- Project Runeberg -  Tietosanakirja / 3. Haggard-Kaiverrus /
1487-1488

(1909-1922)
Table of Contents / Innehåll | << Previous | Next >>
  Project Runeberg | Like | Catalog | Recent Changes | Donate | Comments? |   

Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Julkipano ...

scanned image

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Below is the raw OCR text from the above scanned image. Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan. Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!

This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.

148?

Jumalaistaru—Jumalanpalvelus

1488

koniiollisessa elämässä saatuihin elämyksiin. Se
on siis luonteeltaan kokemusperäistä laatua eikä
ole järkiperäisesti yleispätevästi todistettavissa.
Siitä huolimatta Jumalaan uskovat ihmiset
kaikkina aikoina ovat yrittäneet todistaa Jumalan
olemista järjenkin avulla. Näistä todistuksista
mainittakoon seuraavat:

Historiallinen todistus, joka ensiksi
tavataan Cicerolla, päättelee siitä asianlaidasta,
että kaikilla tunnetuilla kansoilla on
jonkunlainen jumalantajunta ja jumalanpalvelus, sen,
että täytyy myöskin olla olemassa jumalallinen
olento, joka tuossa tajunnassa ilmenee ja johon
heidän palveluksensa kohdistuu. Tätä vastaan
positivismi (ks. t.) väittää, että usko henkiin
ja jumaliin on ilmaus siitä alemmasta
kehityskaudesta, jolloin ihminen ei vielä tunne ilmiöiden
todellisia syitä. Niinpiankuin nämä tunnetaan,
käy jumala-usko tarpeettomaksi. Tähän on
huomautettava, että positivismi katselee
jumala-uskoa yksipuolisesti älyperäiseltä kannalta;
ju-mala-uskoa ei olisi voinut syntyä, jollei ihmisellä
olisi alkuperäinen uskonnollinen tajunta.

Ontologinen todistus, jonka ensiksi
esitti suuri skolastikko Anselm
Canterburystä (ks. t.), päättelee täydellisen olennon
käsitteestä sen olemiseen, koska täydellisyyteen
muka kuuluu oleminen. Descartes esitti sen siinä
muodossa, että ihmisen tajunnassa oleva
jumalan-aate on todistus Jumalasta, niinkuin leima, jonka
taiteilija piirtää teokseensa. Todistuksen
virheellisyyden osoitti Kant selittäen, ettei oleminen
ole mikään esineen käsitteeseen kuuluva
ominaisuus. Ontologisen todistuksen ovat myöhemmin
Hegel ja Schleiermacher muodostaneet siihen
muotoon, että olemisen ja ajattelemisen
yhtäpitä-väisyys äärellisissä hengissä ehdottomasti
edellyttää absoluuttista olentoa, jossa ne
alkuperäi-sesti ovat yhtä.

Kosmologinen todistus päättelee
äärellisten ilmiöiden olemassa-olosta äärettömään
alkusyyhyn, jossa niillä on perustuksensa. Tämä
viimeinen alkusyy ei itse voi olla ehdonalainen,
vaan sen täytyy olla ehdoton, absoluuttinen.
Todistuksen luoja on Aristoteles, joka esitti, että
maailmassa oleva liikunto edellyttää itsessään
liikkumatonta liikuttajaa. Kant osoitti, ettei
tämäkään todistus johda Jumalaan, vaan
ainoastaan ehdonalaisten ilmiöiden loppumattomaan
sarjaan. Ei ole mitenkään todistettavissa, että
ilmiöiden ääretön sarja on = Jumala. Tähän
yhteyteen kuuluu myöskin Hermann Lotzen (k. 1881)
päätelmä, jonka perustuksena on esineiden
välinen vuorovaikutus. Tämä olisi mahdoton
ilman kaikkia yhdistävää korkeampaa yhteyttä.
Mutta ei tämänkään tarvitse olla =
persoonallinen Jumala.

Teleologinen todistus päättelee
maailman tarkoituksenmukaisesta rakennuksesta
ajattelevaan, järjellisiä tarkoituksia tavoittelevaan
maailman luojaan. Jo Kant osoitti, ettei tämä
todistus missään tapauksessa vie kauemmaksi
kuin maailmanrakentajaan. Todistusta vastaan
puhuu se, että maailmassa on paljo
epätarkoituksenmukaista ja järjenvastaista, jota paitsi
voisi ajatella tarkoituksenmukaisen syntyneen
itsestään luonnollisen valinnan kautta
(darvi-nismi). Uudemmista ajattelijoista on Stuart
Mill (ks. t.) esittänyt ajatuksen, että jumalal-

lisen hengen ohella vaikuttavat kaoottiset vallat,
jotka eivät salli hyvän täydellisesti toteutua.
Kieltämättä ilmenee inhimillisen elämän alalla
korkeampi suunnitelma, joka on valtava todistus
hyvästä ja järjellisestä maailmanhallitsijasta.

Moraalinen todistus, jonka Kant on
esittänyt, päättelee siveelliseen tajuntaamme
sisältyvästä pyhästä velvoituksesta Jumalan
ole-niassa-oloon, joka yksin takaa sen, että hyve
tulee palkituksi onnellisuudella. Tähän on vielä
lisättävä, että hyvän toteutumisen takaa
ainoastaan se, että elämää on johtamassa hyvä,
kaikkivaltias Jumala eli toisin sanoen, että on
olemassa Jumalan valtakunta. Ei tämäkään ole
mikään älyperäinen todistus, vaan
ajatuksen-johto, joka koskee ainoastaan niitä, jotka
uskovat siveellisen velvoituksen ehdottomuuteen.

Nämä todistukset eivät voi ketään epäilevää
vakuuttaa Jumalan olemassa-olosta. Kuitenkaan
ne eivät ole arvottomia, sillä ne osoittavat sen,
ettei inhimillinen ajatus pääse äärellisen
olemisen eri aloilla tyydyttävään päätökseen
tunnustamatta yhteydellistä, iankaikkista ja järjellistä
maailman syytä. — Vaikeimmat probleemit
jumala-uskolle syntyvät Jumalan suhteesta
luontoon (ks. Ihme) ja Jumalan suhteesta pahaan
(ks. Teodikea). [Martin Schulze, „Wert und
Unwert der Gottesbeweise" (1905) ; G.
Wobber-min, „Der christliche Gottesglaube in seinem
Verhältniss zur heutigen Philosophie und
Naturwissenschaft" (1907).] E. K-a.

Jumalaistaru ks. Myvtti.

Jumalan armosta ks. Dei gratia.

J umalankallio (ruots. Jumalaberg), vuori
Pernajassa länteen Tiusterkylästä, jossa
kerrotaan ennen pakanalliselle jumalalle uhratun ja
jossa tavataan useampia kiviraunioita
(„jätte-kast"); mvöskin on vuoressa suuri hiidenkirnu.

K. G.

Jumalankuva. Kristinuskoon sisältyvä
ihmisen uskonnollinen arvioiminen ilmaistaan
uskonopissa lauseessa: „ihminen on luotu Jumalan
kuvaksi". Tällä ei väitetä, että ihminen olisi alussa
ollut siveellisesti ja uskonnollisesti täydellinen
olento, jolloin synti olisi selittämätön arvoitus,
vaan sillä tarkoitetaan vain sitä, että ihmisen
henki on jumalallista alkuperää (1 Moos. 2-)
ja että ihmisen jo luomisessa säädetty päämäärä
on tulla Jumalan kaltaiseksi (1 Moos. l^-^).
Raamatun mukaan tämä päämäärä on toteutunut
Kristuksessa (Koi. 113), jonka kaltaisiksi
kaikkien ihmisten tulisi muodostua. Niin toteutuu
Jumalan iankaikkinen armopäätös (Room. 803-30) -

E. E-a.

,,Jumalan kymmenysvero", Gudz tyonde
gaerd, keskiaikaisten hengellisten käyttämä
nimitys kymmenysverosta eli kymmenyksistä,
(ks. t.) * L. Cg.

Jumalanpalvelus. Pyhän perintätiedon ja
lain rinnalla jumalanpalvelus on kaikissa
uskonnoissa olennaisena osana. Riippuvaisuutensa
jumaluudesta ihminen tavallisimmin on ilmaissut
uhreilla ja rukouksella. Myöskin Israelin
uskonnossa oli uhri keskellisessä asemassa.
Vanhempina aikoina oli uhrien ja muiden menojen tarkka
suorittaminen pääasiana, uliraajan mielenlaatu
jäi sivuasiaksi. Tätä käsitystä vastaan
asettuivat profeetat teroittaen jyrkästi, ettei Jumala
välitä ulkonaisista uhreista eikä muista pyhistä

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Project Runeberg, Sat Dec 21 13:45:49 2019 (aronsson) (download) << Previous Next >>
http://runeberg.org/tieto/3/0798.html

Valid HTML 4.0! All our files are DRM-free