Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Italia
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
113lJ
Italia
1134
Sotalaitos on järjestetty yleisen
asevelvollisuuden kannalle. Palvelusaika alkaa 20
ikävuodesta ja kestää 19 v. Asevelvolliset ovat
jaetut 3:een luokkaan: ensimäiseen kuuluvat ne
sotapalvelukseen kelvolliset, joitten on määrä
astua vakinaiseen väkeen; toiseen ne
sotapalvelukseen kelvolliset, joita ei tarvita ottaa
vakinaiseen palvelukseen; kolmanteen
sukulaisuussuhteiden takia vapautetut. Tämän ohella
veljesten on sallittu astua palvelukseen toistensa
sijasta, opintojen tähden suodaan lykkäystä ja
vapaaehtoiset saavat palvella vain vuoden. —
Sotajoukko on jaettu vakinaiseen väkeen
(I linja) ja nostoväkeen (mobiilimiliisi,
II linja), jotka yhdessä muodostavat
kenttä-armeian, sekä aluemiliisiin (III linja)
varusväen järjestämistä varten. Ensimäinen ja
toinen luokka kuuluvat 8 v. vakinaiseen väkeen,
4 v. nostoväkeen ja 7 v. aluemiliisiin; kolmannen
luokan asevelvolliset palvelevat vain
aluemilii-sissä. Palvelusaika (vakinaisen väen)
jalkaväessä on 2-3 v., muissa aselajeissa 4 v.
Sotajoukon johtajana on kuningas; hänen alaisinaan
ovat sotaministerit), yliesikunta ja 12
kenraali-komennuskuntaa. — Armeiaan kuuluu
rauhan-aikana 27,446 miestä (1909) ; sodan sattuessa
sen lukumäärää voidaan korottaa yli 3,4 milj.
miehen. — I:n pohjoisrajaa suojelevat lukuisat
pikkulinnoitukset. Tärkeitä linnoituksia ovat
Verona, Rooma, Genova, Spezia, Venetsia y. m.
Upseeriston kouluttamista ja valmistamista
varten on lukuisia sotakouluja ja -akatemioja. Yksi
suurimpia on Torinossa. — Sotalaivasto on
meriasiainministerin alainen. Sen
pääasema-paikat ovat Spezia, Napoli ja Venetsia. Valtio
uhraa suuria summia laivastonsa kunnossa
pitämiseen ja suurentamiseen. V. 1910 kuului
siihen 294, yhteensä 540,917 tonnin vetoista alusta.
Miehistön lukumäärä rauhanaikana on yli 30,500.
Maan värit: viheriä, valkoinen, punainen.
Maan 1 i p p u on pystysuorasti viheriä, valkoinen,
punainen ja keskellä (valkoisessa osassa) kuva
I:n vaakunasta, joka on punaisella pohjalla oleva
hopearisti, Savoijin alkuperäinen vaakuna.
Siirtomaat: I:n kansassa jo varhaisista
ajoista asti vallinnut taipumus siirtokuntien
perustamiseen, sekä kauppa- ja löytöretkien
tekemiseen ei aikaisemmin maan valtiollisen
hajanaisuuden tähden voinut tulla sille
kokonaisuudessaan hyödyksi, mutta se oli vaikuttavana
tekijänä I:n kaupunki- ja kauppatasavaltojen
kehityksessä. — I:n yhdistymisen jälkeen nämä
harrastukset uudelleen ovat heränneet, mutta
samalla ne myös ovat kääntyneet uusille urille.
V. 1885 I. hankki itselleen Massauan
Punai-sen-meren rannikolla ja koetti saada ylivallan
Abessiiniassa. Mutta lyhytaikaisen
menestyksen jälkeen syttyi sota, joka päättyi
italialaisten tappioon Aduan luona 1896, ja heille
epäedulliseen rauhantekoon s. v., missä luopuivat
vaatimuksistaan. Nyt he omistavat
siirtomaa-alueen, joka sijaitsee maapallomme kuumimmassa
osassa. Tästä Eritrea käsittää 118,610 km3
ja 279,551 as. ja I:n-S o m a 1 i m a a 365,400
km’ ja n. 400,000 as. maan eteläosassa
(pohjoisosan asukasluku tuntematon), molemmat
Itä-Afrikassa, sekä Tientsinin vuokra-alue Kiinassa
(46 km1 ja n. 17,000 alkuas.). Emämaa on
uhrannut paljon siirtomaittensa vaurastuttami-
seksi, mutta epäsuotuisa ilmasto on suuresti
hidastuttanut niitten kehitystä.
W. S-m.
Historia. Vanha aika. I:n asukkaat
vanhimpaan aikaan olivat i t a 1 i s e t kansat
(ahtaammassa merkinuössä), jotka kuuluivat
indoeurooppalaiseen kieliryhmään ja jakaantuivat
kahteeu haaraan, latinalaiseen
jaumbri-1 a i s-s a b e 11 i 1 a i s e e n. Sitäpaitsi asuivat
Et-ruriassa ja Pon laaksossa etruskit
(tuntematonta alkuperää), Koillis-I :ssa veneetit
(luultavasti illyriläis-sukuisia) ja Luoteis-I :ssa
liguri laiset (indo-eurooppalaisia, muuten
sukuperältään tuntemattomia). Kreikkalaiset
perustivat siirtokuntia Etelä-I:aan („Græcia
magna") ja Sisiliaan. N. 400 e. Kr.
gallialaiset tunkeutuivat Pon laaksoon ja karkoittivat
sieltä etruskit; tätä aluetta roomalaiset siitälähin
kutsuivat nimellä Gallia cisalpina.
Latinalaisten perustama Rooma laski vähitellen
valtansa alle I:n muut yhteiskunnat, alkaen sen
omista heimolaisista; Rubico- ja Maera-joista
eteläänpäin olevan I:n valloitus oli päättynyt n. 266
e. Kr. Siitä lähtien I:n nimeä käytettiin juuri
tästä alueesta; alkuaan se oli tarkoittanut vain
nyk. Kalabriaa; Gallia cisalpinaa ei vanhaan
aikaan luettu I:aan. Latinan kieli sekä
roomalainen sivistys levisivät koko I:aan;
roomalainen kansalaisoikeus annettiin useimmille I:n
vapaille asukkaille (Posta etelään) n. 90 e. Kr.
— Ensimäisessä puunilaissodassa (264-241 e. Kr.)
roomalaiset olivat saaneet Sisilian, 237 e. Kr.
Sardinian ja Korsikan, 222 e. Kr. Gallia
cisal-pinan; nämä maat hallittiin provinsseina. Gallia
cisalpinan asukkaat (Posta pohjoiseen) saivat
kansalaisoikeuden Cæsarin aikana (49 e. Kr.).
I:n historiasta vanhalla ajalla ks. Rooma.
Keski-aika. Oltuaan roomalaisvallan
loisto-aikana Vanhan maailman keskuksena I. alkoi
menettää merkitystänsä tämän valtakunnan
rappeutuessa. Se oli v:sta 395 j. Kr. Länsi-Rooman
päämaana ja kärsi suuresti Alarikin, Attilan,
Genserikin y. m. hyökkäyksistä. V. 476 O d o
a-k e r, germaanilaisten palkkajoukkojen päällikkö,
lopetti Länsi-Rooman valtakunnan ja otti I:n
kuninkaan niinen; hänet vuorostaan kukisti
493 Teoderik Suuri, joka perusti
itägoot-tie^n valtakunnan I:aan. Maan entiset asukkaat
saivat tässä valtiossa pitää uskontonsa, lakinsa
ja kielensä. Itä-Rooman keisarit tavoittivat
sen-jälkeen I:aa; Justinianuksen sotapäälliköt
Beli-sarius ja Narses valloittivat pitkällisissä sodissa
(535-553) itägoottien valtakunnan. I:n
hallintoa johti tästälähin kreikkalainen eksarkki, joka
asui Ravennassa. Mutta jo 568 langobardit
Alboinin johdolla tunkeutuivat maahan ja
valloittivat melkein koko Pohjois-I:n
(Lombardian) sekä osia Keski- ja Etelä-I:sta. —
Näinä levottomina aikoina oli asukasten
parhaana turvana paavikunta, joka varsinkin
Gregorius Suuren ajoista (590-604) saa suuren
merkityksen. — Kreikkalaisille vielä jääneen osan
koettivat langobardit myöhemmin anastaa: he
valloittivat 700-luvulla Liutprandin ja Aistulfin
johdolla Romagnan ja uhkasivat Roomaa.
Paaville toimitti silloin apua frankkien kuningas
Pipin Pieni, joka lahjoitti hänelle 756
Ravennan eksarkaatin ja Pentapoliin, mistä alueista
Kirkkovaltio muodostui. Pipinin aloittaman
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
