- Project Runeberg -  Tietosanakirja / 3. Haggard-Kaiverrus /
1527-1528

(1909-1922)
Table of Contents / Innehåll | << Previous | Next >>
  Project Runeberg | Like | Catalog | Recent Changes | Donate | Comments? |   

Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Juteini ...

scanned image

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Below is the raw OCR text from the above scanned image. Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan. Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!

This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.

1527

Juttujako—Juudas Makkabi

1528

päättyy jo varsin toivorikkaaseen runoon suomen
kielen tulevaisuudesta, J. vaati kansan kieltä
viralliseksi kieleksi.

Kielimiehenä J. oli ensimäinen
oikeinkirjoitus-uudistuksen kannattaja: c:n, †:n, q:n, <r:n ja z:n
hän heti hylkäsi. Aikaisemmin mainitussa
kirjoituksessa „Kritik öfver lånebokstäfverna" etc.
hän todistaa myös 5:n, d:n ja g:n suomen
kielelle vieraiksi. V. 1817 julkaisemissaan „Uusissa
runoissa perustuskielellä" J. noudattaa tätäkin
periaatetta, mutta sittemmin hän otti nämä
viimeksimainitut kirjaimet taas armoihin
kirjoittaen esim. „parembi", „randa", „kuitengin".
Näihin aikoihin vallinnutta ankaraa erimielisyyttä
eri murteiden kannattajain välillä J. kovasti
surkutteli. Itse hän kirjoitti aikaansa nähden
erinomaisen puhdasta, hyvää ja selvätyylistä kieltä.

On myönnettävä, ettei J. ole runoilija sanan
korkeimmassa merkityksessä. On kumminkin
palasia, varsinkin J:n pikkurunojen joukossa, joilla
on huomattava runollinen arvo. Semmoisia ovat
esim. „Arvon mekin ansaitsemme", „Alä itke
äitini", „Luonnon suuret lapsukaiset". J:n
pilkka-runoissa on satiiri ylen tylsää, mutta on
sattu-viakin joukossa esim. „Perukista", „Almujen
ottamisesta". Mutta J. olikin oikeastaan ajattelija
ja siveyssaarnaaja, joka kirjoitti runonmuotoista
proosaa. Hänen mielipiteensä perustuivat 18:nnen
vuosisadan valistusfilosofiaan, joka asetti järjen
ja hyödyn ylimmiksi prinsiipeiksi. Runoilijankin
tehtäväksi J. käsitti yksinomaan ihmiskunnan
hyödvttämisen. Hän lähti siitä eetillisestä
periaatteesta, että ihminen on velvollinen
harrastamaan yleistä etua enemmän kuin omaansa. Aito
valistusfilosofina J. piti yleisen edistyksen ja
vaurastumisen ainoana varmana perustana
valistusta. Mutta valistusta voi vain kansan omalla
kielellä jakaa. Tällä tavoin oli J:n
kansallisuus-harrastus perusteltu. Uskonnolliselta kannaltaan
J. oli vapaa-ajattelija, deisti, joka piti
uskonnon perusajatuksia yhteisinä kaikille kansoille
ja hylkäsi kaikki ihmeet ja kaiken
yliluonnollisen. Niinpä J. hylkäsi kristinuskon
sovitusopin pitäen sitä oikeata siveellisyyttä vastaan
sotivana jäännöksenä pakanallisesta ja
juutalaisesta katsantotavasta, joka uhrien avulla koetti
suostutella jumalia puolelleen. Oikea
jumalanpalvelus on siinä, että yhä pyritään parempaan,
ja niin on Kristuskin opettanut saarnatessaan
parannusta, vaikka kristityt sittemmin ovat
syrjäyttäneet parannuksen ja koettaneet kuitata
synnit Vapahtajan ansion avulla. Uskonto muuttui
Juteinilla, kuten deisteillä yleensä, siveysopiksi.
Siveyttä ja hyviä tapoja J:kin kirjoituksissaan
saarnaa usein pilkankin avulla. Häntä voisimme
syystä „mutatis mutandis" sanoa suomalaiseksi
Voltaireksi. Niinkuin tämäkin J. rohkeasti
hyökkää taikauskoa ja omanvoitonpvyntiä vastaan,
kohdistaen usein pilkkansa myös virkamiehiä ja
pappeja vastaan. Vielä on mainittava J.
ensi-mäisenä suomalaisena eläinsuojelusmielienä. Hän
piti eläimiä ihmisen mykkinä veljinä, joita myös
semmoisina on kohdeltava. Ankarasti hän sanoin
ja töin kävi eläinrääkkääjäin kimppuun. Tätä
asiaa koskevat kirjoitukset ovat ilmestyneet eri
painoksena („Jaakko Juteinin
eläinsuojeluskirjoitelmat", 1906).

J:n runot ovat usein vajavaisia, hänen
filosofiset kirjoitelmansa hajanaisia ja varsin vähän

alkuperäisiä, mutta hänen merkityksensä
Suomen sivistyshistoriassa on erittäin suuri.
Uranaukaisijana usealla alalla, etenkin
kansallisuusaatteen ajajana, hän on monta herättänyt m. m.
Gottlundiin ja Lönnrotiin vaikuttanut. Ja hänen
yksinkertaiset, selvästi lausutut ajatuksensa
korkeimmista kysymyksistä ovat levittäneet monta
valistuksen siementä kansanmiesten keskuuteen.
Siitä on todistuksena m. m. se, että moni J:n
ajatelma kulkee nykyään kansan sananlaskuna
ja tavataan semmoisena yksinpä Lönnrotinkin
sananlaskukokoelmissa. E. O.

Juttujako, toimitus, jolla kihlakunnanoikeuden
puheenjohtaja käräjäin alussa, jutunkirjoituksen
päätyttyä, määrää päivät, joina oikeus istuu ja
mitkä asiat kunakin istuntopäivänä käsitellään,
huomioonottamalla, että edellisistä käräjistä
lykätyt ja kirjallisilla haasteilla vireillepannut uudet
asiat määrätään jo asiaa lykättäessä ja
haastetta annettaessa määrättyinä päivinä
esilleotet-taviksi. Missä järjestyksessä asiat sitten
määräpäivänänsä käsitellään, määrää oikeuden
puheenjohtaja ennen istunnon alkua istuntohuoneen
ovelle pannulla juttu- 1. esiinhuutolistalla.

L. Cg.

Juturna [jütü’r-J, myös Diuturna,
muinais-it. lähteenjumalatar, jolla oli pyhäkkö lähteineen
Rooman Forumilla (löydetty 1900) sekä temppeli
Mars-kentällä. J:n kunniaksi vietettiin juhla
Juturnalia tammik. 11 p:nä. K. J. E.

Juuda (Juda) (hepr. Jehüdä), Jaakobin ja
Lean 4:s poika, hänestä polveutuva heimo, jonka
hallussa oli Kanaanin maan eteläosa
Kuolleen-meren pohjoisperukkaan saakka, ja valtakunta,
jonka David perusti ja jonka pääkaupunkina oli
Jerusalem, vrt. Israel ja Juutalaiset.

K. T-t.

Juudas Iskariot (hepr., = J„ Kariotista kotoisin
oleva mies, 1. J. Kariotilainen), Simonin poika,
oli kahdestatoista apostolista se, joka rahasta
kavalsi Jeesuksen yön pimeässä suudelmallaan
(siitä: „Juudaksen suudelma" = petollinen
ystä-vyydenosoitus) ilmaisten vainoojille, kuka
seurueessa oli Jeesus. J :n luontainen ahneus teki
hänestä ensin varkaan (Joh. 12„) ja sitten
kavaltajan. Todennäköiseltä näyttää, ettei J.,
ahneuden sokaisemana, voinut arvata tekonsa
seurauksia ja että hän ajatteli Jeesuksen omin
voimin suoriutuvan vihollisistaan. Toisin
kuitenkin kävi: Jeesus antautui vapaaehtoisesti heidän
käsiinsä. Silloin J. katui tekoaan ja kantoi
saamansa rahat takaisin. Ylipappien tyly kohtelu
saattoi hänet epätoivoon ja hän hirtti itsensä
(Matt. 273-b). Hieman toisin Juudaksen loppu
kerrotaan Ap. t. ljg. Edv. St.

J uudas Makkabi 1. Makkabealainen
(k. 160 e. Kr.), juutal. vapaudensankari
hasmoni-laisten sukua, johti isänsä Mattathian kuoltua
(166 e. Kr.) juutalaisten vapaussotaa Antiokhos
Epiphanesta ja hänen seuraajiansa vastaan.
Voitettuansa syyrialaiset useissa taisteluissa J.
puhdisti Jerusalemin temppelin, palautti juutalaisen
kultin (165) ja sopimuksella syyrialaisten kanssa
sai vapaan uskonharjoituksen juutalaisille
varatuksi. Kun sitten syyrialaisten asettama
ylimmäinen pappi Alkimos muodosti
juutalaisvihaa-van puolueen, kärjistyi tila niin, että juutalaisten
oli pakko uudestaan ryhtyä taisteluun ja vihdoin
anoa roomalaisten välitystä. Ennenkuin Roo-

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Project Runeberg, Sat Dec 21 13:45:49 2019 (aronsson) (download) << Previous Next >>
http://runeberg.org/tieto/3/0818.html

Valid HTML 4.0! All our files are DRM-free