- Project Runeberg -  Tietosanakirja / 3. Haggard-Kaiverrus /
1151-1152

(1909-1922)
Table of Contents / Innehåll | << Previous | Next >>
  Project Runeberg | Like | Catalog | Recent Changes | Donate | Comments? |   

Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Italian kieli ja kirjallisuus

scanned image

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Below is the raw OCR text from the above scanned image. Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan. Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!

This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.

1151

Italian kieli ja kirjallisuus

1152

vielä kerraii varjoon, kun latinan käyttö
kir-jallisuuskielenä uudestaan elpyi 1400-luvulla;
Firenzen valtiollinen ja henkinen merkitys
väheni, ja 1500-luvulla saa alkunsa laajaperäinen,
meidän päiviimme asti jatkunut
kirjakieli-riita — kysymys siitä, missä määrin Firenzen,
toisten mukaan Toscanan kielimuoto
(erittäinkin ääntämistapa ja sanasto) on pysytettävä
määräävänä, ja toisaalta siitä, missä määrin on
suvaittava paikallismurteen uutuuksien
sovitta-niista perinnäiseen, suurten mestarien
viljelemään kirjakieleen. (Rahvaan kieli loittonee
nykyään Firenzessäkin yleiskielestä.)
Huomattavimpia „fiorentinisteja" ovat viime aikoina
olleet kirjailijat Manzoni ja De Amicis;
kielentutkija Ascoli taas (k. 1907) puolusti pontevasti
sitä kantaa, että kirjakieltä tulee rikastuttaa
luontevilla, mistä hyvänsä italialaisesta
paikalliskielestä poimituilla murresanoilla. Italian alueen
kauan kestänyt valtiollinen hajanaisuus lienee
ollut lähin syy siilien, että kävi vaikeaksi sopia
syntyvän yleiskielen nimestäkin.
Vähitellen joutuivat sentään „lingua fiorentina",
„I. toscana" v. m. nimitykset pois käytännöstä,
ja nykyään sanotaan yleensä „I. italiana" —
niinkuin toisinaan jo 1500-luvulla. —
Huomattavaa nykyaikuista
murrekirjalli-suutta ovat luoneet — folklore-julkaisuista
puhumatta — m. m. Milanon (Carlo Porta) ja
Sisilian (Giuvanni Meli y. m.) murrealueet, joilla
vielä jotkut sivistyneetkin periaatteesta
käyttävät murretta perhekielenään. Huvinäytelmiä
esitetään Italiassa usein Sisilian murteella.

Kielen yleinen luonne. Ei yksikään
romaaninen kielimuoto — ellei kenties espanja —
ole säilynyt niin pitkäsanaisena, niin latinan
näköisenä kuin italian kirjakieli. Hyvin
äännetyn italian maailmankuulu sointuisuus on
etupäässä siinä, että vokaalit ja taipuisat
vokaaliyhtymät ovat suhteellisesti voitolla — ei mikään
lausekorollinen sana ital. proosassa pääty
konsonanttiin, ei edes s-ään —, että somat,
italialle ominaiset assimilatsionit keventävät
kon-sonanttiryhmiä, ja että soinnilliset konsonantit
ovat lukuisia ja ääntyvät ponnekkaasti (esim.
n sanassa tanto, n ja z sanassa pranzo).
Pienennys-, hyväily- ja muita johtomuotoja
italialainen suosii ja rakastaa, ehkei kuitenkaan aivan
yhtä paljon kuin espanjalainen. — Suurenmoisesti
edistyneenä maana Italia on vallankin viime
vuosikymmeninä kehittänyt uudenaikuisen tiede- ja
erikoiskielen korkeammalle kuin yleensä
Ranskasta liiaksi riippuva Espanja. [Kielioppeja:
Vockeradt (1878), Nyrop (1897, 1903).
Kielihistoriallisia esityksiä: D’Ovidio ja Meyer-Lübke
(Grö-lierin „Grundriss", I); Meyer-Lübke (1890;
italiankielinen kuvaelma 1901). Kävtänn.
oppikirjoja: Nyrop (1906, 1904) ; Sabersky ja Sacerdote
(„Brieflicher ...Unterricht f. d. Selbststudium",
1906); Hecker („Italien. Umgangssprache", 1897,
1901). Täydellisin sanakirja: Tommasèo ja
Bellini (it.: 8 nid.; 1856-79: runsaasti esimerkkejä
Ttalian klassikoista) ; pieni, mutta erinomainen
on Hecker (it.-saks., 1899, 1905; nvkvaik. [-puhekieltä).]-] {+puhe-
kieltä).]+} O. ./. T.

2. Kirjallisuus.

I aikakausi (alkukehityksestä 14 uinen
vuosis. loppuun).

It. kirjallisuuden vanhimpia muistomerkkejä,

lukuunottamatta hajanaisia runosäkeitä ja
lauselmia, on n. s. „Ritmo Cassinese", Apulian
murteinen runo-allegoria, joka ei näy
syntyneen ennen 13:tta vuosis. Mutta
varsinaisesta kirjallisuudesta saattaa puhua vasta
keisari Fredrik II :n sisilialaisen hovin tultua
henkisen elämän keskipisteeksi. Sikäläiset,
kansankielellä (volgarella) kirjoittavat
runoilijat muodostivat n. s. Sisilialaisen r
u-noilijakoulun. Mainittavimmat heistä olivat
itse Fredrik II, hänen poikansa E n z i o,
hänen sihteerinsä Pier delle Vigne ja lisäksi
Giacomo da Lentino, Guido ja Oddo
delle Colonne, Mazzeo Ricco da
Messina, ArrigoTesta, Rugieri Pugliese.
Ruggerone da Palermo y. m. Olematta
omintakeisia he jäljittelivät proveucelaisia
trubaduureja, liioitellen esikuviensa kaavamaisuutta
ja teennäisyyttä. Sonetti on kuitenkin heidän
luomansa runomuoto. Samoin oli laita
Tosca-n a s s a ja Bolognassa syntyneiden
runoilija-koulujen. Edellisen johtaja oli arezzolainen
Guittone del Viva (k. 1294), joka ensin
sepitti maallisia lemmenlauluja
provencelais-sisilia-laiseen malliin, sittemmin, erottuaan 30-vuotiaana
vaimostaan ja lapsistaan ja astuttuaan Santa
Maria gloriosan hengelliseen ritarikuntaan,
moraalisia ja teologis-didaktisia runoja. Hän toi myös
poliittisen lyriikan Provencesta it. runouteen.
Muita saman koulun runoilijoita olivat
Ciacco dell Anguillaia (eloisa
lemmen-dialogi „Rosa fresco"-tyyliin), Ch i aro D
a-vanzati (säilynyt n. 190 runoa), joka hylkäsi
„tumman tekotavan", s. o. sovinnaisen
provenee-laisen tyylin, liittyen etupäässä Guittoneen, ja
Rustico di Filippo (k. n. 1280), jonka
leikilliset tai ivalliset sonetit tähtäsivät milloin
hänen puoluelaisiinsa ghibelliineihin, milloin
vastustajiinsa guelfeihin.

Bolognan runoilijakoulun, jolle Fredrik II :n
suosioon saattama Aristoteleen filosofia antoi
oppineen suunnan, perusti Guido Guinizelli
(k. 1276). Dante sanoo häntä omaks’ ja kaikkien
parempien isäksi ja omaksui häneltä tuon
henkisen, mystillisyyteen vivahtavan rakkauskäsitteen.
Bolognassa tämä „suloinen uusi tyyli" (dolce stil
nuovo) sai verrattain vähän harjoittajia; sen
sijaan se Firenzessä voitti puolelleen melkein kaikki
etevät runoilijat, näistä ennen muita Dante
Ali-ghieri’n. Firenzeläisen ryhmän johtaja oli G u i d o
Cavalcanti, jonka runoista monet ovat kuin
Danten lemmenlyriikan ennekaikuja. Muita
tämän ryhmän runoilijoita olivat Lapo Gianni,
Dino Frescobaldi (k. n. 1317), Ci no da
P i s t o j a (k. 1336 t. 1337) ja G u i d o O r 1 a n d i.
— Lyriikkaan verrattuna tämän aikakauden muu
runous ja proosa ovat vähemmin huomattavia.
Uskonnollinen ja didaktinen on enimmästi
sisällys erään ryhmän runoilijoilla, joista
mainitta-vimmat ovat Uguccione da Lodi, Pietro
da Barsegapè, Giacomino da Verona
ja lahjakkain BonvensindaRiva (k. 1313),
joka kirjoitti latinaksi Milanon kronikan,
kulttuurihistoriallisesti arvokkaan tutkimuksen
silloisista kouluoloista, „Kontrasteja", s. o.
puheluja katuvaisen syntisen ja pyhän neitsyen
välillä y. m. Tässä yhteydessä voi mainita Pyhän
Francisc uksen (k. 1224) „Aurinkolaulun"
(Cantico del sole), joka kuitenkaan ei ole säi-

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Project Runeberg, Sat Dec 21 13:45:49 2019 (aronsson) (download) << Previous Next >>
http://runeberg.org/tieto/3/0622.html

Valid HTML 4.0! All our files are DRM-free