Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Italian kieli ja kirjallisuus
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
1159
Italian kieli ja kirjallisuus
1152
retti (k. 1780» aikakauslehteä „La frusta
lette-raria" (kirjallinen ruoska). Maun ja tapojen
puhdistamiseksi vaikutti moralisti Giuseppe
Parini (k. 1799), jonka vaikutus satiiriseen
ja vakavaan runouteen oli voimakas. Parini’n
lähtökohtana oli ollut mainittu „Arcadia";
hänen rinnallaan esiintyi joukko lyyrikkoja, kuten
suosittu Lodovico Sa vi oli (k. 1804),
lem-menrunoineen („Amori"). Huomattava
risorgi-mento-ajan kirjailija on Giambattista
Casti. Komedia on se kirjallisuuden laji,
jossa tuntuvimmin huomaa poistumista
„arkadia"-koulun tyylistä ja „jälleen virkoamisen"
merkkejä. Aikojen kuluessa on tilapäiskcmedia
sovinnaisille henkilötyyppeineen tullut kaikkein
suosituimmaksi näytelmälajiksi. Varsinaiseksi
komediaksi sitä rupesi muodostamaan etevä
huvinäytelmä nkirjoittaj a Carlo Goldoni (k. 1793).
Suurempaa menestystä saavuttivat G:n
vastustajan Pietro C h i a r i’n (k. 1785 ?)
seikkailun-omaiset romanttiset komediat, jotka osaksi
paro-dieerasivat G:iä. Chiari’n vastustajien leiriin
asettui kreivi Carlo Gozzi (k. 1806),
kuitenkaan liittymättä Goldoniin. Yleensä alkoi
huvinäytelmä, poiketen secentismistä, viljellä virkeätä
kansankieltä, näin puhaltaen taiteeseen uutta
elämää. Samaa tietä astui murhenäytelmissään
tämän risorgimento-ajan suurin henki, kreivi V i
t-torio Alfieri (k. 1803), lämmin
isänmaan-rakastaja ja harras taiteen pyhyyden
kunnioit-taja. Alfieri’n vaikutus ulottui laajalle, mutta
lähinnä liittyivät häneen näytelmänkirjoittajat
Giovanni P i n d e m o n t e (k. 1812) ja A 1 e
s-saudro Pepoli (k. 1796). Valtiollisilta
mielipiteiltään hyvin häälyvä, useita runouden lajeja
muodollisen taidokkaasti viljelevä runoilija cn
V i n c e n z o M o n t i (k. 1828). Ugo Foscolo
ik. 1827) kirjoitti m. m. neljä tragediaa Alfieri’n
tyyliin, ja häntä voi pitää ensimäisenä it.
lyyrikkona, joka runoissaan antoi ilmauksen täydelle
persoonallisuudelleen. „Risorgimento" ei ole
merkillinen proosan viljelemisestä. Tämän ajan
historiallisia teoksia, jotka eivät ole mainittavia
taiteellisessa suhteessa, vaan kansallisen kantansa
vuoksi, on esim. Carlo B ottan (k. 1837)
..Yhdysvaltojen riippumattomuustaistelun
historia" (1809), jonka tarkoitus oli innostaa
italialaisia samanlaiseen taisteluun. Antonio
Cesar i (k. 1828) suositti ainoana pelastuksena
kielen rappeutumisesta palaamista trecentistien
esikuviin. Cesari’n puristista suuntaa vastusti V.
M o n t i, mutta varsinaisen taistelun it. r
o-mantismin ja klassisismin välillä
sytytti etevä poliittinen lyyrikko Giovanni
Berch et (1783-1851) kirjoituksellaan „Lettera
se-miseria di Grisostomo sul Cacciatore feroce e suli’
Eleonora di G. A. Bürger" (1816), jcka muodostui
ital. romantismin ohjelmaksi. Tarkemmin Berchet
vielä esitti ajatuksensa romantikkojen
äänenkannattajassa „II Conciliatore". Romantikkojen
ensimäinen mies oli Alessandro Manzoni
(k. 1873), „I promessi spcsi"n („Kihlautuneiden")
kuuluisa tekijä. Manzoni’n ympärille ryhmittyi
joukko runoilijoita, kuten jo mainittu Berchet,
Tommaso Gros.s i (1791-1853), joka m. m.
kirjoitti eepoksen „I Lombardi", Silvio P e
1-1 i c o (k. 1859), satiirikko Giuseppe Giusti
(k. 1850), Guiseppe Mazzini (k. 1872),
it. romanttisen koulun terävin kriitikko, y. m. m.
Klassillisen suunnan suurin mies. joskin
oikeastaan syrjässä varsinaisesta taistelusta, oli
Giacomo Leopardi (k. 1837), yksi
maailmankirjallisuuden merkkineroja, palava
isänmaanystävä, synnyinmaansa itävaltalaisen
orjuuden surija, syvä ajattelija, verraton lyyrikko
y. m. Kaikkiin tämän ajan eteviin kirjailijoihin
vaikutti Italian silloinen sortotila syvästi; tämän
huomaa myöskin draamassa, jonka etevin
edustaja on Giovan Battista Niccolini (k.
1861), innokas tasavaltalainen ja paavin
vastustaja. Hänen lähtökohtanaan oli Alfieri ja hänen
alkukehityksensä draamat olivat
kreikkalaismallisia, mvöhäisemmät enemmän romanttiseen
suuntaan kallistuvia. Tieteistä harjoitettiin uutterasti
varsinkin historiankirjoittamista.
Sen edustajista mainittakoon markiisi Gin o
Capponi (k. 1876), joka kirjoitti Firenzen
tasavallan historian, Carlo Tr oy a (k. 1858),
joka m. m. julkaisi teoksen Italian keskiajasta
(10 nid.), ja Cecare Balbo (k. 1853), joka
jätti jälkeensä keskeneräisen historiallisen
tutkimuksen Italiasta barbaarien aikana. Ansiokkaita
historioitsijoita olivat myös Cesare Cantu ja
Michele Amari.
Kirjallishistorioit-sijoista on huomattava Pietro
Signorelli (k. 1815), „Vanhan ja uuden teatterin
kriitillinen historia"; taidehistorioitsijoista taas
Luigi Lanzi (k. 1810): ,,It. maalaustaiteen
historia renesanssista 18:nnen vuosis. loppuun".
Leopoldo Cicognara (k. 1834):
„Kuvanveistotaiteen historia". Ferdinando
Ra-nalli (1813-1894): „Italian taidehistoria".
V. 1850 tietää käännettä Italian politiikassa.
Tosin eivät monet ponnistukset maan
vapauttamiseksi vieraan ikeestä vielä olleet vieneet
päämäärään, mutta aavistettiin, että vapautus oli
tuleva Sardinia-Piemonten valtiosta ja Savoijin
suvusta. Vapautusliikkeen suuren johtajan C
a-vourin (ks. t.) julkaistut puheet ja
kirjoitelmat todistavat hänen loistavan henkensä
terävyyttä ja varmuutta.
Vv. 1830-50 oli Italian kirjallisuus ollut
voittopuolisesti isänmaallista laatua. Aika v:sta
1850 v:een 1870, jolloin vihdoin uusi valtakunta
sai lopullisen yhtenäisyytensä, taas oli etupäässä
toiminnan aikaa, jolloin kirjallinen harrastus
melkoisesti väheni. Näiden aikojen lyyrikoista
monet, kuten Prati ja Aleardi tuntuvat jo
melkoisesti vanhettuneilta. Italian uuden ajan
suurin runoilija on Giosuè Carducci,
Man-zoni’a seuranneen romanttisen „Arkadian"
leppy-mätön vastustaja, klassikkojen jumaloija, vapaan
edistyksen puoltaja. Lorenzo Stecchetti
(oik. Olindo Guerrini, s. 1845) oli yhteen aikaan
Ttalian suurimman lyyrikon maineessa, mutta
yleensä ei hänen runoluomissaan ole tarpeeksi
syvyyttä. Lukuisista naisrunoilijoista on
tunnetuin Ada Negri. Yleensä on moderni it.
lyriikka melkoisesti saanut vaikutusta
uudemmasta ranskal. lyriikasta, varsinkin
Baudelai-resta ja parnassolaisista. Samoin
nykyaikainen it. draama osoittaa tuntuvaa ranskalaista
vaikutusta. Hieman vanhemmista
näytelmän-kirjoittajista on mainittava Pietro Cossa
(k. 1881), kuuluisin moderneista it.
historiallisten näytelmäin kirjoittajista. —- Tunnetuimpia
nykyisiä draamankirjoittajia on Giuseppe
Giacosa (k. 1906), ja nuoren Italian kenties
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
