- Project Runeberg -  Tietosanakirja / 3. Haggard-Kaiverrus /
1387-1388

(1909-1922)
Table of Contents / Innehåll | << Previous | Next >>
  Project Runeberg | Like | Catalog | Recent Changes | Donate | Comments? |   

Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Jingo ...

scanned image

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Below is the raw OCR text from the above scanned image. Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan. Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!

This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.

1387

Joao—Jobin kirja

1388

muksen, jossa hänen suvullaan tunnustettiin
olevan perimysoikeus Pommeriin herttuoiden
miespuolisten jälkeläisten kuoltua sukupuuttoon.

2. J. II Hektor (1505-71), edellisen poika,
hallitsi 1535-71, oli tuhlaavainen ja upeileva
ruhtinas. Hänen aikanaan protestanttisuus voitti
vankan jalansijan Brandenburgissa, joskin J.
ruhtinaiden ja keisarin välisissä taisteluissa oli
jälkimäisen kannattajia. Solmi 1537
perimyssopi-muksen Liegnitzin herttuan kanssa (johon
sopimukseen sittemmin Fredrik Suuri nojautui
nostaessaan aseensa Itävaltaa vastaan) ja sai 1569
perintö-oikeuden herttua Albrekt Fredrikin
rinnalla Preussin herttuakuntaan. — Hänen
pojanpoikansa

3. J. Fredrik (1546-1608), joka hallitsi
1598-1608, tunnustettiin Preussin heikkomielisen
herttuan Albrekt Fredrikin holhoojaksi. V. 1599
vahvistetun Geran sukusopimuksen nojalla
luovutettiin 1603, Ansbach-Bayreuthin markkreivin
Yrjö Fredrikin kuoltua, J. F:n velipuolille
Kristianille ja Joakim Ernstille Bayreuthin ja
Ansbaeliin ruhtinaskunnat. -Iskm-.

Joao [zoö’ö], Juhana nimen port. muoto.

Joas. 1. Aliasjan poika, Juudan kuningas
(836-796), ainoa kuninkaallinen prinssi, joka
pelastui Ataljan toimeenpanemasta verilöylystä.
Ataljan kukistuttua J. 7 vuotiaana korotettiin
valtaistuimelle. Holhoojansa ylipappi Jojadan
kasvattamana J. kehittyi hurskaaksi,
Jahvenpal-velusta ja temppeliä suosivaksi hallitsijaksi.
Hänen aikanaan aramealaiset hyökkäsivät Juudaan.
Pelastaakseen Jerusalemin joutumasta
ryöstettäväksi J. uhrasi lunnaiksi temppelin ja palatsin
aarteet. Maata kohdannut onnettomuus oli ehkä
aiheena salaliittoon, jonka kautta J. sai surmansa
(2 Kun. Iin ja seur.; 12.). — 2. Joahaksen poika,
Israelin kuningas (797-781), taisteli voitollisesti
assyrialaisten ahdistamia aramealaisia vastaan ja
valloitti takaisin ne kaupungit, jotka hänen
isänsä oli heille menettänyt. J. voitti perinpohjin
myöskin Juudan kuninkaan Amasjan, joka
ylimielisesti oli aloittanut sodan (2 Kun. 1310-2s;
14.-,,).

Job (hepr. ijjöb, kreik. Iöb, lat. Jobus, Lutherilla
Iliob), erinomaisesta hurskaudestaan kuuluisa
mies, joka Hes. 14u-20 mainitaan rinnan Nooan ja
Danielin kanssa, päähenkilö hänestä nimensä
saaneessa V:n T:n kirjassa, ks. Jobinkirja.

Ar. H.

Jobbaaja 1. jobbari (engl. jobber),
pörssikeinottelija, liikemies, joka keinotteluissaan
koettaa käyttää hyväkseen satunnaisia hintojen
vaihteluja. — Jobbat a, keinotella. — Jobbaus,
pörssi- t. osakekeinottelu, yleensä keinottelu.

Jobin kirja (ks. Job) käsittelee kärsimyksen
arvoitusta: minkätähden antaa vanhurskas Jumala
hurskaankin ihmisen kokea kärsimyksiä?
Suorasanaisessa johdannossa (luvut 1-2) kuvataan Usin
maalla asuvan paimentolaisruhtinaan Jobin
verratonta onnea ja hurskautta. Mutta kun
vastustaja (sätän) väittää J:n hurskauden
johtuvan itsekkyydestä, pannaan J. koetteelle. Isku
seuraa iskua salaman nopeudella; J. menettää
kaiken omaisuutensa ja kaikki lapsensa, lopulta
ter-veytensäkin sairastuen kauheaan spitaalitautiin.
J. alistuu nöyrästi ja nurkumatta kovaan
kohtaloonsa ja nuhtelee vaimoaan, joka kehottaa
häntä kiroomaan Jumalaa. Mutta kun sitte kolme

hänen ystäväänsä — Elifas, Bildad ja Sofar —
saapuu hänen luokseen osoittamaan sääliään ja
he jäävät istumaan seitsemän päivää ja yötä
kauhusta mykkinä, loppuu vihdoin J:n
kärsivällisyys ja hän puhkeaa kiroomaan
syntymistään maailmaan (luku 3). Siitä alkaa teoksen
runopukuinen pääosa. Vuoropuhelussa J:n kanssa
ystävät koettavat yhä selvemmin ja purevammin
sanoin taivuttaa häntä tunnustamaan ne salaiset
synnit, joiden he vallitsevan kosto-opin mukaan
olettavat olevan hänen kärsimystensä syynä.
J. sitä vastoin vakuuttaa vakuuttamistaan
täydellistä syyttömyyttään ja sanoo lopuksi jokaista
yritystä selittää hänen kärsimyksiään
mahdottomaksi ihmisviisauden puutteellisuuden vuoksi.
Kolmasti jokainen ystävistä puhuu vuoroonsa,
lukuunottamatta Sofaria, joka vaikenee
viimeisellä kerralla; jokaista puhetta seuraa J:n
vastaus (luvut 4-28). Vuoropuhelun päätyttyä J.
vielä viimeisen kerran vetoo Jumalan
vanhurskauteen (luvut 29-31). Sen jälkeen esiintyy uusi
puhuja, Elihu, joka selittää kärsimysten
tarkoituksena olevan puhdistaa hengellisestä
ylpeydestä (luvut 32-37). Vihdoin ilmestyy
ukkosilmassa Jumala, joka vaatii häntä tyytymään
hänen tahtoonsa ja neuvoonsa. Suorasanaisessa
loppukappaleessa kerrotaan J:n nöyrtymisestä ja
uudesta onnesta (427-i7) .

Varsin yleisesti ollaan sitä mieltä, että Elihun
puheet ovat toisen runoilijan myöhemmin tekemä
lisäys. Tutkijat, jotka hyväksyvät tämän
mielipiteen, näkevät enimmäkseen Jumalan puheissa
(38!-426) tekijän teroittaman opetuksen:
hurskaan on yksinkertaisesti alistuttava
siihen, mitä Jumala kaikkiviisaudessaan
antaa tapahtua. Ne tutkijat taas, jotka pitävät
kiinni Elihu-puheiden oikeaperäisyydestä,
arvelevat J:n kirjan pääaatteen sisältyvän juuri
niihin, s. o. kärsimyksen tarkoituksena on
nöyryyttää, puhdistaa ja jalostaa ihmistä. Paitsi
Elihu-puheiden, on useiden muidenkin J:n kirjan
osien oikeaperäisyyttä epäilty — enemmän tai
vähemmän aiheettomasti. On olemassa se
mahdollisuus, että tekijä itse on myöhemmin
muovaillut ja korjaillut teostaan tekemällä siihen
lisäyksiä, joidenka kautta on syntynyt
epätasaisuuksia, saumoja ja liitoksia. Todennäköinen on
se huomio, että johdanto ja loppukappale ovat
lainatut vanhasta kansankertomuksesta, josta
runoilija on saanut teoksensa aiheen. — J:n kirja
on erinomaisen rikas syvistä ja rohkeista
ajatuksista. Taideluomanakin hänen runoelmansa on
verraton mestariteos, joka syystä on asetettu
maailmankirjallisuuden etevimpien
runotuottei-den rinnalle.

J:n kirja ei ole, niinkuin aikaisemmin
arveltiin, Raamatun vanhimpia kirjoja: se on
kirjoitettu vv:n 600-400 välillä e. Kr. Sitä
tarkemmin ei sen syntymisaika ole määrättävissä.
Huomiota ansaitsee se arvelu, että J:n kirja on
kirjoitettu Egyptissä: nimeltä tuntematon tekijä
olisi kuulunut sikäläiseen juutalaiseen
siirtokuntaan, josta viimeaikaiset papyrus-löydöt ovat
meille tietoja antaneet.

[Kommentaareja Jobin kirjaan ovat
julkaisseet m. m. Frantz Delitzsch (2 pain. 1876),
Dillmann (4 pain. 1891), Volck (1889), Budde (1896)
ja Duhm (1897) ; muita Jobin kirjaa koskevia
tutkielmia mainittakoon: Merx, „Das Gedicht von

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Project Runeberg, Sat Dec 21 13:45:49 2019 (aronsson) (download) << Previous Next >>
http://runeberg.org/tieto/3/0748.html

Valid HTML 4.0! All our files are DRM-free