Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Individualiteetti ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
Indofenolit—Indokiinalainen musiikki
952
luu nykyään myöskin koko Pohjois-Ameriikka
ja Austraalia indoeurooppalaiseen kielialueeseen.
I. kielet jakautuvat seuraavaan 10 ryhmään: 1)
Intian arjalaiset kielet (sanskrit, päli,
hindi y. m. uusintialaiset kielet) ; 2) i r a a n
i-laiset kielet (ks. t.); 3) a r m e e n i a n kieli
Turkin ja Venäjän puoleisessa Kaukaasiassa,
nykyään vain osa kerran laajemmalle levinnyttä
vähä-aasialaista kieliryhmää;
4)illyrialai-s e t kielet, joiden ainoa jälkeläinen on nykyinen
albanian kieli; 5) kreikan kieli; 6) i t
a-1 i 1 a i s e t kielet (latinan, umbrin, oskin kielet
ynnä latinasta kehittyneet romaanilaiset kielet)
(ks. t.); 7) kelttiläiset kielet; 8)
germaanilaiset kielet; 9) baltilaiset 1.
liettua-lais-lättiläiset kielet ja 10) slaavilaiset
kielet. Näistä kuuluvat taas muutamat ryhmät
keskenään likeisesti yhteen, kuten Intian arjalaiset ja
iraanilaiset kielet, jotka muodostavat
arjalaisen eli indo-iraanilaisen yhteyden.
Eräissä tärkeissä kohdissa italilaiset kielet ovat
likempänä kelttiläisiä kuin muita
indoeurooppalaisia kieliä; niinikään puhutaan usein
baltilais-slaavilaisesta yhteydestä. Muutamat
indoeurooppalaiset kielet ovat aikojen kuluessa kuolleet. Koko
fryygiläis-traakkialainen ryhmä on jo
ajanlaskumme ensimäisinä vuosisatoina kadonnut elävien
joukosta, niinikään veneettien kieli
Adrian-me-ren pohjois- ja luoteisrannikolta sekä albanian
kielelle sukua oleva messapien kieli Etelä-Italiasta.
Baltilaisesta ryhmästä on preussin kieli vaiennut
17:nnellä vuosis., slaavilaisista Itämeren vendien
kieli nykyisen Preussin kuningaskunnan
pohjoisissa maakunnissa ja Meklenburgissa. Aasiassa,
Itä-Turkestanissa eli vielä noin puolitoista
tuhatta vuotta sitten tokarin kieli (ks. t.).
Tavallisesti jaetaan koko indoeurooppalainen kielikunta
kahteen pääosastoon sen mukaan, miten
alkuperäiset palataaliset 1. „pehmeät" k- ja gr-äänteet
niissä ovat kehittyneet: toista, jossa nämä äänteet
ovat pysyneet fc:na ja g:nä, sanotaan k e n t u
m-osastoksi (latinan sanasta centum = sata), toista
taas s a t e m-osastoksi (muinaisiraanilaisesta
sanasta satem = sata). Jälkimäiseen kuuluvat
arjalaiset kielet, armeenian ja albanian kieli
sekä baltilais-slaavilaiset kielet, k e n t u
m-osas-toon taas muut indoeurooppalaiset kielet. Eräs
tärkeä äänteellinen ominaisuus on sitä paitsi
kreikan kielellä yhteinen Aasian s a t e m-kielien
kanssa: kreikassa on näet samoinkuin
arjalaisissa kielissä alkuperäinen tavua
muodostava (vokaalinen) n ja m muuttunut a:ksi
ilman jäljessä seuraavaa nenä-äännettä (kreik.
he-katön = sata, sanskr. sata-, mutta lat. centum,
liett. simtas, goot. hund-).Vertailevan,
historiallisen kielitutkimuksen on onnistunut saada
pääpiirteissään selville sen alkukielen äänteellinen
ja muoto-opillinen rakenne, josta sitten eri
indoeurooppalaiset kieliryhmät ovat kehittyneet.
Tämä indoeurooppalainen alkukieli oli jo
verrattain kehittynyt: se oli rikas taivutusmuodoista.
Nimisanoissa ilmaistiin eri suhteet useammilla
sijoilla eli kaasuksilla, samoin teonsanoissa
aika-suhteet eri muodoilla nyky- ja tulevassa sekä
menneessä ajassa joko parhaillaan suoritettavaa
tai määrätylle asteelle jo suoritettua toimintaa
varten. Lukuja oli kolme: yksikkö, kaksikko ja
monikko. Suomesta ja sen sukukielistä eroavina
ominaisuuksina mainittakoon: sanan suhteita ja
merkitystä saatetaan muuttaa, paitsi
jälkiliit-teellä, myöskin sanan sisäisen ääntiön
muutoksella ja etuliitteellä, esim. ruots. ■sfibiger
= juoksee: sprang = juoksi, kreik. pherö = kannan
pliore’ö = kanniskelen, phoros = kantava, äphoros
- ei kantava, hedelmätön, anaphérö = kannan
ylöspäin, sitten = kerron, esitän. Nimisanat ovat
joko mies- tai naissukuisia tai ei kumpaakaan
(maskuliineja, feminiinejä, neutreja) ja
nimisanaan kuuluva laatusana saa sellaisen
äänteellisen lopun, että se vastaa pääsanan sukua, niin
on esim. lat. söi = „aurinko" miessukuinen, mutta
lüna = „kuu" ja Stella - „tähti" naissukuinen.
Myöhemmän kehityksen kautta on muutamiin
indoeurooppalaisiin kieliin jäänyt vain kaksi sukua,
kuten baltilaisiin ja romaanilaisiin kieliin, tai
on sukuerotus aivan hävinnyt, kuten englannin
kielessä. Omistusta ei ilmaista, kuten suomen
kielessä, jälkiliitteellä (-ni, -si j. n. e.), vaan
eri-tyisellä sanalla, joka taipuu pääsanansa mukaan
(esim. lat. meus, mea, meum - suom -ni).
Kieltosana ei taivu. Sanan alussa saattaa esiintyä kaksi
tai kolmekin keraketta. Indoeurooppalainen
kielikunta on suurin kaikista maapallolla puhutuista:
siihen kuuluvia kieliä puhuu melkoisesti yli
puolen miljardia ihmistä.
Indoeurooppalaisten alkukotia ei tutkimus ole
vielä voinut varmuudella määrätä. Sen sijaan
että aikaisemmat tutkijat väittivät
indoeurooppalaisten levinneen nykyisille asuinsijoilleen
Aasiasta, on viime aikoina otaksuttu heidän jo
ammoisista ajoista asti asuneen Euroopassa,
toisten mukaan Etelä-Venäjän aroilla ja toisten
mukaan Itämeren etelärannikolla, jopa
Skandi-naaviassakin. Todellisimmalta tuntuu arvelu, että
he aikaisimmin ovat asuneet etelä- ja
pohjoispuolella Kaukasusta. [Paras kokonais-esitys
indoeurooppalaisista kielistä on Brugmann,
„Grund-riss der vergleichenden Grammatik" (1897-1900).
Kysymystä indoeurooppalaisten alkuperäisistä
sivistysoloista ja alkukodista käsittelevät:
Schrader, „Sprachvergleichung und Urgeschichte"
(1890) ; sama „Reallexikon der indogerman.
Altertumskunde" (1901) ja „Die Indogermanen"
(1911) ; Hehn, „Kulturpflanzen und Haustiere"
(1902); Hirt, „Die Indogermanen" (1905-07):
Feist, „Europa im Lichte der Vorgeschichte"
(1910).] J. J. M.
Indofenolit, tervaväriaineita, saadaan
hapettamalla aniliinin tai para-amidofenolin ja
jonkin fenolin seosta kromihapolla. Tärkein
indo-fenolilaji on n. s. indofenoli eli n a f t
o-1 i s i n i n e n, jota käytetään sini värjäykseen;
se muuttuu näet pelkistettäessä
indofenoli-valkoiseksi, joka värjättävän aineen
kuiduilla hapettuu ilmassa uudelleen siniväriseksi.
S. v. n.
Indo germaanilaiset ks.
Indoeurooppalaiset kansat ja kielet,
Indogermaanit ks.
Indoeurooppalaiset kansat ja kielet.
Indo-Kiina. 1. Ranskan siirtomaa, ks.
Ranskan T n d o-K i i n a. 2. ks.
Taka-Tn-t i a.
Indokiinalainen musiikki on pohjaltaan
pen-tatoninen (ks. t.), kuten kiinalainenkin.
Omituinen se on soittimiensa virityksen ja
verrattain kehittyneen moniäänisyytensä puolesta.
Soittimet viritetään tasavireiseen 7-säve-
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
