Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Kaarle ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
16Ö3
Kaarle
1667
väksi kuninkaaksi". K. oli nainut 1) Maria
Pfalzilaisen ja 2) Kristiina
Holstein-Gottorpilai-sen, jonka kanssa hänellä oli pojat Kustaa II
Aadolf ja Kaarle Filip. [E. Hildebrand,
„Sveri-ges historia intill tjugonde seklet", 4:s osa.]
K. R. M.
4. K. X Kustaa (1622-60), hallitsi 1654-60,
Kaarle IX:n tyttären Katariinan ja pfalz-kreivi
Juhana Kasimir Pfalz-
Zweibrüekeniläisen
poika, oli ensimäinen
tämän suvun
hallitsijoista Ruotsissa. Hän
sai huolellisen
kasvatuksen, kävi vv. 1538-40
ulkomailla oleskellen
paljon Ranskan hovissa,
jossa sai hienon
käytöksen ja tutustui
valtiotaitoon. Hallitukseen
astuessa häntä
odottivat monet tärkeät
tehtävät, nim.
valloitettujen maiden lähempi
liittäminen emämaahan, jo Kustaa Aadolfin
aikana aloitetun hallinnon ja sotalaitoksen
uudistuksen täydentäminen sekä raha-asiain
järjestäminen. Näistä hän ryhtyi vain raha-asiain
parantamiseen, n. s. neljänneksen peruutuksella,
joka päätettiin valtiopäivillä 1655. Sen
mukaan piti m. m. kruunulle vaadittaman
takaisin ’/< Kustaa Aadolfin kuoltua lahjoitetuista
ja läänitetyistä tiloista ja poikkeuksetta
peruuttaa n. s. luovuttamattomat tilat eli ne, joiden
tuloja valtio välttämättä tarvitsi menoihinsa.
Peruutuksen toimeenpano uskottiin n. s.
peruutus-kollegiolle, jonka puheenjohtajana toimi
suomalainen Herman Fleming. Puolan kasvava
heikkous houkutteli K:n jo 1655 alkamaan sodan
ottaaksensa siltä Ruotsin Itämeren-vallalle
tarpeelliset osat ja estääksensä sitä joutumasta Venäjän
valtaan. Sodan alussa oli Ruotsin menestys
loistava ja K. antoi Puolan ylimysten tunnustaa
itsensä sen kuninkaaksi. Mutta tässä maassa
myöhemmin alkanut kansan kapina ja entisten
kan-nattajain luopuminen pakotti K:n vain
yrittämään Puolan jakoa sen muitten vihollisten
kanssa. Jakoehdotuksissaan hän vaati Ruotsille
Itämeren rannoilla sijaitsevat alueet siten
turvatakseen sen valtaa tällä merellä. K. pakotti
aluksi Brandenburgin vaaliruhtinaan Fredrik
Wilhelmin rupeamaan liittolaisekseen ja
tunnustamaan hänet Itä-Preussin lääniherraksi.
Tämän avulla K. voitti vähäisellä sotavoimalla
vihollisen lähes kolmivertaisen, lujain varustusten
suojaaman joukon Varsovan taistelussa 1656,
jonka johdosta K:n päällikkömaine levisi
ympäri Euroopan. Mutta kun puolalaisten sitkeä
vastarinta jatkui ja vaaliruhtinas luopui K:sta,
kävi ruotsalaisten asema Puolassa arveluttavaksi.
Sentähden K. hyökkäsi Tanskaa vastaan, joka
sam. v. oli sodan aloittanut, valloitti Jyllannin
sekä kulki joukkoineen jäätyneitten salmien yli
Sjscllandiin, jossa pakotti Tanskan Roeskildenin
rauhaan 1658 saaden siinä Skånen, Hallannin,
Ble-kingen maakunnat, Bornholmin saaren sekä
Bo-husläänin ja Trondhjemin läänin. Ennen rauhaa
hän oli jo toivonut voivansa jakaa Tanskan
Englannin kanssa, mutta ehdotus jäi sikseen, kun
Englannin protektori Cromwell ei siihen
suostunut. Jo 1656 Venäjä oli alkanut sodan
hyökäten Suomeen ja Liivinmaahan. Huonosti
varustetussa maassamme tehtiin miehuullista
vastarintaa varsinkin Käkisalmessa ja Viipurissa.
Viimemainitun puolustaja eversti Burmeister voitti
vähän myöhemmin venäläisen joukon Raudun
kirkolla. V. 1657 kokoontuivat maamme
edustajat läänittäin ja myönsivät varoja jatkuvaa
puolustusta varten. V. 1658 tehtiin jo aselepo
Vallisaaressa, jossa valtakuntain rajat jäivät
entiselleen. Koska Ruotsin vihollisiin vähitellen oli
liittynyt Hollanti, Itävalta ja Brandenburg, aikoi
K. Roeskilden rauhan jälkeen alkaa Saksassa
taistelun, mutta kun vaara tällä taholla ei
näyttänyt vielä uhkaavalta, hyökkäsi hän
Tanskaan, joka ei K:n vaatimassa määrin suostunut
Ruotsia kannattamaan. K. alkoi piirittää
Kööpenhaminaa, jonka avuksi hollantilainen laivasto
oli rientänyt. Itävaltalaiset ja
brandenburgilaiset ryhtyivät piirittämään ruotsalaisten hallussa
olevia paikkoja Preussissa ja Pommerissa,
ryntä-sivätpä vielä Tanskaankin. Menestyksettä
yritettyään valloittaa Kööpenhaminaa helmikuussa
1659 K. lähti Ruotsiin ja kutsui eduskunnan
kokoon Gööteporiin saadakseen varoja sotaa varten.
Mutta sen kokoonnuttua 1660 kuningas kuoli
äkkiä ainoastaan muutamia päiviä sairastettuaan.
K. oli 1654 nainut Hedvig Eleonooran
Holstein-Gottorpilaista sukua. [Carlson, „Sveriges historie
under konungarne af Pfalziska huset"; Björlin,
„Carl X Gustaf", L. Weibull, „Sveriges historia
intill tjugonde seklet" 5:s osasto.] K. R. Af.
5. K. XI (1655-97) hallitsi 1660-97. K. tuli
isänsä Kaarle X:n Kustaan kuollessa hallitsijaksi
neljän vuoden ikäisenä.
Hänen alaikäisenä
ollessaan hallitusta hoitivat
leskikuningatar ja valtion
viisi korkeinta
virkamiestä. K:n kasvatusta
laiminlyötiin suuressa
määrin varsinkin mitä
opilliseen sivistykseen tulee.
Siihen olivat syypäänä
etenkin leskikuningatar ja
hänen kasvattajansa
Krister Horn. Urheilusta ja
sotaharjoituksista hän oli
hyvin huvitettu samaten
kuin hänen poikansa
Kaarle XII. V. 1672 K.
julistettiin täysikäiseksi,
mutta ei alussa paljoa välittänyt hallituksesta.
Sitä johti pääasiallisesti valtiokansleri Maunu
Gabriel de la Gardie, joka jo
holhoojahallituk-sessa oli ollut päämiehenä. Hallitus oli
sentähden yhtä velttoa kuin aikaisemmin. Valtiovaroja
tuhlattiin ja laimeasti johdettua neljänneksen
korjausta ei ajettu paljoakaan tarmokkaammin
kuin holhousaikana. Ulkopolitiikassa de la
Gardie asetti Ruotsin Ranskan johdettavaksi
saadakseen siltä apurahoja. Siten Ruotsi Ranskan
liittolaisena joutui Alankomaiden sotaan, jossa
Brandenburgin vaaliruhtinas voitti sen joukot
1675 Fehrbellinin taistelussa. Tanska julisti nyt
myöskin Ruotsille sodan aikoen valloittaa
takaisin Etelä-Ruotsin maakunnat ja hyökkäd
Skåneen. Näiden onnettomuuksien johdosta nuori
Kaarle X Kustaa.
Kaarle XI.
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
