- Project Runeberg -  Tietosanakirja / 3. Haggard-Kaiverrus /
1029-1030

(1909-1922)
Table of Contents / Innehåll | << Previous | Next >>
  Project Runeberg | Like | Catalog | Recent Changes | Donate | Comments? |   

Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Intian kielet ja kirjallisuus

scanned image

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Below is the raw OCR text from the above scanned image. Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan. Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!

This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.

1029

Intian kielet ja kirjallisuus

10:50

Schmidt (1901). Benfeyn käännöksen johdantoon
antanut alun uudelle tieteenhaaralle, vertailevalle
satututkimukselle. Toisen Pancatantra-laitoksen
on julkaissut J. Hertel (1908), ja samoin
kolmannen nimellä „Tantrakliyäyika" (1910), sekä
käännöksen (1909).] Muita Intiassa hyvin
tunnettuja kokoelmia ovat „Hitopadega" [julk. m. m.
Peterson (1897) ; saksaksi käänt. m. m. Fritze
(1888)] ja Qukasaptati" [julk. R. Schmidt
(1893); saks. käänt. sama (1894).]

5. Klassillisen taiderunouden
aikakausi. Nelj-ännellä ja viidennellä vuosis.
j. Kr. sanskriitti-kirjallisuus kohosi mahtavaan
kukoistukseen, ja tältä ajalta ovat m. m.
varhaisimmat jälkimaailmalle säilyneet draamallisen
runouden tuotteet, vaikka tätä runoudenlajia
varmastikin on harjoitettu jo useita vuosisatoja
aikaisemmin. Kuuluisin draamallinen ja
kenties ylipäänsä Intian suurin runoilija on
Kälidäsa, joka eli otaksuttavasti kuningas
Candra-gupta II:n Vikramädityan aikaan (n. 375- n.
413 j. Kr.). Kàlidäsan sepittämät kolme
näytelmää ovat: „Mälavikägnimitra", joka käsittelee
kuningas Agnimitran ja orjattaren muodossa
esiintyvän prinsessa Mälavikän lemmenvaiheita
(ruotsiksi käänt. Hj. Edgren, 1877),
„Vikramor-vagi", joka käsittelee ikivanhaa, jo Rigvedassa
mainittua legenda-aihetta kuningas Purütravasta
ja UrvagI haltiattaresta (ruotsiksi käänt. H.
Andersson, 1906), sekä — kuuluisin kaikista
intialaisista näytelmistä — „Cakuntalä", jonka
pohjana myös on vanha legenda-aihe: kuningas
Dulisantan rakkaus erakontyttäreen Cakuntalàan
(ruotsiksi käänt. Hj. Edgren; mukailtuna esitetty
useilla eur. näyttämöillä, m. m. suomeksi).
Mielenkiintoisimpia intialaisia näytelmiä,
realistiselta esitykseltään ja oivalliselta
luonteenkuvaukseltaan, on kuningas COdrakan tekemäksi
mai-uittu „Mricchakatikä" („Savivaunut"), jonka
tekijä kuitenkin todennäköisesti 011 COdrakan
hovissa oleskellut etelä-intialainen Dandin, joka
eli 6:nnella vuosis. j. Kr. (ruotsiksi käänt. H.
Andersson, 1899; on mukailtuna nimellä
„Vasanta-senä" esitetty useilla eur. näyttämöillä, m. m.
suomeksi). Tois’en kuninkaan, CrJharsan (606-48)
sepittämiksi mainitaan, kaiketi erehtyen, kolme
näytelmää, joista „Ratnävali" („Helminauha")
niminen on paras (ruotsiksi käänt. H. Andersson,
1892). Samoihin aikoihin eläneen Vigäkhadattan
näytelmä „Mudräräksasa" („Räksasan
sinetti-sormus") käsittelee valtiollisia vehkeilyjä
Cand-ragupta Mauryan hallitessa, joka n. 320 e. Kr.
perusti suuren intialaisen keisarikunnan. Jonkun
verran myöhempi, 8:nnelta vuosis., on Bhavabhöti,
jota intialaiset ihailevat lähinnä Ivälldäsaa. Hän
on sepittänyt kolme näytelmää, joista kaksi
perustuu Räma-tarinan aiheisiin; kolmas,
kuuluisin, „Mälatl-Mädhava", kuvailee kuinka nuori
ylioppilas, Mädhava, ja Mälati, kuninkaan
ministerin tytär, saivat toisensa. Vielä nuorempia
ovat Bhattanäräyana, jonka näytelmä
„Vennsam-hära" („Hiuspalmikko") käsittelee erästä
,,Ma-häbhàrata" aihetta, ja Muräri, jonka
„Anarglia-räghava" on ,,Rämäyana"-aiheinen. Vielä
myö-häisemmistä näytelmistä ansaitsee mainita
Kris-namigran „Prabodhacandrodaya" („Viisauden
kuun nouseminen"), jossa filosofian käsitteitä
esiintyy toimivina henkilöinä. Näytelmärunous
jatkui vielä useita vuosisatoja, ja aiheet otettiin

tavallisesti ,,Mahàbhårata"sta tai ,,Rämàyana"sta.
Tunnetaan yhteensä n. 400 näytelmää.
Intialaisissa näytelmissä on yhteisenä piirteenä, että
ylempiin kasteihin kuuluvat henkilöt, bramaanit
ja ylimykset, puhuvat sanskriittia, naiset ja
aleni pisäätyiset taas jotakin pràkrit-murretta.
Vuoropuhelu on suorasanaista, mutta siihen on
siroteltu lyyrillisiä väli-osia, jotka ovat hyvin
muotorikkaita ja runollisesti lennokkaita. Kaikki
näytelmät päättyvät onnellisesti, ja syvästi
traa-gillisia kohtauksia, kuten kuolemantapauksia j.
m. s. ei saa esittää näyttämöllä. [S. Lévi, „Le
théàtre indien" (1890), O. Donner, „Om indernas
dramatiska poesi" (Suomen tiedeseuran
„Öfver-sigt"-sarjassa, 1886).]

Taide-eepos (mahäkävya) oli hyvin suosittu
runoudenlaji. Sitä harjoitti m. m. Kälidäsa,
jonka „Rämäyana"-aiheinen „Raghuvamga"
(„Raghun suku") [julk. A. Stenzler lat.
käännöksen kera (1S32); engl. käännöksen kera
Jvä-laprasäd (Bombayssa, 1895)] sekä aiheeltaan
mytologinen „Kumärasambhava" („Sodanjumalau
synty") ovat hyvin runollisia ja muotovalmiita
[englanniksi käänt. R. Griffith (1879).] Näiden
ohella luetaan Intiassa tämän runoudenlajin
tyypillisiksi tuotteiksi: „Bhattikävya" (niin
nimitetty tekijänsä Bhatti’n mukaan), joka käsittelee
Rämän tarinaa, ja samalla on sepitetty
valaisemaan kieliopin ja retoriikan lakeja (osittain
saksaksi käänt. Schütz, 1837) ; „Cigupälavadlia"
(„Cicupälan kuolema"), sepittäjänsä Mäghan
mukaan myös tunnettu nimellä „Mäghakävya", joka
käsittelee erästä Mahäbhàratan episodia
(osittain saks. käänt. Schütz, 1843) ; Bharavi’n
tekemä „Kirätärjunlya"; joka kuvaa Oiva
jumalan ja Arjunan, erään ,,Mahäbhärata"n sankarin
välistä taistelua (osittain saksaksi käänt. Schütz,
1843) sekä Qriharsau (toinen kuin yllämainittu
kuningas Criharsa) runoilema „Naisadheya",
jonka aihe on Nala-tarinasta.

Intialainen taide-eepos on usein taidelyriikan
rajoilla, jolla alalla Kälidäsa kohoaa etevinten
riviin kauniissa „Megliadüta" („Pilviairut")
nimisessä runoelmassaan, taiteliikkaassa ja
väri-hehkuisessa kuvauksessa maanpakolaisena elävän
haltian ikävöimisestä rakastettunsa luo, jolle hän
lähettää sanansaattajaksi kiitävän pilven
(ruotsiksi käänt. Hj. Edgren, 1875). „Ritusamhära",
jota myös pidetään Kälidäsan sepittämänä, 011
viehättävä, runollinen kuvaus vuodenajoista,
johon on siroteltu eroottisia aiheita sekä ihania
luonnonmaalauksia. [julk. lat. ja saks.
käännöksen kera P. v. Bohlen (1840).] Kaksi runoilijaa,
Ainaru ja filosofina sekä grammaatikkona yhtä
paljon kuin runoilijana kunnioitettu Bhartrihari,
sepittivät lyhyitä yksisäkeistöisiä runoelmia, jotka
hyvin keskitetyssä muodossa ilmaisivat
vaihtelevia, usein eroottisia mielialoja tai vielä
useammin mietelmiä elämästä ja maailmasta. Hyvin
korkealla sijalla Intian runoudessa on Jayadeva
(1100-luvulla), jonka „Gitagovinda" (laulu
Govin-dasta = Krisnasta), melodraamallinen runoelma,
kuvaa Krisna jumalan rakkautta ihanaan
Ra-dhà paimenettareen ylen taitehikkain runosäkein,
joiden väkevää intohimoa vaimentaa esitystavan
suuri sulokkuus. Tämä runoelma on saavuttanut
mitä suurinta ihailua Intiassa, ja se on, kuten
V:n T:n „Korkea veisu", selitetty
vertauskuvallisesti ihmissielun (Rädha) ikävöimiseksi juma-

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Project Runeberg, Sat Dec 21 13:45:49 2019 (aronsson) (download) << Previous Next >>
http://runeberg.org/tieto/3/0557.html

Valid HTML 4.0! All our files are DRM-free