Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Kalevala
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
87 Kalevala 89
Jäljennösote Kalevalan ensimäisen painoksen esipuheen käsikirjoituksesta.
yhteen, sillä tuo kosittava neito annetaan sille,
joka ansiotyönä takoo Sammon. Nyt alkoi
Lönnrotille selvitä, että runoista voisi luoda
yhtenäisen eepoksen, koska runolaulajat niitä niin
pitkinä sarjoina laulelivat. Syyskuussa matkalta
palattuansa hän luopui aikeestaan laatia eri
runot Väinämöisestä ja Ilmarisesta ja kutoi
molempia sankareja käsittävistä toisinnoista
yhtenäisen, 1,721 säkeen mittaisen runon „V ä i n
ä-m ö i n e n". Sen yhtenäisenä juonena ovat
Väinämöisen epäonnistuneet kosintayritykset: uros
kosi ensin Vellamon neitoa, sitten Pohjolan
impeä ja vihdoin Joukahaisen sisarta. Innostuneena
kokoonsommittelemaan yhtenäisiä runoja
Lönnrot järjesti samoihin aikoihin vielä Naimakansan
virret yhtäjaksoiseksi esitykseksi, saaden ne 499
säkeen pituiseksi runoksi. Mutta nyt hän taas
huomasi, että Ilmarinen Pohjolasta saa
morsiamen ja että silloin vietetään häät. Hän liitti
häärunoja Väinämöiseen ja niin syntyi v:n 1833
lopulla ensimiiinen Kalevala pienoiskoossa, 16
„laulantoa" käsittävä, 5,052 säettä sisältävä
..Runokokous Väinämöisest ä". Siihen
Lönnrot on siis saanut sisältymään tähänastiset
kokoonpanonsa: Lemminkäisen, Väinämöisen ja
Naimakansan virret. Vasta tämän
käsikirjoituksen hän lähetti Helsinkiin. Mutta epäilee jo
lähettäessään, onko vielä tämäkään ..Runokokous"
se teos, jota „jälkeentulevaiset mahdollisesti
tulevat pitämään yhtä suuressa arvossa kuin
göthi-läiset kansat Eddaa ja kreikkalaiset ja
roomalaiset, ellei juuri Homerosta, niin ainakin
He-siodosta". Hän ehdotti, ettei painatukseen
ryhdyttäisi ennenkuin hän vielä kerran oli käynyt
runojen kotimaassa Vienan-Karjalassa. Parin
viikon kestävä matka huhtik. 1S34 onnistui odot-
tamattoman hyvin, toi julkaisulle uuden
käänteen. Tällä matkalla Lönnrot tutustui Vienan
läänin etevimpään runolaulajaan Arhippa
Perttuseen. Uusia aineksia karttui siksi paljon, että
eepoksen sommittelija vielä samana keväänä itse
läksi Helsinkiin niitä ,,Runokokoukseen"
liittääk-sensä. Ja kokonaisia kappaleita siihen tulikin
lisäksi, niinkuin Väinämöisen syntyminen, Ainon
kuolema, Kullervon hyvästijättö y. m., mutta
kaikki lisät mahtuivat „Runokokouksen"
puitteisiin, ettei tällä kertaa enää tarvinnut kaikkea
purkaa liitoksistaan niinkuin ennen. Loitsutkin
tulivat yhtenäisinä pitkinä lukuina tähän uuteen
eepokseen sovitetuiksi. Talvella 1835 se vihdoin
käsikirjoituksena valmistui; I osa ilmestyi ennen
joulua 1835, II osa helmikuussa 1836; sen
nimenä oli „Ka 1 eva 1 a taikka vanhoja
Karjalan runoja Suomen kansan muinosista ajoista".
Eepos, jota tavallisesti nimitetään „V a n h a k s i
Kalevalaks i", on jaettu 32 runoon, joissa
on yhteensä 12,078 säettä.
Mutta vielä ei eepos ollut lopulliseen
muotoonsa valettu. Ennenkuin Vanha Kalevala oli
ilmestynyt, lähti Lönnrot taaskin/keräysmatkalle
Repolan ja Uhtuan puolelle. Saalis oli siksi
runsas, että täytyi ajatella, eikö olisi mahdollista
joskus vielä Kalevalaa laajentaa uusilla aineksilla.
Lönnrot oivalsi, että oli juuri nyt pelastettava
häviämäisillään olevat runot ja että juuri
hänen elämäntyökseen oli suotu keräily ja
yhteen-sommittelu. Suomalaisen kirjallisuuden seuralta
saamallaan matkarahalla hän svysk. 16 p. 1836
lähti kaikkein pisimmälle keräysmatkallensa,
toverinansa aluksi ylioppilas J. F. Caj an.
Kahdeksan kuukautta hän kierteli pohjoisia perukoita
aina Kuollan niemimaalle ja Inariin saakka.
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
