka toisen yksilön, lähimäisen etu
(lähimäisrakkaus, altruismi), mutta ei mikään
yhteisö 1. yhteiskunta sellaisenaan
historiallisesti kehittyvine laitoksineen ja yleisoloineen.
Yhteiskunta on vain yksilöjen summa tai heidän
vaikutustensa tulos. Yleensä eetillinen i. panee
painoa siihen, että» kussakin yksilössä on jotakin
omalaatuista, hänet muista erottavaa ja että juuri
hänen erikoisuutensa on hänessä arvokkainta;
kullakin on oma siveellinen ihanne ja tehtävä.
Eetillinen i. esiintyy sekä filosofisen siveysopin
historiassa (esim. sofistit, Fichte, Schleiermacher,
Nietzsche) että yleisessä kirjallisuudessa
(romantikot, Kierkegaard, Ibsen, Tolstoi).
Vastakäsityk-senä on eetillinen universalismi, oppi
kokonaisuudesta siveellisen toiminnan määrääjänä ja
tarkoitusperänä. Metafyysillisen i:n mukaan on olemassa
useita ehdottomasti riippumattomia olokeskuksia
(substansseja), itsenäisiä olentoja tai yksilöjä,
jotka eivät varsinaisesti ole vuorovaikutuksessa
eivätkä sulaudu yhteen yhtenäiseksi
maailman-kaikkeudelliseksi kokonaisuudeksi, vaan ovat
toisiinsa nähden eri ehdottomina olentoina eli
ikäänkuin eri jumalina. Metafyysillistä i:a
sanotaan usein pluralismiksi (ks. t.), jonka
vastakohtana on panteismi. Tämän i:n mainioin
edustaja on Leibniz. Tieto-opillinen 1. loogillinen i.
on saanut nominalismin (ks. t.) nimen ja
opettaa, että pätevät käsitteet ovat aina
yksityis-käsitteitä, s. o. vastaavat yksityisiä,
havainnollisesti määrättyjä olioita ja olentoja; yleisiä
käsitteitä 1. lajikäsitteitä ei vastaa mikään
tosi-olevainen, vaan ne ovat vain abstraktisina
aja-tustuloksina tai. vielä jyrkemmin, ainoastaan
paljaina sanoina, niminä olemassa.
Nominalismista eroavia käsityskantoja edustavat
tieto-opissa realismi ja konseptualismi (ks. n.).
Sielutieteessä i. esiintyy n. s.
individuaalipsykologi-sena käsitystapana, jonka mukaan vain
yksityis-sielu, yksilön sielu on todellisesti olemassa.
Jokainen sielullinen tapahtuma tai muodostus,
myöskin sellainen kuin esim. kielen tai
kansantarun synty ja kehitys, kansallinen liike tai
joukkoinnostus, on psykologisesti selitettävissä
vain niiden voimien avulla, jotka yksilön
sielussa ovat havaittavina; todellisuudessa ei ole
olemassa mitään yhteispersoonallisuutta,
yhteis-sielua, esim. n. s. kansansielua. Vastakkaisena
käsityksenä on n. s. sosiaalipsykologinen 1.
kan-sainpsykologinen käsitys eli psykologinen
universalismi, joka ei katso voitavan selittää
historiallisia yhteismuodostuksia vain yksilöllisistä
tekijöistä. Individuaali- ja sosiaalipsykologiaa
ei kuitenkaan tarvitse käsittää toistensa
vastakohdiksi (ks. Psykologia). Kun i. näinmuodoin
koskettaa filosofian eri keskusaloja, johtuu siitä,
että i. kohdistuu mitä moninaisimpiin filosofisiin
ja erittäinkin henki- 1. kulttuuritieteellisiin
kysymyksiin, esim. siihen, onko uskonnoissa
arvokasta se, mikä niissä on yhteistä ja yleistä
vaiko se, mikä on kullekin, esim. kristinuskolle
erikoisesti ominaista, onko kulttuuri
pääasiallisesti etevien yksilöjen luomaa vai
yhteiskunnallisen ja historiallisen yleiskehityksen tuotetta,
mikä asema on yksilölle myönnettävä valtiossa
ja kirkossa j. n. e. Erityisen huomattavana i.
on historiallisesti esiintynyt sosiaalipolitiikan ja
kansantalouden alalla puolustaen yksilön
taloudellista vapautta ja pitäen vapaata kilpailua
taloudellisen menestyksen ja kulttuurikehityksen
ehtona. Tällä alalla i. on saanut nimen
liberalismi (ks. t.), jonka nimisenä se n. s. „laissez
aller" („antakaa mennä")-oppina vastustaa
kollektivismin vaatimusta, että valtion on suojelus- y.
m. määräyksillä ohjattava taloudellista kehitystä
yleisiä yhteiskunnan tarpeita silmällä pitäen.
Z. C.
lndividualiteetti ks. Individuaalisuu».
Indobaktrialainen 1. h e 11 e e n i 1 ä i s-b a k
t-rilainen valtakunta muodostui
keskivaiheilla 3:tta vuosis. e. Kr. Itä-Iraaniin
Aleksanteri Suuren perustaman vallan raunioille. Sen
kuninkaat ja yleensä hallitseva luokka olivat
kreikkalaisia. Se hajaantui myöhemmin
useammaksi pieneksi valtakunnaksi. Huomattavin hai
litsija oli eräs Menandros, jonka aikana
buddhalaisuus levisi i:seen valtakuntaan. Tämä
merkillinen kreikkalaisen sivistyksen alue kaukana
Etelä-Aasiassa, jossa keskustana oli Baktran
kaupunki (nyk. Balkh Afghanistanissa), on vasta
viime aikoina saanut historiallista valaistusta
varsinkin siellä löydetyistä rahoista. J. J. M.
Indobrittiläinen valtakunta ks. Intian
keisarikunta.
Indoeurooppalaiset kansat ja kielet. In
doeurooppalaisten kansain ainoana
tunnusmerkkinä on nykyään kieli. Yhtenäistä
indoeurooppalaista rotua ei näet ole enää olemassa. Emme
myöskään varmasti tiedä, minkälainen
alkuperäinen indoeurooppalainen rotu on ollut. Muutamat
antropologit kyllä väittävät, että se olisi ollut
pitkäkalloinen, vaaleaverinen ja sinisilmäinen,
joten siis skandinaavialainen ihmismuoto
edustaisi yhä alkuperäistä tyyppiä. Onpa tähän
nojaten tahdottu väittää, että indoeurooppalaisten
alkukoti olisi ollut Skandinaaviassa. Varmaa
lienee joka tapauksessa vain, että
indoeurooppalainen rotu alkuperäisestikin on ollut iholtaan vaalea.
Sekaannus toisiin rotuihin on tapahtunut jo
varsin aikaisin. Jouduttuaan osaltaan jo varhain
kosketuksiin Vähän-Aasian ikivanhain
sivistys-kansain kanssa ja päästyään verrattain
hedelmällisiin, metallirikkaisiin ja ennenkaikkia
merenkulkua opettaviin seutuihin Välimeren, Atlantin
ja Itämeren rannikoilla, läntiset
indoeurooppalaiset tulivat kulttuurikehitykselle mitä
suotuisim-piin oloihin. Nykyään koko Eurooppa on siihen
määrin heidän hallussaan, että lukuunottamatta
turkkilaisia ainoastaan kaksi
ei-indoeurooppa-laista kansaa (suomalaiset ja unkarilaiset) elää
siellä kehittynyttä kulttuurielämäänsä.
Ihmiskunnan kulttuurin kannattajina i. kansat ja
varsinkin kreikkalaiset, roomalaiset ja germaanilaiset
kansat ovat voimakkaasti kehittäneet
egyptiläisiltä ja seemiläisiltä kansoilta perittyä kulttuuria
ja luoneet nykyisen maailmankulttuurin.
Indoeurooppalaiset kielet, joita varsinkin
saksalaiset nimittävät myöskin
indogermaanilai-siksi, englantilaiset ja italialaiset arjalaisiksi ja
vanhemmat tanskalaiset tutkijat jafetilaisiksi,
muodostavat laajan kielikunnan, johon kuuluu
suurin osa Euroopan kieliä sekä kaksi
kieliryhmää Aasiassa. Myöhemmän asutuksen kautta kuu-
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
