Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Kaarijärjestö ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
1645
Kaarijärjestö—Kaarilamppu
1646
Kaarijärjestö ks. Arkadi.
Kaarila, ratsutila Pirkkalan pitäjässä, lähellä
Epilän rautatiepysäkkiä, Pyhäjärven ja
Vaakko-järven välisellä kannaksella, kartano 5 km
länteen Tampereelta. Oli olemassa ainakin jo 1540,
ja silloin nimellä Karlela. K:n omistajia: 1730
vaiheilla tilan saa haltuunsa nimismies J. Gadd,
1780 omistaa sen hänen poikansa, kuuluisa
luonnontutkija, professori P. A. Gadd (ks. t.), 1811
sen ostaa tamperelainen porvari, raatimies
Grönlund ja tyttären Johanna Sofian mukana se
siirtyy Thuneberg-suvulle, jonka hallussa se
vieläkin (1911) on. Historiallisia muistoja: lähellä
pääkartanoa, sen maalla oli Harjun
kappelin kirkko hautausmaineen (1651-1841); itse
kirkko purettiin sittemmin ja sen sijalle
rakennettiin ensimäinen pitäjänkoulu (1861-62),
jäljellä on kuitenkin vielä kivinen maanpäällinen
sukuhauta („karmi"), jossa pääasiallisesti
Gad-dien ruumiita arkuissaan. K:n (ja Raholan)
pelloilla 1713 ruhtinas Golitsynin leiri. Prof.
Gaddilla oli kartanon maalla
kasvitieteellinen puutarha (ensimäinen laatuaan Suomessa)
1762-87; siellä hän kokeili m. m.
silkkiperho-sen hoitoa ja siellä hän pani alulle
puna-apilaan viljelemisen maassamme. Tilan piirissä on
useita teollisuuslaitoksia: Suomen
perunanjalos-tustehdas, Tampereen tapettitehdas,
sahaterä-tehdas, Santalahden paperitehdas y. m., sitä paitsi
on tilan alueella osa Pispalan etukaupunkia ja
joukko huviloita. L. E-nen.
Kaarilamppu. Jos kaksi metalli- t.
hiilikär-keä yhdistetään jonkin virranlähteen napoihin,
saatetaan kosketukseen keskenään sekä sitten
erotetaan toisistaan, alkavat ne, jos jännitys on
kyllin korkea, hehkua ja niiden välille syntyy
erittäin voimakas valoilmiö, jota nimitetään
valokaareksi ja itse valoa kaari
valoksi. Tämä on selitettävissä siten, että
sähkövirta vie mukanaan valkohehkutilassa olevista
hiilikärjistä hehkuvia hiilihiukkasia, jotka
muodostavat sillan molempien hiilikärkien välille.
Sen keksi engl. fysiikantutkija H u m p h r y
Davy n. 1810. Hän käytti vaakasuoria
hiili-kärkiä ja valo kaartuu silloin, kuten kuva 1
osoittaa, ylöspäin, josta nimikin johtuu.
Useimmat metallit, paitsi sinkki, voivat synnyttää
valokaaren. Metallit kuitenkin sulavat ja haihtuvat,
ja sentähden käytetäänkin valokaaren
synnyttämiseen enimmäkseen hiilikärkiä. Valokaarta
käytetään useihin teknillisiin tarkoituksiin;
tärkein on sen käyttö valaistukseen kaarila
m-puissa. Näiden hiilikärjet, n. s.
kaarilamp-puhiilet, valmistetaan hiili jauho- (noki t.
hienonnettu retorttihiili) ja
kivihiiliterva-sekoi-tuksesta, joka 200-400 ilmakehän paineella
puristetaan silinterimäisiksi puikoiksi. Jos ne ovat
kauttaaltaan samanlaisia, nimitetään niitä
homogeenihiiliksi. Johtokyvyn
lisäämiseksi ja valon tasoittamiseksi käytetään useasti
myöskin n. s. s y d ä n h i i 1 i ä, s.o. onttoja,
pehmeämmästä hiilestä ja metallisuoloista tehdyllä
sydämellä täytettyjä hiiliputkia. Viime aikoina
ovat sitäpaitsi n. s. tehohiilet voittaneet
paljo alaa. Ne ovat kyllästytetyt (impregnoidut)
vaikeasti haihtuvilla metallisuoloilla valomäärän
lisäämiseksi ja valon värittämiseksi. Paljon
käytetään tähän tarkoitukseen etenkin fluorideja.
Lähemmin tarkastaessa tasavirran syn-
nyttämää valokaarta, jonka jännitys on
keskimäärin 40 volttia, huomaa, että positiiviseen
hiilikärkeen muodostuu lovi negatiivisen
jäädessä teräväksi. Tämä johtuu siitä, että
sähkövirta irroittaa hiilihiukkasia positiivisesta
kärjestä ja vie ne mukanaan valokaareen sekä osan
negatiiviselle kärjelle. Tästä on seurauksena, että
positiivinen hiili kuluu n. toistavertaa
nopeammin kuin negatiivinen, jonka tähden se
tasaisemman kulumisen aikaansaamiseksi tehdään
paksummaksi. Suurimman osan valosta 1. n. 85 °/0
lähettää positiivinen hiili, ainoastaan 10 % tulee
negatiivisen hiilen ja 5 % itse valokaaren osalle.
Valo tasavirtakaarilampussa jakautuu siis
epätasaisesti eri suuntiin. Jos hiilet ovat
pystysuorassa asennossa ja positiivinen ylhäällä, lankeaa
suurin osa valoa 40-45° kulmassa alaspäin.
Valon jakautuminen on siis verrattain edullinen.
Lämpömäärä valokaaressa on keskimäärin noin
4,000° C. — V a i h t o v i r t a-k:n jännitys on
keskimäärin 30 volttia. On luonnollista, että
hiilikärjet muodostuvat samanlaisiksi,
puoliterä-viksi, ja kuluvat molemmat yhtä nopeasti, sekä
että valo jakautuu samoin ylös kuin alaskin päin.
Kun kuitenkin valo tavallisissa oloissa
tahdotaan saada alaspäin, käytetään vaihtovirtakaan
-lampuissa pientä heijastajaa heti valokaaren
yläpuolella.
Ensimäisen enemmän käytetyn kaarilampun
rakensi Jablotskov. Sen muodosti kaksi
yhdensuuntaista pystysuoraa hiilipuikkoa, joita
erotti toisistaan kaoliiniseinä. Sytytettäessä
yhdisti hiilikärjet grafiittiliuska, joka sitten
haihtui ja tilalle muodostui valokaari, joka sai
kaoliininkin voimakkaasti hehkumaan. Jotta
molemmat hiilet kuluisivat tasaisesti, käytettiin
vaihtovirtaa. Tällaisella lampulla oli useita
vikoja ja sentähden koetettiin keksiä
säätäjä-laitteita, joitten avulla hiiliä voitaisiin
syöttää eteenpäin sekä niiden etäisyys siten pitää
aina samana. Tähän käytettiin itse sähkövirtaa,
sen magneettisia ominaisuuksia. Tällaisia
sää-täjälaitteita on kolme päälajia, joiden mukaan
lamppuja nimitetään sarja-, s i v u v i r t a- t.
differentsiaalilampuiksi. Kuvassa 2
nähdään sarjalamppu kaavamaisesti
esitettynä. Ylähiili on kiinnitetty vipuun, jonka
aseman vieteri f ja päävirtavyyhti 8, magneettisen
vaikutuksensa avulla sen sisällä olevaan
rauta-sydämeen, määräävät. Jos valokaari pitenee,
pienenee virranvoimakkuus, magnetismi heikkenee
ja vieteri vetää hiilen alemmas. Kuva 3
esittää sivuvirta- (shunt-) lamppua.
Vyyhden S läpi kulkee virta, joka riippuu hiilien
välisestä jännityksestä. Kun valokaari pitenee,
kasvaa jännitys ja samoin magnetismi, niin että
se voittaa vieterin vastustuksen ja vetää
ylä-hiilen alemmas. Vielä voidaan molemmat nämä
järjestelmät yhdistää ja siten saadaan kuvan 4
esittämä differentsiaalilamppu, jossa
hiilien aseman määräävät virranvoimakkuus ja
jännitys yhteisesti. — Sarjalamppua voidaan
käyttää, kun lamppu on yksinään kytketty
virtapiiriin, siis riippumaton muista lampuista.
Useimmiten on kuitenkin käytettävä
jännitys niin korkea, että on edullisempi kytkeä
useampia lamppuja sarjaan ja täytyy
tällöin käyttää joko sivuvirta- tai vielä paremmin
differentsiaalilamppuja, jotta ne eivät häiritsisi
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
