Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Italian kieli ja kirjallisuus - Italian kuningaskunta, ks. Cisalpiininen tasavalta ja Italia, historia - Italian tasavalta, ks. Cisalpiininen tasavalta - Italiset (l. muinaisitalialaiset) keilet
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
1161
Italian kuningaskunta—Italiset kielet
1162
lahjakkain näytelmänkirjoittaja ou Roberto
B r a c e o, („Sperduti nel buio", suom. „Hämärän
lapsia" y. m.). Lukuisista
huvinäytelmänkirjoitta-jista mainittakoon Paolo Ferrari (k. 1889),
Paolo Giacometti (k. 1882,
teesikome-dioja ja yhä vielä ohjelmistossa pysyvä
murhe-näji;elmä „La morte civile"), L u d o v i c o M
u-r a tori, Valentino Carrera, Giuseppe
Costetti, sosiaalisten komediojen kirjoittaja,
y. m. Hieman vanhemmista
romaaninkirjoit-tajista mainittakoon Salvatore Farina
(s. 1846), Dickensin jäljittelijä, ja v e r i s t
i-sen kouluu johtajat Giovanni Verga
(s. 1840) ja Luigi Capuana (s. 1839).
Hieno nykyaikainen kirjailija on Antonio
Fogazzaro (k. 1910), joka osaksi myös
kuuluu veristiseeu suuntaan, mutta joka
kuitenkin pitää kiinni lombardialaisen filosofikoulun
romanttisista ja kristillisistä aatteista. Hänen
täydellinen vastakohtansa on hypermoderni
kirjailija, suuri muototaiteilija ja kielitaituri G a
liri e 1 e d’A n n u n z i o. Naisrunoilijain
rinnalla on yhtä lukuisasti romaanikirjailijattaria,
joista tunnetuin on M a tilde Serao
Scar-f o g 1 i o. Roinaaniproosan etevimpiä edustajia
on E d m o n d o d e A m i c i s (k. 1908).
Historiantutkimuksen ja
kirjallisuudenhistorian alalla on nykyisellä
Italialla. useita kuuluisia nimiä mainittavana.
Firenzen vanhaa ja uutta historiaa on tutkinut
Pasquale Villari (s. 1827). Giuseppe
Levän (k. 1895) teos „Storia documentata di
Carlo V in correlazione ali’ Italia" (1863-94) on
dramaattisen vilkas, tyyliltään yksinkertainen,
ja saattaa kilpailla kaikkien maiden
historiallisten mestariteosten kanssa. A 11 o V a
n-nucci (k. 1883) on m. m. kirjoittanut hyvin
oppineen teoksen „Storia dell’ Italia antica".
Etevien historiallisten kirjailijain luetteloa voisi
runsaasti jatkaa. Nykyaikaiseen historiaan
kohdistuvat melkein kaikki uuden ajan lukuisat
auto-biografiset ja m e m o a a r i-teokset. M a
s-s i m o d’ A z e g 1 i o (k. 1866) kirjoitti
yleistajuiset muistelmansa „I miei ricordi", joilla on suuri
kansanpedagoginen tarkoitusperä, nimittäin saada
italialaiset sopivan kasvatuksen kautta uudelleen
muodostamaan luonteensa, jonka jesuiitat ja
espanjalaiset vuosisatojen kuluessa ovat
turmelleet. Muistelmia, keskeneräisiksi jääneitä,
kirjoitti niinikään Luigi Settembrini
(k. 1877). Lukuisista
kirjallishistorioit-sijoistaja kriitikoista huomautettakoon
ainoastaan kaikkein loistavimpia nimiä. Ei
ainoastaan Italian, vaan myös Euroopau
nerolli-simpia kirjallisten mestariteosten tulkitsijoita on
Francesco de Sanctis.
Kirjallishistoriallisen kritiikin huomattavimpia miehiä on
Alessandro d’A n c o n a (s. 1835), joka m. m. on
julkaissut etevän teoksen Italian draaman
synnystä. P i o R a j n a, etevä filologi, on
keskiajan ritariromaanien suurin tuntija.
Bonaventura Zumbini (s. 1839) on uudenajan
taiteen ja kirjallisuuden perinpohjainen ja hieno
tulkitsija. Francesco d’0 v i d i o (s. 1849)
on nerollinen ja henkevä kriitillisten esseiden
ja Dante-tutkielmien kirjoittaja. [Etevä teos,
joka mainitsee eri kirjallisia ajanjaksoja
käsitteleviä erikoisteoksia, on Mazzoni’n
„Avvia-mento allo studio critico delle lettere italiane"
(1892). Muita kirjallishistoriallisia ja
kriitillisiä teoksia: Emiliani-Giudici, „Storia delle belle
lettere in Italia" (1865, 2 nid.); Fr. de Sanctis,
..Storia della letteratura italiana" (9:s pain.
1898, 2 nid.); A. Bartoli, „Storia della
letteratura italiana" (Petrarcaan asti, 7 nid.) ;
d’Au-cona, „La poesia popolare italiana" (1878) ;
Roux, „Histoire de la littérature contemporaine
en Italie" (1800-96, 4 nid.); Ruth, „Geschichte
der it. Poesie" (Tassoon asti, 1844-47); Gaspary,
„Geschichte der it. Literatur" (16:nteen vuosis.
2 nid.); Wiese ja Pèrcopo, „Geschichte der ital.
Literatur" (1898). Tieteellisistä kirjallisista
aikakauslehdistä ovat mainittavia „Nuova Antologia"
(alk. v :sta 1866), „II Propugnatore" (1868-93),
„Giornale storico della letteratura italiana"
(v:sta 1883). Uusimmista ilmiöistä tekee selkoa
„Bibliografia italiana" (1835-47, ja uudelleen
v:sta 1867) sekä „Bollettino delle pubblicazioni
italiane" (v:sta 1886), „Rassegna bibliografica
della letteratura italiana" (v:sta 1893),
„Rassegna critica della letteratura italiana" (v:sta
1896). Oivallisen yleisen bibliografian ovat
julkaisseet Ottino ja Fumagalli: „Bibliotheca
bi-bliographica italica" (1889-95, 2 nid.).] J. H-l.
Italian kuningaskunta ks. C i s a 1 p i i n
i-n e n tasavalta ja Italia, historia.
Italian tasavalta ks. C i s a 1 p i i n i n e n
tasavalta.
Italiset (1. muinaisitalialaiset) kielet. 1.
Tämä nimitys tarkoittaa laajemmassa m e
r-kityksessä kaikkien niitten heimojen kieliä,
joita muinaisuudessa on asunut nyk. Italian
niemimaalla: ligurien, veneettien, kelttiläisten,
etruskien ynnä lopuksi niitten heimojen kieliä, joita
sanotaan italisiksi ahtaammassa merkityksessä.
-—- 2. Ital. kieliä ahtaammassa
merkityksessä luetellaan tavallisesti 6: a) umbrien kieli,
jonka muistomerkkinä on 7 v. 1444 löydettyä
taulua, n. k. taiulce iguvüiæ 1. eugubinæ
(uhritoimi-tusohjeita, luultavasti n. vv:lta 200-100 e. Kr.) ja
jonka tutkiminen tarjoo verraten suuria
vaikeuksia; b) volskien kieli, josta on yksi ainoa
varma muistomerkki. 4-rivinen vaskitaulu
Vel-letri’stä; c) sabellilaiskielet, joita
tunnetaan tuskin nimeksi; d) oskien kieli (lingua
osca 1. opscaj, josta on säilynyt 4 pitkähköä ja
n. 230 lyhyttä kivikirjoitustekstiä, enimmät
Pom-pejistä ja Capuasta löydettyjä; e) 1 a t i n a(ks. t.);
f) faliskien kieli. Molemmat viimeiset
olivat läheistä sukua ja luetaan tav. eri ryhmäksi
a)-d)-ryhmän rinnalla, jota sanotaan
umbro-oskilaiseksi; mutta jo kielet a) ja d) erosivat
toisistaan siinä määrin, että umbrilaisen oli
mahdoton ymmärtää oskilaista. Oskilaiskieli, jota
aikoinaan puhuttiin laajalla alalla, — suuressa
osassa Keski- ja Etelä-Italiaa, vielä Sisiliassakin
— on näistä latinan jälkeen parhaiten tunnettu;
se oli säännöllistä, vanhanaikuista kieltä, seu
muistomerkeissä vallitsee omituisen
johdonmukainen ja tarkka oikeinkirjoitus, ja näyttää olevan
syytä luulla, että se on kannattanut kenties
runsastakin kirjallisuutta. — Voittoisan latinan
tieltä muut ital. kielet hävisivät ennemmin tai
myöhemmin, viimeiseksi nähtävästi oskien k., jota
lienee puhuttu vielä n. v. 100 j. Kr., vaikka sekin
jo liittolaissotien jälkeen poistettiin virallisesta
käytännöstä. [Tärkein yleisteos ou v. Planta,
„Gramm, der oskisch-umbrischen Dialekte", ITI,
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
