Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Jerusalem - Jerusalemin kuningaskunta ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
1373
Jerusalemin kuningaskunta—Jesaja
1374
fessorina ja yliopiston dosenttina Wienissä.
Julkaissut „Lehrbuch der Psychologie" (4 pain.
1907), „Die Urteilsfunktion" (1895), „Einleitung
in die Philosophie" (4 pain. 1909, suom.
„Filosofian alkeet" 1910), „Der kritische Idealismus
u. die reine Logik" (1905), „Gedanken und
Denker" (1905) y. m. A. Gr.
Jerusalemin kuningaskunta perustettiin sen
jälkeen kuin ensimäinen ristiretkeläisjoukko oli
valloittanut J:n 1099. Länsimainen feodaalilaitos
pantiin siellä toimeen täydellisemmin kuiu
missään Euroopan maassa; lakikirja „Assises du
royaume de J.",’jota siellä käytettiin, on sen
vuoksi paras lähde feodaalilaitoksen tuntemiseen.
J:n kuningaskuntaan kuuluivat Palestiina sekä
vasallivaltiot Tripolis, Antiokia ja Edessa;
ensimäinen hallitsija oli Gottfrid Bouillon
i-lainen (ks. t.), joka otti nimen „Pyhän
haudan suojelija". Kun hän kuoli 1100, tuli
hallitsijaksi hänen veljensä Balduin I, joka
otti kuninkaan nimen (1100-18). Hänen
seuraajansa olivat Balduin II (1118-31),
An-jou’n F ui co (1131-42), Balduin III
(1143-62), Amalrik I (1162-74), Balduin
IV (1174-85), Balduin V (1185-86) ja L
u-signanin Guido, jonka Saladin voitti ja
otti vangiksi 1187. Kolmannen ristiretken
osanottajat korottivat Monferraton
Konradin J:n kuninkaaksi, ja kun hän murhattiin
1192, sai Champagnen Henrik kuninkaan
arvon (v:een 1197), sen jälkeen Amalrik II
(v:een 1205) ja sitten Briennen Juhana.
Saksan keisari Fredrik II sai Jerusalemin
haltuunsa ja kruunautti itsensä J:n kuninkaaksi
(1229) ; mutta 1244 Jerusalemin kaupunki taas
joutui muhamettilaisten käsiin, ja 1291
menetettiin J:n kuningaskunnasta loputkin. Saksan
keisarit käyttivät J:n kuninkaan nimeä v:een
1806 asti; siitä lähtien se on ollut Itävallan
keisarin arvonimiä. [Röhricht, „Begesta regni
Hierosolymitani" ja „Geschichte des Königreichs
J."; Dodu, „Histoire des institutions
monarchi-ques dans le royaume lätin de J."; Conder, „The
lätin kingdom of J."] K. O. L.
Jerusalemin suutari (saks. Ewiger Jude =
ikuinen juutalainen), päähenkilö eräässä yleisesti
levinneessä vanhassa legendassa. Legenda
esiintyy erimuotoisena. Tavallisimman muodostuksen
mukaan tämä mies ei sallinut Golgatalle
kulkevan Vapahtajan levätä hänen huoneensa edessä,
vaan säälimättä joudutti häntä jatkamaan
matkaansa, ja rangaistukseksi tästä Vapahtaja
tuomitsi hänet maailman loppuun asti vaeltamaan
kautta maiden lepoa ja kuolemaa löytämättä.
Jerusalemin suutarin nimeksi mainitaan
tavallisesti Ahasverus ja hän tehdään toisinaan
Pilatuksen ovenvartijaksi. Legenda, jonka
alkuaiheena pidetään Kristuksen sanoja Matt. 163g,
tavataan aikaisimmin eräässä englantilaisessa
kronikassa v:lta 1228. Saksaksi se ilmestyi 1602,
käännettiin eri kielille ja saavutti laajan
levenemisen. 18:nnella vuosis. kertomus siirtyi
taiderunouteen, jossa se on elänyt nykyaikaan asti.
Sitä käsitteli jo Goethe 1774. Buotsalaisista
teoksista mainittakoon Viktor Rydbergin „Prometeus
och Ahasverus" ja „Den flygande holländaren"
(Lentävä hollantilainen). — Suomeksi legenda on
julkaistu useita kertoja. Vanhin suom.
laitoksista on painettu v. 1746, mutta on käsinkirjoi-
tettuna jo paljoa aikaisemmin ollut olemassa.
Myöhempiä painoksia on ilmestynyt m. m. vv.
1822 ja 1828, edellinen Turussa ja jälkimäinen
Oulussa. Kirjallisuudesta on kertomus myös
siirtynyt kansan suuhun. Suom. kirj. seuran
kokoelmissa on kymmenkunta kansanomaista
muistiinpanoa. A. A.
Jesaia ks. Jesaja.
Jesaja (hepr. jasa’jähü = „Jahve on auttanut"),
Amosin poika, suuri israelilainen profeetta, joka
vaikutti Jerusalemissa neljän Juudan kuninkaan
Ussian, Jotamin, Ahaksen ja Hiskian aikana
(Jes. lx). Hän oli ylhäistä sukua — juutalaisen
perintätiedon mukaan kuningas Amasjan
veljenpoika — sekä perheellinen mies (Jes. 7S; S3).
Ussian kuolinvuotena — todennäköisesti 740 —
J. kutsuttiin profeetaksi näyn kautta, jolla oli
ratkaiseva merkitys koko hänen elämälleen
(Jes. 6). Hän seurasi kaikkia aikansa
valtiollisia tapahtumia tarkoin katsein ja valaisi niitä
saamillaan ilmestyksillä. Tärkeinä ratkaisun
hetkinä hän mieskohtaisesti ja tarmokkaasti
puuttui hovin politiikkaan. Jotamin aikana hän
sai vaikuttaa rauhassa. Mutta Ahaksen kanssa
tapahtui yhteentörmäys. Vastoin profeetan
jyrkkää kieltoa kuningas syyrialais-efraimilaisen
sodan aikana (735-34) kutsui assyrialaiset
avukseen tarjoutuen maksamaan heille veroa (Jes. 7U
ja seur.). J. vetäytyi silloin muutamaksi ajaksi
syrjään ja vaikutti oppilastensa piirissä (Jes. 81S
ja seur.). Hiskian aikana kasvoi hänen
vaikutuksensa julkisen elämän alalla jälleen suureksi.
Hänellä oli kuitenkin vastassaan
egyptiläisystä-vällinen puolue, jonka vihdoin onnistui voittaa
kuningas puolelleen. Profeetan varoituksista
huolimatta Hiskia, luottaen Egyptin apuun, luopui
Assyrian alamaisuudesta. Kävi niinkuin J. oli
ennustanut: Sanherib tuli ja valloitti maan,
Egyptistä ei ollut mitään turvaa. Kun Sanherib
sitten piiritti Jerusalemia ja vaati Hiskiaa
antautumaan, nousi hätä ylimmilleen. J. kuitenkin
rohkaisi kuningasta ja vakuutti, ettei
assyrialaisten onnistu valloittaa kaupunkia.
Ruttotauti ja onnettomat viestit pakottivatkin
San-heribin keskeyttämään piirityksen ja palaamaan
joutuisasti kotiin. Nämä v:n 701 tapahtumat
olivat tietenkin omiaan suuresti lisäämään J:n
profeettamainetta kansan keskuudessa. Hänen
myöhemmistä elämänvaiheistaan ei ole meille
mitään historiallisia tietoja säilynyt. Taru kertoo,
että hän olisi saanut julmalla tavalla surmansa
Manassen vainojen aikana.
J:n julistuksen ytimenä on Jahven pyhä
majesteettisuus. Hänen kädessään on kaikki valta
taivaissa ja maan päällä. Inhimillinen
mahtavuus on — myöskin Israelissa — Jahven
majesteetin himmentämistä ja inhimillinen ylpeys
Jumalan halveksimista. Jahve yksin ohjaa
kansojen historiaa. Uskossa ja luottamuksessa
häneen on Israelin ainoa tuki ja voima. Mutta
usko Jahveen ilmenee eetillisenä suhteena,
antautumisena hänen pyhälle tahdolleen. Nähdessään
aikalaistensa siveellisen turmeluksen ja
hengettömän jumalanpalveluksen J. on vakuutettu siitä,
että Jahve pyhyytensä vaatimana on kurittava
kansaansa. Näin hän julistaa Juudan tuomiota
yhtä ankarin, säälimättömin sanoin kuin
aikaisemmin Amos, jonka saarna näkyy herättäneen
hänessä voimakasta vastakaikua. Ja samoinkuin
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
