- Project Runeberg -  Tietosanakirja / 3. Haggard-Kaiverrus /
1649-1650

(1909-1922)
Table of Contents / Innehåll | << Previous | Next >>
  Project Runeberg | Like | Catalog | Recent Changes | Donate | Comments? |   

Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Kaarilamppu ...

scanned image

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Below is the raw OCR text from the above scanned image. Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan. Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!

This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.

1647

Kaarilamppu

1649

sellaisiakin lamppuja, joissa valokaari
muodostuu ilmativiissä tai ohennetulla ilmalla
täytetyssä tilassa. Ensimäisen tällaisen kauan
palavan lampun (Danerbrandlampe) rakensi amer.
Jandus. Janduslampun (kuva 8)
ulkopuolinen kupu on yläpäästään ilmativis, alhaalla
on siinä aukko. Sisäpuolinen kupu ympäröi
valokaarta ja estää ilman hapen pääsemästä
hiili-kärkien yhteyteen. Täten saadaan polttoaika
pi-tennetyksi 100-150 tuntiin ja samoin valokaari
niin, että lamppujännitys on noin 70 volttia,
ja lamppua voidaan siis käyttää yksinään 110-120
voltin jännityksellä. On olemassa tällaisia
lamppuja, joiden jännitys on etuvastuksen kanssa
240 volttia ja polttoaika 300 tuntia. Nykyisin
käytetään tällaisia lamppuja verrattain vähän
valaistukseen, sillä niiden teho on huonompi
kuin muiden kaarilamppujen ja valo hiukan
sini-punervaa. Valokuvaukseen ja kopioimiseen
sitävastoin nämä lamput ovat juuri näiden
kemiallisesti voimakkaasti vaikuttavien säteidensä
takia erittäin sopivia.

On olemassa vielä edellisten lamppujen ja
tavallisten kaarilamppujen välimuoto n. s.
säästölamput, joista pienimpiä (1-2,5 amperisia)
nimitetään liliputlampuiksi (myöskin
mig-non-, miniatur-, perkeo-, baby-, piccolo-lampuiksi).
Näiden polttoaika on 10-30 tuntia ja niitä
käytetään Euroopassa enemmän kuin varsinaisia kauan
palavia lamppuja.

Tehohiiliä käyttämällä saadaan aikaan valo,
joka on tavallista hiilikaarivaloa rikkaampi
punaisista, keltaisista ja vihreistä valonsäteistä.
Tällaisella valolla on suurempi säteilyenergia, ja
lamppuja, joissa tällaisia hiiliä käytetään,
nimitetään tehokaarila m puiksi. Valokaari
on näissä tavallista pitempi, 15-20 mm, ja
ni-mitetäänkin niitä sentähden useasti myöskin
lieskakaarilampuiksi
(Flammenbogenlampe) tai keksijänsä, saks. insinööri Bremerin
mukaan bremerla m puiksi. Useissa
tällaisissa lamppurakenteissa asetetaan hiilet vinoon
asentoon, kuten kuva 9 osoittaa. Näissä
käytetään myöskin magneettia (kuva 10), joka
puhaltaa kaaren alaspäin sekä heijastajaa valokaaren
yläpuolella. Esimerkkinä olevassa Allgemeine
Elektricitäts-Gesellschaftin lieskakaarilampussa
molemmat hiilet ovat kiinnitetyt yhteiseen
hiilen-pidikkeeseen, jonka aseman määrää
differentsiaali-säätäjälaite. Varsin yksinkertainen säätäjälaite,
kokonaan ilman pyörästöä, on Beckin
lieskakaarilampussa. Syöttö tapahtuu siinä sen kautta,
että toisessa hiilessä oleva tuki reuna kuluu hiilen
itsensäkin palaessa. Lieskakaarilamppujen
valomäärä on tasavirralla S-d1^ kertaa ja
vaihtovirralla aina 5 kertaa suurempi kuin tavallisten
kaarilamppujen samalle virralle.
Ominaisvirran-kulutus voi laskea alas 0,2, jopa 0,n wattiin
nor-maalikynttilää kohti.

Kaikissa tähän asti mainituissa kaarilampuissa
on käytetty elektrodeina hiiltä joko sellaisenaan
tai muiden aineiden yhteydessä. Amer.
General-Electric-Co. on kuitenkin rakentanut n. s. m a
g-netiittilampun, jossa positiivisen elektrodin
muodostaa kupari ja negatiivisen
rautaoksidi yhdessä muiden aineiden kanssa. Sen
valkoisenhehkuva valo lähtee pääasiassa
valokaaresta, joka on 20-30 mm pitkä. Valokaaren
jännitys on 80 volttia. 200 mm pitkä negatii-

vinen elektrodi kestää n. 150-200 tuntia. Teho
on hyvä.

Vielä voimme mainita elohopealampun,
joka on välimuoto kaari- ja hehkulampun välillä.
Se on amer. Cooper Hewittin keksimä. Sen
muodostaa n. 1,80 m pituinen lasiputki, jossa on
elohopeaa. Virran kulkiessa elohopean läpi tämä
haihtuu, rupeaa hehkumaan ja valaisemaan. Teho
on sama kuin tavallisen kaarilampun,
valon-jakaantuminen erittäin hyvä, lampun
poolijän-nitys n. 75 volttia ja ikä 1,000 tuntia. Valo
on erittäin rikasta ultraviolettisista säteistä, siis
kokonaan sopimatonta tavalliseen valaistukseen,
vaan erinomaista valokuvaukseen sekä
lääketieteellisiin tarkoituksiin (ihotautien käsittelyyn).
Samantapainen on n. s. kvartsilamppu,
jossa elohopea on kvartsiputkessa. Putki on
paljoa lyhempi kuin edellinen, joten lamppu on
ulkomuodoltaan tavallisen kaarilampun näköinen.
Lampun poolijännitys on 180-185 voUtia, sen
valo hiukan vaaleampaa kuin edellisen,
valovoimakkuus 3,000 normaalikynttilää ja
ominais-virrankäyttö n. 0,25 wattia normaalikynttilää
kohti.

Erittäin suurten valovoimakkuuksien
aikaansaamiseen esim. valonheittäjissä ovat kaarilamput
omiaan. Niissä käytetään jopa 100-150 amperisia
kaarilamppuja ja saadaan täten useampien
miljoonien normaalikynttiläin valovoimakkuuksia.

Tavallisia kaarilamppuja yhdistetään 110-120
voltin jännityksiseen verkkoon 2 tai 3 sarjaan
ja 220-240 voltin jännityksiseen 4-6 sekä muita
kaarilamppuja aina lamppujännityksen mukaan.
Lamppua kohti tulee tällöin aina suurempi
jännitys kuin itse valokaaren jännitys. Tuo
ero kulutetaan n. s.
kaarilamppuvastuk-s e s s a, jolla ymmärretään vastusta, joka
kytketään sarjaan itse lampun kanssa
lamppujännityksen ja siis sen lähettämän valon
tasoittamiseksi. Toisinaan käytetään myöskin
käyntiin-panovastuksia ja etenkin silloin kun 110-120
voltin jännityksellä käytetään kolmea ja 220-240
voltin jännityksellä kuutta lamppua sarjassa.
Vaihtovirtalampuille käytetään useasti vastuksen
asemesta muuntajaa (transformaattoria) tai
ku-ristusvyyhteä. — Valokaaren suojelemiseksi ja
valon tasaisemmin jakamiseksi käytetään
lasikupuja. Ne imevät n. 10-25 % valosta.
Molemmat nämä häviöt ovat otettavat huomioon
lamppujen käytännöllistä tehoa arvosteltaessa.
Tavallisille tasavirtakaarilampuille on näin ollen
ominaisvirrankulutus 0,7-0,9 wattia
normaalikynttilää kohti ja samanlaisille
vaihtovirtalampuille 1,4-1,6, kauan palaville tasavirtalampuille
l,i-l,4 ja vaihtovirtalampuille n. 2,5-3,
tasavirta-säästölampuille l,i ja liliputlampuille n. 1,6 ja
sekä tasavirta- että
vaihtovirtalieskakaarilam-puille 0,17-0,25 wattia normaalikynttilää kohti.

Kaarilamppu on vanhin sähkölamppu ja on
sitä aikoinaan käytetty paljon. Sen valo on
usein liian räikeä, niin että se moniin
tarkoituksiin ei ole erittäin sopiva. Sitäpaitsi sen
valo on alunpitäen vaaleata, kuunvalon kaltaista.
(Nykyisin saadaan eri värejä eri hiililajien
avulla.) Tämän lisäksi valo ei ole aivan
tasaista ja lamppu pitää aina jonkunverran ääntä
(vaihtovirtakaarilamppu varsin huomattavasti).
Tästä on ollutkin seurauksena se, että kaarivalo
on ainoastaan erikoisissa tapauksissa tullut ky-

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Project Runeberg, Sat Dec 21 13:45:49 2019 (aronsson) (download) << Previous Next >>
http://runeberg.org/tieto/3/0881.html

Valid HTML 4.0! All our files are DRM-free