Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Justander ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
1521
Justander—Justinianus
1522
„Om finske studerande i Jesuitcollegier", Hist.
ark. 19.] " K. O.
Justander [-a’-] 1. J u u s t i, E e r i k (k. 1678),
yliopp. 1645, maist. 1653, nimitettiin 1655 Turun
akatemiaan runotaidon professoriksi.
Nimitykseen, joka tapahtui akatemian konsistoria
kuulematta, oli tämä tyytymätön ja yritti kanslerin
Pietari Brahen puoleen kääntyen saada sitä
kumotuksi m. m. viittaamalla J:n aviottomaan
syntyperään, mutta ei onnistunut. Palkatonna
J. kuitenkin sai olla v:een 1660. J:n runotaidon
tuotteista on säilynyt neljä kehnonlaista muisto-,
hauta- ja onnittelurunoa; hänen suomennoksensa
huvinäytelmästä „Tuhlaajapoika", joka esitettiin
akatemian juhlassa v. 1650, on hävinnyt.
Suurimmat ansiot J:lla on ensimäisenä varsinaisena
asetusten suomentajana, jota tointa hän harjoitti
vv. 1655-67, aluksi ilman korvausta. J. tuli
1667 kirkkoherraksi Mynämäelle, jossa kuoli
rovastina. A. K.
Juste [zyst], Théodore (1818-88), belg.
historiankirjoittaja, tuli 1859 Brysselin
historiallisen museon johtajaksi, 1870 sotakoulun
professoriksi ; hänen lukuisista, hyvin eriarvoisista
teoksistaan mainittakoon: „Histoire de Belgique"
(1840), „Histoire du congrès national de
Belgique ou de la fondation de la monarchie beige"
(1850}, „Histoire de la révolution des Pays-Bas
sous Philippe II" (1855) ja „Les fondateurs de
la monarchie beige" (1865-81), joka on hänen
huomattavin julkaisunsa. J. F.
Justeerata [zus-J (lat. jüstus -
oikeudenmukainen), tarkistaa.
Justeerisaha ks. Saha.
Juste-tnilieu [zyst-miljo’ ] (ransk.), „oikea
keskitie", jo Pascalin („Pensées", 1670)
käyttämä sananparsi, jota sittemmin
heinäkuun-mo-narkkian aikana käytettiin tarkoittamaan Ludvik
Filipin politiikkaa. Alkuaan sillä oli hyvä kaiku,
mutta se sai myöhemmin pilkallisen sävyn.
Justh, Z s i g m o n d [just zigmond] (1863-94),
unk. kirjailija, jonka ensimäisissä teoksissa (esim.
romaanissa „Müvész-szerelem" =
„Taiteilija-rakkautta", 1888) ransk. naturalistien vaikutus on
huomattavissa. Myöhemmin hän kääntyi
käsittelemään kotoista Alföldin kansaa, esim.
teoksissaan „A puszta könyve" („Kirja pustasta",
1891) ja „Gänyö Julcsa" (1893), joissa hän
varsin omaperäisellä herkkätuntoisuudella erittelee
maalaiskansan sielunelämää. Nämä lienevätkin
J:n parhaimmat luomat. Hänen muista
teoksistaan ovat huomattavia „Pénz legendåja"
(„Rahan legenda", 1893), jossa kuvaillaan unk.
aristokratiaa, sekä „Fuimus" (1894). Y. W.
Justi, Ferdinand (1837-1907), saks.
orientalisti, vertailevan kielitieteen professori
Marbur-gissa v:sta 1865, oli etevä iraanilaisen
kirjallisuuden ja historian tuntija. Hänen
julkaisuistansa ovat tärkeimmät „Handbuch der
Zend-sprache" (1864), „Bundehesch" (1868),
„Kurdische Grammatik" (1880) „Geschichte des alten
Persiens" (1879) ja „Iranisches Namenbuch"
(1895). K. T-t.
Justi, Johann Heinrich Gottlob von
(1702-71), saks. kameralisti, toimi m. m.
kame-raalitieteen opettajana Wienin Theresianumissa,
valtiotalouden ja luonnontieteen opettajana
Göt-tingenissä; oli 1762-68 Preussin kruunun
vuori-laitosten johtajana; kuoli valtiovarain kaval-
tamisesta syytettynä Küstrinin linnassa. J. oli
saks. kameraalitieteen huomattavin edustaja ja
ensimäinen saksalainen, joka järjestelmällisesti
käsitteli finanssitiedettä, valtiotaloutta, valtio- ja
hallintotiedettä; taloudellisissa kysymyksissä
pääasiallisesti merkantilismin kannalla; hänen
monilukuisista julkaisuistaan mainittakoon:
„Staatswirtschaft oder systematische Abhandlung aller
ökonomischen und Kameralwissenschaften"(1755),
„Grundsätze der Polizeiwissenschaft" (1756),
„System des Finanzwesens" (1766). J. F.
Justifikatsioni (lat. jüstificä’tiö), oikeaksi
myöntäminen.
Justinianus
ä’-J, kahden Itä-Rooman [-keisarin nimi. 1. J. I (n. 483-565), hallitsi vv. 527-65.
Syntyneenä Illyrian Tauresiumissa J. siirtyi
Konstantinopoliin enonsa Justinus I:n (ks. t.)
kutsusta ja pääsi tämän ottopojaksi sekä vihdoin
hallituskumppaniksi. Justinuksen kuoltua J.
nousi valtaistuimelle, ja hänen hallituksensa,
johon keisarin puoliso Theodora (ks. t.)
melkoisesti vaikutti, tuli monessa kohden merkilliseksi.
Ulkopolitiikassa J:n päämääränä oli palauttaa
entiselleen Rooman maailmanvalta ja niin ollen
valloittaa keisarikunnalta hukkaan menneet
länsimaat. Siksi hän, saatuaan vaarallisen N i k
a-kapinan tukahutetuksi Belisariuksen (ks. t.)
avulla (532), lähetti tämän Pohjois-Afrikkaan
kukistamaan sikäläisen vandaalien vallan, mikä
onnistuikin 4 kuukauden kuluttua (533-34). Pian
senjälkeen (535) J. lähetti saman
sotapäällikkönsä saattamaan itägoottien hallussa olevan
Italian Itä-Rooman valtaan. Mutta näin syttynyt
sota muodostui vaiherikkaaksi ja pitkälliseksi;
vasta 554 Italia lopullisesti joutui Narseen (ks. t.)
johtamien itä-roomalaisten käsiin. Samoihin
aikoihin valloitettiin muutamia Kaakkois-Espanjan
rannikkokaupunkeja. Länsimaisista sodista oli
se haitta, että ne estivät kyllin tarmokkaasti
puolustamasta pohjoisrajaa, jonka vuoksi
alinomaa tunkeutui hunneja ja slaaveja Tonavan
eteläpuolelle. Suurin vaara uhkasi kuitenkin
Persian kuninkaan Khosroes Nusirvanin puolelta,
joka m. m. 540 hyökkäsi Syyriaan sekä valloitti
Antiokian ja jolta J. vihdoin 562 sai lopullisesti
ostetuksi rauhan maksamalla runsaan sotaveron.
— J:n sisällinen hallitus oli huomattava
vilkkaasta rakennustoimesta, jonka pysyväisin
muistomerkki on Sofian kirkko (nyk. moskeia)
Konstantinopolissa. Ennen kaikkea on kuitenkin J:n
nimi liittynyt niihin asetus-, laki- ja
otekokoel-miin, jotka hänen aloitteestaan
Tribonianuk-sen (ks. t.) johtama lakimies-toimikunta laati
(529-34) (ks. Corpus juris ja
Pandek-t i t. — Valtiollisella alalla omistamansa
rajattoman vallan J. ulotutti kirkonkin alalle.
Hänen aikanaan harjoitettiin myös lähetystointa
naapurikansojen keskuudessa, ja antiikkisen
pakanuuden viimeisen tyyssijan, Ateenan
filosofikoulun, hän lakkautti 529. — Ulkonaisesta
loistostaan huolimatta ei J :n hallitus ollut
onnellinen. Alamaisia rasitti ankara verotaakka, jonka
ohella lukuisat maanjäristykset ja hirveä rutto
(542-46) tuhosivat väestöä. [Isambert, „Histoire
de Justinien" (1856), Bury, „History of the later
Roman empire", I osa (1889), Diehl, „Justinien
et la civilisation byzantine" (1901).] — 2. J. II,
Konstantinos IV: n Pogonatoksen poika, hallitsi
vv. 685-95 ja 705-11. Julmuudellaan ja tuhlaa-
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
