- Project Runeberg -  Tietosanakirja / 3. Haggard-Kaiverrus /
1425-1426

(1909-1922)
Table of Contents / Innehåll | << Previous | Next >>
  Project Runeberg | Like | Catalog | Recent Changes | Donate | Comments? |   

Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Jokisika ...

scanned image

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Below is the raw OCR text from the above scanned image. Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan. Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!

This page has been proofread at least once. (diff) (history)
Denna sida har korrekturlästs minst en gång. (skillnad) (historik)

ja oikomalla joessa olevia matalia ja ahtaita
paikkoja, jotka eivät jaksa niellä lisääntynyttä
vesimäärää, vaan patoavat veden ja aikaansaavat joen
yläpuoliseen osaan tulvan. Virta, tulvat ja jäät
uurtavat jyrkät, hiekkaiset jokiäyräät kourulle,
hiekka laskeutuu rannalle ja suvantoihin; äyrään
pintamaa lohkeilee ja putoaa suurina turpeina
jokeen, joka siten maatuu samalla kuin sen uoma
levenee syöden rantojaan. Tätä ehkäisemään
päällystetään loivalle luiskalle tasattu ranta
turpeilla (kuva 1), kivillä (kuva 2) ja
betonikuorellakin (kuva 3), jonka läpi, väliin tai sisälle
lyödään lyhyitä paaluja. Taikka muodostetaan
rannalle risuista ja kivistä (kuva 4) täyte, jota
paalut pitävät paikoillaan ja jonka läpi tulvavesi
siivilöityy kerrostaen mutansa siihen maatuvaksi
täytteeksi. Risukimppuja (ks. Fašini),
risumattoja jopa pensasistutuksiakin käytetään samaan
tarkoitukseen. Hiekkarantaisissa joenuomissa
syvin kohta, kulkuväylä, alituisesti muuttuu ja
mutkailee. Kovera ranta syöpyy yhä enemmän sitä
vastaan suuntautuvan virran voimasta ja
kuperalla rannalla virta heikkenee, muta ja hiekka
pääsee laskeutumaan pohjaan: ranta maatuu. Tämän
ehkäisemiseksi ja joen uoman järjestelemistä
(kuva 5) varten rakennetaan koveralta rannalta
hieman viistoon virran suuntaa vastaan
padonvarsia (kuva 6) puupaalutuksista (kuva 7) taikka
tavallisimmin maa- ja kivitäytteestä (kuva 8).
Padot ovat niin matalat, että tulvavesi pääsee
niiden yli (kuva 6) ja niitä rakennetaan
rinnakkain niin lähelle toisiaan, että veden virta
niiden väliin pysähtyy sen verran, että hiekka
ja muta laskeutuu ja mutka täyttyy, jolloin
virran täytyy syömällä kuperaa rantaa suoristua.
Poikittaisten padonvarsien asemesta käytetään
myös rannan pääsuunnassa käyviä, mutta sen
mutkia oikovia suuntaispatoja, joiden taakse täyte
muodostuu (kuva 5, c). Samanlaisia joenoikomisia
suoritetaan myös sillä tavalla, että joku saaria
kiertävä sivuhaara tukitaan padolla (kuva 5, a),
jonka yli tulvavesi juuri pääsee, mutta virran
nopeus niin pienenee, että sivuhaara lietteytyy,
taikka puhkaisemalla joelle aivan uusi suorempi
uoma jonkun niemekkeen läpi (kuva 9). Uomaa
ei kuitenkaan kaiveta täyteen leveyteensä, vaan
ainoastaan kapeampana kaivantona, jonka virta
sitten levittää joko kokonaan itse taikka avuksi
kaivettaessa. Tällöin rakennetaan heti halutun
rannan kohdalle valmiit rantavarustukset, jotta
virta ei pääsisi tuhoja tekemään. — Matala joki
tehdään laivoilla kuljettavaksi kanavoimalla
(kuva 10), jolloin patoja rakennetaan joen poikki
niin korkealle ja niin lähelle toisiaan, että
veden patoutuminen tuntuu lähinnä yläpuolella
olevaan patoon saakka ja aikaansaa siten koko
patojen välisellä matkalla laivoille tarpeellisen
vedensyvyyden. Kanavoidun eli osissa padotun
joen patoutunut vedenpinta on siten portaan
tapainen, jossa putoukset ovat patojen kohdalla
aivan samoin kuin tavallisessa kanavassa.
Niinkuin näissäkin siirretään jokikanavassakin alus
osasta toiseen sulkukammiolla. Kanavoimisessa
käytetyt padot ovat tavallisesti neulapatoja
(ks. t.), jotta ne tulvanaikana voitaisiin
kaventaa taikka kokonaan poistaa.        J. C-én.

illustration placeholder
Jokisika.


Jokisika (Hydrochærus capybara), marsujen
heimoon kuuluva, vesielämään mukautunut
jyrsijä. J. kasvaa n. 1 m:n pituiseksi ja on suurin
nyt elävistä
jyrsijöistä. Sillä on
paksu, tanakka
ruumis, lyhyt ja
leveä pää, paksu
kuono, pienet
korvat ja
surkastunut häntä.
Varpaitten välissä
ovat uimakalvot
ja ruumista
peittävät pitkät ja harvat, punaisenruskeat harjakset.
Jokisika on levinnyt Etelä-Ameriikan itäosissa,
missä se oleskelee jokien ja lampien rannoilla. Se
on yöeläin, ui ja sukeltaa hyvin, käyttää
ravinnokseen rantakasveja. Sen vaarallisimpia
vihollisia on jaguaari. Sitä metsästetään hyvän lihansa
vuoksi.        K. M. L.

Jokisimpukat (Najades), makeassa vedessä
elävä simpukkaheimo, joka käsittää lukuisia,
erinomaisen muuntelevia lajeja. J :t (suvut Unio,
Anodonta
y. m.) ovat levinneet yli koko maapallon
ja ovat yleensä isoja simpukoita, joiden oikea ja
vasen kuori ovat aivan toistensa kaltaiset,
ympärykseltään pyöreän soikeita. Kuorta peittävä
sarveiskalvo on kiiltävä, vihertävä ja tummanruskea
väriltään. J:t ovat yksineuvoiset. Kehitystapa on
sangen merkillinen. Munien ensimäinen kehitys
tapahtuu, kun ne ovat tulleet hedelmöitetyiksi,
naaraksen kiduksissa ja nämä näyttävät silloin
vahvasti turvonneilta. Munista syntyneet toukat
elävät aluksi vapaina vedessä, mutta kehittyvät
edelleen siinä tapauksessa, että ne pääsevät
kiinnittymään johonkin kalaan, mikä tapahtuu
tahmean byssus-rihman avulla. Kun toukka on
kiinnittynyt kalan ihoon, syntyy tässä jonkinlainen
tulehdus, ja toukka sulkeutuu kudoksen sisään.
Noin 10 viikkoa kestää tämä loiselämä, jonka
kuluessa tapahtuu toukan muodonvaihdos. Sen
päätyttyä vasta nuori simpukka vapautuu ja
painuu pohjaan, jossa se kasvaa suureksi, vrt. myös
Simpukat.        K. M. L.

Jokisora ks. Vierinkivisora.

Jokiäyriäinen, jokirapu (Astacus
fluviatilis)
, enin tunnettu pitkäpyrstöinen
kymmenjalkainen kilpiäyriäinen, joka elää Keski- ja
Pohjois-Euroopan, myös Suomen eteläisimpien osien
maavesissä. Sen vihertävänruskea, toisinaan
harmaansininen väri johtuu punaisen ja eräitten
tummien väriaineiden sekoituksesta, joista
väriaineista ainoastaan punainen säilyy keitetyssä
jokiäyriäisessä. Uros eroaa ulkopuolisesti
naaraksesta siinä, että sillä on isommat
raatelujalkojen pihdit (sakset) kuin naaraksella ja että
sen takaruumiin 1:sen renkaan jalat ovat
muuttuneet pitkiksi parituselimiksi, jota vastoin ne
naaraksella ovat surkastuneet. J. oleskelee joissa
ja puroissa, myös järvien rantavesissä. Päivällä
se tavallisesti on piiloutuneena kivien alla tai
muissa koloissa ja lähtee vasta iltahämärässä
saaliin hakuun, käyttäen ravinnokseen nilviäisiä,
hyönteistoukkia, kalan mätiä y. m., mutta myös
kuolleita eläimiä ja meheviä kasvinosia.
Kasvaminen on hidas ja niinkuin muillakin äyriäisillä
yhteydessä kuoren (cuticulan) luomisen kanssa.
Ensimäisellä ikävuodellaan j:n ilmoitetaan luovan
kuorensa 7-8 kertaa, toisena 5, kolmantena 2
kertaa, seuraavina vuosina vain kerran tai pari,
mutta aina vain kesällä. Kuoriutumisen aikana

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Project Runeberg, Mon Jul 4 09:15:34 2016 (aronsson) (download) << Previous Next >>
http://runeberg.org/tieto/3/0767.html

Valid HTML 4.0! All our files are DRM-free