- Project Runeberg -  Tietosanakirja / 3. Haggard-Kaiverrus /
1631-1632

(1909-1922)
Table of Contents / Innehåll | << Previous | Next >>
  Project Runeberg | Like | Catalog | Recent Changes | Donate | Comments? |   

Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Kaakaopuu ...

scanned image

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Below is the raw OCR text from the above scanned image. Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan. Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!

This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.

1631

Kaakelikatto—Kaakeliuuni

1632

seinissäkin. Uunikaakelien takaseinää kiertää
pinnasta kohoava harja, joka liittää laatan
laastiin. Uunikaakelit saavat eri nimiä erilaisen
muotonsa ja tehtävänsä mukaan: laattakaakeli,
kulmakaakeli, rintakaakeli (hyllyä muodostava),
jalkakaakeli j.n. e.

Kaakelit ovat peräisin Alppimaista ja
Etelä-Saksasta, missä niitä jo 1200-luvulla käytettiin
rakennusaineena uuneissa. Ne olivat aluksi sileitä
puolilieriön muotoisia, muistuttaen samanlaisia
kattotiiliä. Koristeellinen pintakäsittely esiintyy
vasta tasapintaisten kaakelien tultua käytäntöön.
Samaan aikaan ne jo usein päällystetään
värillisellä lasituksella: vihreällä, ruskealla tahi
mustalla. N. 1550 aletaan Reinin yläjuoksun
varsilla kaakeleita maalata, aluksi vaatimattomasti
valkealla ja sinisellä, mutta myöhemmin
loistavilla väreillä etenkin Sveitsissä, missä
maalattujen kaakelien valmistus tulee teollisuutena
varsin tärkeäksi. 1700-luvulla valmistetaan niitä
tehdasmaisesti jo Hampurissa ja Tukholmassakin.
Noin 1750 jälkeen alkavat kaakelien muodot
vaihdella tyylien vaihdellessa. Rokokolla on omat
muotonsa; samoin empirellä. 1800-luvulla
valkeat sileät laattakaakelit ja koristepintaiset
kulmakaakelit ovat yleisimmät, kunnes
rene-sanssimuodot 1800-luvun loppupuolella ne
syrjäyttävät. Renesanssikaakelienkin aika on nyt
jo ohi. Rakennustaiteessa tapahtunut
tyylinmuutos on kaakeliteollisuuteenkin lyönyt leimansa.
Kaikkia saavutettuja tuloksia hyväksi käyttäen
valmistetaan kaakeleita suurissa määrin
tehdasmaisesti — seinäpeitteiksi sileitä, yksivärisiä, ja
uuneiksi mitä erilaisimpia sekä lasituksensa
värin että muotonsa puolesta. Tunnetuimmat
kotimaiset valmistajat ovat Rakkolanjoen
kaakeli-tehdas-o.-y. Viipurin pitäjässä, Arabian
kaakeli-tehdas Helsingin Vanhassakaupungissa, Turun
kaakelitehdas ja Wilhelm Andstenin
tehdasosake-yhtiö Helsingissä.

Kaakelit valmistetaan joko puhtaasta,
valkoisesta savesta tai tavallisesta, harmaasta (myös
samotista ja hiekasta y. m.). Seostaikina
muovataan tavallisesti käsin kaakelikappaleiksi ja
ne poltetaan ensin lasittamattomina, sitten
toisen kerran lasitettuina. Huonommasta savesta
tehdyt kaakelit lasitetaan tavallisesti valkoisella,
läpinäkymättömällä peitolla; nämä k:t ovat näet
väriltään punervia. T. S. & S. V. H.

Kaakelikatto, lasitetuilla kattotiileillä
peitetty katto.

Kaakeliuuni 1. kakluuni on uuni, joka cn
päällystetty kaakeleilla; johdetussa merkityksessä
erityistä rakennetta oleva, huoneen
lämmittämiseksi tehty uuni, jonka päällystyksenä on
kaakeli (tahi joku muu aine: rappaus, vuolukivi).
Kaakeliuunia voi pitää avonaisesta takasta
johtuneena, taloudellisempaan ja tarkoitustaan
vastaavampaan lämmityslaitteeseen pyrkimisen
tuloksena. — Lämmön säteilyn lisäämiseksi
kiinnitettiin keskiajan alulla uunin seinämiin
lieriömäisiä kartiopohjaisia astioita, joko pohja tahi suu
ulospäin. Kun kaakelia sittemmin alettiin
käyttää uunin päällystysaineena, jouduttiin edellisistä
kuperakaakeli8iin ja jälkimäisistä
koverakaakeli-siin uuneihin, joita vieläkin joskus jäljitellään
(kuva 1). Uunipinnan laajentaminen tällä tavoin
ei kuitenkaan yksin johtanut toivottuun
tulokseen; ei vielä sekään, että uunin suu vedon säätä-

mistä varten varustettiin luukuilla 1.
suupel-lillä ja savutorvi pellillä. Kaakelin
ympäröimän yhtenäisen uuniontelon yläosasta suoraan
katolle johtavan
savutorven kautta
hävisi suurin osa
palamisen
synnyttämästä lämmöstä
jo palamisen
kestäessä. Tämä
pahin epäkohta
poistettiin uuneista
vasta
1700-lu-vulla, jolloin
ilmestyi aivan uusi

uunirakenne.
Savukanavaa
pidennettiin itse
uunin sisällä,
joten savu uunista
poistuessaan tuli
olemaan jo siksi
jäähtynyttä, että’
hukkaan mennyt
lämpö oli vain pieni osa siitä, mikä takalla
lämmittäen jäi käyttämättä. Kanavien
lisääntyminen ja taloudellisempi rakenne vaikuttivat sen,
että uuniontelo supistui entistään paljon
matalammaksi ,,p e s ä k s i". Täten parannettuna uuni
oli saanut sen muodon, joka meidän päivinämme
käy kaakeliuunin nimellä.

K. tyydyttää suhteellisesti suuretkin
vaatimukset. Lämpötaloudellisessa suhteessa se on hyvin
hoidettuna
erinomainen, antaen huoneen
hyväksi 90 %
palamisen synnyttämästä
lämmöstä;
tavallisesti kuitenkin 60-70
pros. Sen pinta
lämpiää verrattain
tasaisesti tulematta
liian kuumaksi.
Lämpömäärä
kaakeliuunin lämmittämässä
huoneessa on sen
vuoksi jotakuinkin
sama uunin lähellä

kuin kauempana
siitä, eikä ilmaan
koskaan tule pahaa
käryä, joka
rautauunilla lämmittäessä on

seurauksena
kuumalle pinnalle
laskeutuvan tomun
palamisesta. Ollen sileäpintaisia kaakeliuunit ovat
helpot pitää puhtaina, etenkin jos ne ovat
ylt’-ympäri kaakeleilla päällystetyt ja järjestetyt niin,
ettei niiden taakse jää solaa, jota on mahdotonta
päästä puhdistamaan, tahi päälle koristelistan
ympäröimää tasapintaa, joka muodostuisi
tomu-pesäksi. Kaakelinuunin pahin epäkohta on siinä,
että siitä voi, niinkuin jokaisesta itse huoneesta
lämmitettävästä uunista, peltiä ja luukkuja
huolimattomasti hoidettaessa tulla huoneeseen
savua ja häkää.

Suomessa ja yleensä pohjoismaissa käytetään
lämmitysaineena pääasiallisesti puuta, ja ovat

Keskiaikainen koverakaakelinen uuni.

Nykyaikainen kaakeliuuni.

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Project Runeberg, Sat Dec 21 13:45:49 2019 (aronsson) (download) << Previous Next >>
http://runeberg.org/tieto/3/0872.html

Valid HTML 4.0! All our files are DRM-free