Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Iskunlukija - Iskuputki - Iskuväli, ks. Sähköpurkaus - Isla, José Francisco de - Islami
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
1079
Iskuputki — Islami
1080
sama kuin i:n. jolla on eri, numeroilla
varustettuja pyöriä, joista kierrosten luku nähdään,
tahi on kojeen akseli varustettu ruuvikierteillä,
jotka välittävät liikkeen siirron taulupyörään
kuva 2). Jälkimäisessä tapauksessa käytetään
usein vieretysten 2 hammaspyörää, joista toisella
on 100 ja toisella 101 hammasta, joten akselin
kierrettyä 100 kertaa toinen pyörä jää yhden
hammasvälin toisesta jäljelle; silloin on toiseen
pyörään kiinnitetty taulu ja toiseen osotin.
Toinen laji i:oita ovat n. s. takymetrit, jotka
suorastaan ilmaisevat minuuttisen kierrosluvun.
E. S-a.
Iskuputki, sytytvsputki, jota käytetään
ampuma-aseiden heittokappaleissa niiden
svtytti-minä. Kranaateissa on n. s.
perkus-sionisytvttäjä, jonka muodostaa
räjähdys-hopeasta valmistetulla nallipanoksella päättyvä
putki. Kranaatin sattuessa maaliinsa iskee
putkessa olefa neula nallipanokseen, sytyttäen sen,
jolloin tuli putkea myöten siirtyy kranaatin
räjähdyspanokseen. Srapnelleissa, joiden
tulee räjähtää ilmassa määrätyn välimatkan päässä,
käytetään n. s. rengassytyttäjää, joka
voidaan asettaa tarpeellisen ajan mukaan.
M. v. E.
Iskuväli ke. Sähköpurkaus.
Isla, Jose Francisco de (1703-81), esp.
kirjailija, sai huolellisen kasvatuksen ja astui
16-vuotiaana jesuiittain veljeskuntaan. Aluksi
käännettyään eräitä ranskalaisia teoksia hän
osoittautui oivalliseksi satiirikoksi pikku
kirjoitelmassaan „El dia grande de Navarra", jossa
niin taitavalla ironialla käsitteli Ferdinand
VI:ii komeita kruunausjuhlallisuuksia, etteivät
ironian esineet aluksi huomanneet oikeata
tarkoitusta, vaan kiittivät tekijää. I:n pääteos on
satiiris-didaktinen romaani „Historia del
fa-moso predicador Frav Gerundio de Campazas,
alias Zotes" (1758, I osa), jonka hän julkaisi
salanimellä Francisco Lobon de
Sala-z a r. Hän ruoskii siinä karikeeraten, mutta
samalla purevan sattuvasti aikansa saarnaajia
ja saarnoja. Tämä teos herätti tavatonta
huomiota, mutta samalla niin katkeraa
paheksumista papiston puolelta, että inkvisitsioni sen
kielsi. Kun jesuiitat 1767 karkoitettiin
Espanjasta, läksi I. Bolognaan, mistä käsin sai
toimitetuksi painosta mainitun romaaninsa toisen
osan (1770). „Fray Gerundio" romaanista,
johon myöhemmin liittyi 3:s osa, tuli yksi aikansa
luetuimpia kirjoja, ja samoin kuin „Don Quijote"
se muuttui sananparrelliseksi. I:n tekemä „Gil
Blas" (vrt. Lesage) romaanin esp. käännös,
„Car-tas familiares" (ilm. hänen kuoltuaan 1786-89),
tarjoaa esp. kirjatyylin esikuvan, ja saarnat
„Ser-mones" osoittavat hänet vapautuneeksi niistä
aikansa saarnatyylin nurinkurisuuksista, joita
hän vitsoi kuuluisassa romaanissaan. [Gaudeau,
„Les prëcheurs burlesques en Espagne au XVIII
siöcle. Étude sur P. Isla" (1891).] J. H-l,
Islami, Muhammedin (ks. t.) perustamau
uskonnon omaperäinen nimitys (oik. islåm =
„antaumus", „alistuminen Jumalan tahtoon";
samasta juuresta johtuu muslim =
„muhamettilainen"). Alkuperältään i. käsittää juutalaisia ja
kristillisiä sekä parsilaisia ja
muinaisarabia-laisia pakanallisia aineksia, joita Muhammedin
ei onnistunut sulattaa yhteen. Pääponsi Muham-
medin opissa on, että Jumala on yksi ainoa. Tällä
opillaan hän tahtoi vastustaa sekä
muinaisara-bialaista polyteismiä että kristinuskoakin, jonka
kolminaisuusoppi hänestä oli monen jumalan
palvelusta. „Sano: Jumala on yksi, Jumala on
iankaikkinen ; hän ei siittänyt, hän ei ole syntynyt,
eikä kukaan ole hänen vertaisensa", sanotaan
Koraanissa ja usein siinä kielletään Kristuksen
jumalallinen luonto. Jumalan tavallinen nimitys
on Allah (ks. t.), jonka asemesta Muhammed
yhteen aikaan suosi juutalaiselta taholta tullutta
nimitystä Rähmän „armahtaja". Lisäksi
Jumalasta käytetään 99 tuntonimeä, jotka Vanhan
testamentin tavoin enimmäkseen kohdistuvat
Jumalan herruuteen. Allah on arrdb „herra",
„omistaja"; ihmiset ovat hänen orjansa ’ibäd.
Ihmisen suurin hyvä avu on tä’a s. o.
kuuliaisuus, alistuminen Jumalan tahtoon (islåm); synti
on ma’sija 1. vastahakoisuus. Yhteydessä tämän
käsityksen kanssa on islamin jyrkkä
sallimus-oppi, joka paikoittain pistää esille jo
Koraanissa, vaikka siinä toisin paikoin myönnetään
ihmisen vapaa tahto. Jumalasta puhuttaissa
käytetään jokseenkin törkeätä
antropomorfis-mia. Sitävastoin Jumalan kuvallinen esittäminen
on kielletty. Paitsi Jumalaa i:n tärkeimmät
uskonkappaleet koskevat enkelejä, profeettoja,
pyhiä kirjoja ja viimeistä tuomiota. Enkelien
joukossa huomataan „pyhä henki", joka
myöhemmin indentifioitiin Gabrielin kanssa, ja Iblis
(< diabolos) 1. saitån (saatana). Lisäksi
mu-hammettilaiset niinkuin heidän pakanalliset
esi-isänsä olettavat joukon joko hyviä tai pahoja
henkiolentoja (ks. D z i n n i t). Profeettoja on
i:n mukaan esiintynyt suuri joukko. Tärkeimmät
ovat Aadam, Noa, Abraham, Mooses, Jeesus ja
Muhammed, joista kukin on edeltäjäänsä
suurempi ja Muhammed viimeinen ja suurin.
Kukin profeetta on tuonut mukanansa pyhän
kirjan. Pyhiksi kirjoiksi tunnustetaan paitsi
Koraania Mooseksen kirjat, Psalttari ja
Evankeliumit, joitten oikean sisällyksen juutalaiset ja
kristityt muka ovat väärentäneet. Viimeisessä
tuomiossa jokainen tuomitaan töittensä mukaan
joko paratiisiin (dzenne ks. t. ja H u u r i t)
taikka helvettiin, joita paikkoja kuvaillaan
aistillisella realismilla. Paratiisiin uskottoman
on mahdoton päästä, mutta uskovaisille
kaatuminen pyhässä sodassa (ks. D z i h ä d)
ehdottomasti varaa autuuden, joka muuten riippuu
heidän töistään ja profeetan esirukouksesta. I:n
harjoittamiseen kuuluu viisi päätehtävää:
uskontunnustuksen lausuminen (ks. Allah), rukous
(salat), joka toimitetaan viidesti vuorokaudessa
ja paitsi lausuttavia sanoja käsittää määrätyt
pesut, polvistukset ja ruumiinasennot, almujen
antaminen köyhien ylläpitämiseksi ja oikean
uskon levittämiseksi, paastoaminen koko
Ramadan kuun auringon noususta iltaan saakka ja
pyhiinvaeltaminen Mekkaan (ks. D s u 1 h i
d-dza), mikä menoineen on perintö pakanuuden
ajoilta(ks. Kaaba). Juutalaisten tavoin
muham-mettilaiset noudattavat erinäisiä ruokalakeja.
Viininjuonti on kielletty. Ympärileikkaus säilyy
pakanuuden ajalta. Aviota koskevat määräykset
rajoittavat aviovaimojen luvun neljäksi, mutta
suovat miehelle orjattarien vapaan käytännön.
Sapattilepo ja mystillisen sakramentin käyttö
ovat tuntemattomat. Viikon pyhäpäivä on per-
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
