- Project Runeberg -  Tietosanakirja / 3. Haggard-Kaiverrus /
1485-1486

(1909-1922)
Table of Contents / Innehåll | << Previous | Next >>
  Project Runeberg | Like | Catalog | Recent Changes | Donate | Comments? |   

Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Julkipano ...

scanned image

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Below is the raw OCR text from the above scanned image. Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan. Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!

This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.

1485

Julkipano—Jumala

1486

kirkko-oikeuteen, rikosoikeuteen ja
prosessioikeuteen. Kaikissa näissä on julkinen etu ja
tarkoitusperä määräävänä. Useasti julkisesta
oikeudesta kuitenkin puhutaan ahtaammassa
merkityksessä, jolloin sillä tarkoitetaan
valtiosääntöjä hallinto-oikeutta sekä kirkko-oikeutta.
Julkisen oikeuden vastakohta on yksityisoikeus.

Julkipano, a) Julkisen viranomaisen antaman
päätöksen tiedoksi saattaminen yleisölle. — b)
Täten tiedoksi saatettu ilmoitus. —
Julkipano-aika merkitsee aikaa, jonka kuluessa
velkamies-ten tahi muitten asiaan kuuluvien on niissä
tapauksissa, kuin -niin sanottu julkinen haaste on
annettu, asianomaiselle, tuomioistuimelle tahi
muulle julkiselle viranomaiselle tehtävä ilmoitus
saamisestaan tahi muu haasteessa edellytetty
ilmoitus. L. Cg.

Julkisoikeudellinen, julkiseen oikeuteen
kuuluva, julkisen oikeuden määräämä, vastakohta:
yksityisoikeudellinen, ks. Julkinen oikeus.

Julien [zyliä’], Adolphe (s. 1845), ransk.
musiikkiarvostelija ja teatterihistorioitsija, sai
kasvatuksensa „Lycée Charlemagne"ssa, ja on jo
kauan ollut avustajana aikakauslehdissä „Revue
et Gazette musicale", „Menestrel" ja „Chronique
musicale" sekä musiikkiarvostelijana useissa
suurissa Pariisin lehdissä. Hänen lukuisista
teoksistaan ovat mainittavimmat „La musique et les
philosophes au XVIII, siècle" (1873), „Histoire
du théåtre de Mme. Pompadour" (1874), „Weber
à Paris" (1877), „La cour et 1’opéra sous Louis
XVI" (1878) ; ,,L’opéra secret au XVIII, siècle"

(1880), „Histoire du costume au théåtre en
France" (1880), „Goethe et la musique" (1880),
„Hector Berlioz; la vie et le combat, les æuvres"

(1881), „La comédie à la cour" (1883), „Richard
Wagner, sa vie et ses æuvres" (1886),
„Mu-siciens d’aujourd’hui" (1891), „Musique.
Mélan-ges d’histoire et de critique" (1895). J. H-l.

Julö, samannimisen saaren etelärannalla
Esp-skär-Tvärminnen väylällä valkoinen,
kahdeksankulmainen johtoloisto. K. S.

Jumala. 1. Jumala sana merkitsee suomen
kielessä nykyään „jumalaa yleensä", erittäin
„kristittyjen jumalaa", kreikanuskoisilla suomalaisilla
myös „jumalan- t. pyhimyksen kuvaa". Sana on
ensi kerran kirjaan pantuna Olavi Pyhän
tarinassa (1026); siinä mainitaan Jömali bjarmien
(tässä epäilemättä: karjalaisten) jumalana, jolla
oli kuvapatsas pyhässä puistossa. Sanan vastine
esiintyy myös lapissa (ibmel, jubmel = jumala,
todennäköisesti laina suomesta), ja sen kantasana
on luultavasti tavattavana tseremissin sanassa
jumo („ylijumala", myös erinäisten
jumaluusolen-tojen lisänimi) sekä mordvan sanassa jondol
(,,ju-mantuli" s. o. „salama") ; sitä vastoin on
jokseenkin epävarmaa, ovatko eräät muissa
suo-malais-ugrilaisissa kielissä tavattavat
johdannaiset samasta kantavartalosta johtuneet. Sanan
alkuperäinen merkitys on vaikea määrätä, kun
sen alkuperä ei ole varmasti selitetty. Vanha
johto jumu sanasta (josta jumala = „jumun" s. o.
„ukkosen koti, taivas, taivaan jumala") lienee
hyljättävä. Erään tämän kirjoittajan yrittämän
selityksen mukaan jumala on käsitettävä
mukai-luksi seur. indoiraanilaisista sanoista:
muinais-intian kielen bliagas = „onni", „onnentuoja"
(ju-maluusolennon lisänimi), muinaispersian kielen
baya = „jumala" (joka on lainattu mordvaan muo-

dossa pavas=„onni", „jumala"); sukukielten
nojalla olisi nimittäin oletettava, että suom.
kantasana juma olisi merkinnyt „onnea" ja
indoiraa-nilaisen vaikutuksen johdosta tullut myös
jumalan nimitykseksi. Tätä selitystä ei kuitenkaan
voi pitää varmana. On yritetty etsiä tälle sanalle
myös suoranaista indoiraanilaista alkulähdettä,
mutta tähän asti esitetyt yritykset eivät tunnu
tyydyttäviltä. " E. N. S.

2. Absoluuttinen olento, uskonnollisen
palvomisen esine. Jumaluusopissa erotetaan
tavallisesti kolme erilaista jumala-käsitettä: deistinen,
panteistinen ja teistinen. Deismi (ks. t.)
tunnustaa Jumalan maailman luojaksi, mutta
käsittää hänen siihen määrään maailmasta erotetuksi
(transscendenttiseksi), ettei mitään todellista
yhdyssuhdetta Jumalan ja ihmisen välillä voi
olla olemassa. Panteismi (ks. t.) taasen
teroittaa niin yksipuolisesti Jumalan olemista
maailmassa (immanenssia), että erotus Jumalan ja
maailman väliltä katoaa, joten siinäkin uskonto
tulee mahdottomaksi. Teismi (ks. t.)
teroittaa samalla kertaa niin hyvin Jumalan
ylimaail-maisuutta kuin sisämaailmaisuutta. Kristillinen
jumala-käsite on teistinen.

Teistinen jumala-käsite on vähitellen selvinnyt
Israelissa. Profeettain julistuksella on tässä
kohden ollut ratkaiseva merkitys ja sen
tuloksena on Israelin selväpiirteinen eetillinen
monoteismi. Tämä on välittömänä
perustuksena Jeesuksen evankeliumille, jossa Jumala
tunnetaan kaikkivaltiaaksi Isäksi. — Kristillisen
jumala-käsitteen varsinainen elämänsisällys on
rakkaus. Rakkaudesta Jumala on luonut
maailman, rakkautensa vaatimana hän myöskin
perustaa siihen valtakuntansa ja johtaa sitä
täydellisyyteen. Jumalan valtakunnan täydellisyys
on ihannetila, jossa kaiken toiminnan
vaikuttimena on rakkaus. — Muotoonsa nähden
jumalallinen elämä on absoluuttinen
persoonallisuus. Semmoisena on Jumalalla oma,
maailmasta erotettu tietoinen elämä; hän on
jumalallinen „minä", johon ihminen voi olla uskon ja
rakkauden siteillä kiinnitetty. Rakkaus ja
persoonallisuus ovat kristillisen jumala-käsitteen
olennaiset ja välttämättömät tunnusmerkit.

Inhimillinen jumalantunteminen on
vertauskuvallista laatua (1 Kor. 1312). Ihminen on
pakotettu ajattelemaan Jumalaa oman olentonsa
mukaiseksi. Tästä johtuu alkeellisemmalla
ke-hityskannalla antropomorfism! (ks. t.),
taipumus kuvailla Jumalaa ihmisen muotoiseksi,
ja antropopatismi, taipumus ajatella
Jumalaa inhimillisiä mielenliikutuksia omaavaksi.
Molempia tavataan runsaasti V:ssa T:ssa, jossa
kerrotaan Jumalan milloin käyskentelevän
(Edenissä), milloin astuvan alas taivaasta (Babelin
tornin kert.), milloin katuvan tekoansa
(vedenpaisumus), milloin hirmuisesti vihastuvan j. n. e.
Mutta korkeinkaan jumala-käsite (Isä, Henki,
Herra) ei ole kokonaan näistä piirteistä vapaa,
mikä johtuu siitä, että ihminen on ajallinen,
rajoitettu olento, joka ei pysty absoluuttista
täysin käsittämään. Jumala-käsitteessä kuvastuu
siis jossain määrin aikakausien alhaisempi tai
korkeampi älyllinen ja siveellinen kehitys. Tämä
on otettava huomioon arvosteltaessa aikaisempia
raamatullisia kertomuksia Jumalasta.

Kristillinen jumalantunteminen perustuu us-

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Project Runeberg, Sat Dec 21 13:45:49 2019 (aronsson) (download) << Previous Next >>
http://runeberg.org/tieto/3/0797.html

Valid HTML 4.0! All our files are DRM-free