Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Intian kielet ja kirjallisuus
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
1031
Intian kielet ja kirjallisuus
10:50
luuteen (Krisua). (Saksaksi käänt. F. Rüekert,
englanniksi E. Arnold, 1875.)
Proosarunoelnia 1. romaani on Intiassa
verraten harvoin käytetty taidemuoto. Etevimmistä
kirjailijoista tällä alalla mainittakoon Dandin,
tunnettu myös draamakirjailijana (ks. ylemp.) ja
esteetikkona, jonka „Dagakumäracarita"
(„Kymmenen prinssin seikkailut"), on
kulttuurihistoriallisesti hyvin mieltäkiinnittävä; edelleen
Su-bandhu, 7:nnellä vuosis., sekä Bäna, joka eli
ylemp. mainitun Oriharsa kuninkaan
hovirunoili-jana ja on kuvaillut hänen sankaritöitään
„Har-sacarita" nimisessä taiteliikkaassa
proosarunoel-massa (englanniksi käänt. E. B. Cowell ja F. W.
Thomas, 1897). Hän on kirjoittanut myös
romaanin ,.Kädambari" (englanniksi käänt. miss
C. M. Ridding, 1896).
6. Tieteellinen ja
erikoisala-kirjallisuus ansaitsee, täydellisyyden vuoksi,
lyhyen koskettelun. Kulttuurihistoriallisesti
mielenkiintoisinta on oikeuskirjallisuus. Vanhimpina
tietolähteinämme Intian oikeuslaitokseen nähden
ovat n. s. ,,DharmasGtra"-tekstit. Ne ovat samalta
ajalta kuin ylempänä rituaalikirjallisuuilessa
mainitut „C’rauta"-ja GrihyasOtra"-tekstit, ja
yhdistettiin usein näihin saaden yhteisnimen
„Kalpa-sQtra". Jonkun verran myöhemmältä ajalta ovat
ne osittain runo-, osittain proosamuotoon
laaditut lakitekstit, jotka tunnetaan yhteisnimellä
,.Smriti" („Perinnäisiä"; useita smriti-tekstejä
käännettyinä sarjassa „Sacred books of the East").
Vielä myöhemmin kokoonsovitettiin läpeensä
runomuotoon sommiteltuja kompendioita,
,,Dhar-magästra", joista tunnetuimmat ovat
„Manava-dharmacastra", jonka tekijäksi mainitaan itse
ihmissuvun kantaisä Manu [julk. m. m: J. Jolly,
1887; käänt. G. Büliler, sarjassa „Sacred books
of the East", XXV], sekä
„Yäjnavalkyadharma-gàstra", jonka tekijäksi mainitaan eräs
muinaisajan kuuluisia tietäjiä [julk. saks. käännöksen
kera A. F. Stentzler, 1849]. Lukemattomia muita
lakikompendioita on myöhemmin syntynyt
[J. Jolly, „Recht und Sitte" teoksessa „Grundriss
der indo-arischen Philologie", 1896]. —
Filologia oli intialaisten lempitieteitä. Tarve
uskollisesti säilyttää pyhiä Veda-tekstejä, m. m. niiden
oikeata lausumista, johti hyvin aikaisin
foneettisiin tutkimuksiin, jotka ovat säilyneet n. s.
,,Pratigäkhya"-tel:steissä ilmaisten
hämmästyttävää äännefysiologian tuntemista. Etymologisia
selityksiä on eräässä vanhassa tekstissä,
„Niruk-ta"ssa, johon Yäska n. 5:nnellä vuosis. e. Kr.
laati selitykset.
Kuuluisimman sanskriit.ti-kielicpin, 8 kirjaa,
laati luultavasti 3:nnella vuosis. e. Kr. Panini,
jonka esityksessä suuri sisältörikkaus yhtyy
sietämättömään muodon niukkuuteen [julk. saks.
käännöksen kera O. v. Böhtlingk, 1887]. Siihen
on laadittu lukuisia laveita kommentaareja;
erään tekijä on ylempänä mainittu Yoga-filosofi
Patanjali (Patanjali’n „Vyäkarana-Mahäbhäsva)
[julk. F. Kielhorn (3 nid.. 1880-83).]. Useat
grammaatikot käsittelivät påli-kieltä ja
präkrit-mur-teita. Hyvin vanhoja sanakirjallisia
sanastosovi-telmia on ,,Nighantu"-teksteissä, jotka ovat olleet
Yäskan ,,Nirukta"n pohjana. Kuuluisin
intialainen sanakirjateos on „Amarakoga", laadittu
todennäköisesti n. 500 j. Kr. [vrt. Th. Zachariæ,
„Die indischen Wörterbücher" teoksessa „Grundr.
d. indo-arisclien Philologie" (1897).] Runo-oppi,
kaunopuheisuus ja tyylioppi olivat myöhemmän
ajan mieliaineita, ja niistä laadittiin kirjoja
tavallisesti runomuotoon. Niinpä esittää kuuluisa
Dandin (ks. ylemp.) ,,Kävyädarga"ssa
taiderunouden sääntöjä [julk. saks. käännöksen kera
O. v. Böhtlingk (1890).] Hyvän tyylin
sääntöjä opettaa Vämanan (8:nnella vuosis. j. Kr.)
teos „Kävyälamkäravritti" [julk. C. Cappeler
(1875).] Draaman runo-oppia käsittelevät
Nåtyå-gästra (6:nnella vuosis. j. Kr.) [julk. Grosset
(1897)] sekä melkoista myöhempi Vigvanätha
Kaviräjan teos „Sähityadarpana" (käänt.
Ballan-tyne, „Bibl. Indica" sarjassa). [P. Regnaud,
„La rhétorique Sanskrite" (1884).] Lähellä
filologisia tieteitä on tavattoman rikas
kommentaarikirjallisuus ; jokainen huomattu kirjateos
sai kommentaareja, monesti useiden kirjailijain
tekemiä. Kommentaarikirjailijoista mainittakoon
kuuluisa filosofi Qankara (788-820 j. Kr.), joka
kommenteerasi m. m. Bädaräyanan
„Brahma-sfltra"n (saks. käänt. P. Deussen, „Die Sütra’s
des Vedänta", 1887; enghksi G. Thibaut,
„Sacred books of the East, nid. XXXIV, XXXVIII) ;
Vijnänabhiksu kommenteerasi
Sänkhya-järjestel-mää (saksaksi käänt. R. Garbe, 1889), Säyana
(14:nnellä vuosis.) kirjoitti laveita selityksiä
Rig-vedaau sekä muihin Veda- ja
Bràhmana-tekstei-hin. — Historian kirjoittamiseen intialaisten
taipumukset eivät soveltuneet. Ainoa tähän saakka
tunnettu teos, jossa todella on historiallista
tarkkuutta, on Kalhanan „Räjataranginl", joka
käsittelee kirjantekijän isänmaan, Kagmirin historiaa
vanhimmista ajoista hänen omaan aikaansa asti
(12:nnen vuosis. keskivaiheille). [julk. M. A. Stein
(1892); käänt. engl.:ksi Y. C. Datta (1898).] —
Erityisenä tieteenhaarana oli erotiikka, ja
tunnetuin teos tällä alalla Vätsyàyanan „Kämasütra",
jossa rakkauselämän eri puolia kuvataan
uskonnollista taustaa vastaan, on hyvin tärkeä Intian
kulttuuriolojen tuntemiselle (käänt. Yagodharan
kommentaarien kera saksaksi, paikoittain
latinaksi R. Schmidt (1900) [R. Schmidt, „Beiträge
zur indischen Erotik", (2:nen pain., 1910).] —
Uliripaikkain rakentamista koskevat säännöt,
„Culvasütra", ovat vanhimmat matemaattiset
tekstit. Intialaisten suurimpana ansiona
matematiikan alalla on niiden numeromerkkien keksiminen,
jotka sitten arabialaisten välityksellä Euroopassa
tunkivat tieltään kömpelön latinaisen
merkitsemistavan. He olivat eteviä varsinkin algebrassa
[Cantor, „Geschichte der Mathematik" (1880,
sivv. 505-562).]—Tähtitiede, kuten
matematiikkakin, sai alkunsa uhrimenoista; oli näet osattava
laskea uhripäivät. Uhrikalentereita on vanhoissa
„Jyotisa" nimisissä teksteissä. Intian kuuluisin
tähtientutkija oli Varäliamihira (n. 500 j. Kr.),
joka mainitsee 5 perustavaa tähtitieteellistä
oppikirjaa, joista vain yksi „Sürya-siddhänta", on
säilynyt meidän päiviimme [julk. ja käänt. F. D.
Whitney, „Journ. American Or. Soc.", nid. VI.]
Varäliamihira itse on kirjoittanut useita
tähtitieteellisiä teoksia, joista eräs, „Brihatsamliitä", on
astrologian historiassa hyvin mieltäkiinnittävä
[julk. H. Kern, sarjassa „Bibl. Indica"
(1864-65); engl. käänös „Journ. Roy. Asiatic Soc.",
IV:ssä. G. Thibaut, „Astronomie, Astrologie und
Mathematik", teoksessa „Grundr. d. indo-arischen
Philologie" (1899).] — Musiikkia ei ainoas-
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
