- Project Runeberg -  Tietosanakirja / 4. Kaivo-Kulttuurikieli /
91-92

(1909-1922)
Table of Contents / Innehåll | << Previous | Next >>
  Project Runeberg | Like | Catalog | Recent Changes | Donate | Comments? |   

Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Kalevala

scanned image

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Below is the raw OCR text from the above scanned image. Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan. Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!

This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.

87

Kalevala 91

Kuukauden päivät Kajaanissa viivyttyänsä hän
tnas lähti puoleksi vuotta samoilemaan
Vuokkiniemen, Repolan, Enon, Liperin, Kiteen kautta
Sortavalaan ja Etelä-Savon kautta takaisin. Ja
runoja molemmilla matkoilla kertyi paljo.
Etenkin lyyrillisiä lauluja oli Suomen Karjalassa.
Kertyneiden aineksien järjestämiseen hän ryhtyi
heti matkoilta palattuansa. Lyyrillisistä lauluista
hän ensiksi toimitti kokoelman, joka 1840
ilmestyi nimellä ..Kanteletar". V7. 1842 seurasi
sitä ,.Suomen kansau sananlaskuja" ja 1843
..Suomen kansan arvoit, uksi a".

Nyt oli Lönnrotin mielestä saatu talteen ja
julkisuuteen kaikki tärkein kansanrunous ja hän
päätti sen jo heittää ryhtyäkseen sanakirjatöihin,
sillä sellaisesta oli kipeä tarve.
Sanakirja-ainesten puhtaaksikirjoittajaksi hän otti Kajaaniin
ylioppilas Taneli Europæuksen. Tämä
lähti Karjalaan sanoja ja runoja keräilemään
kesällä 1845. Hän sattuikin Ilomantsissa
s:ia-maan käsiinsä taitavia runolaulajia, ja niinpä
vielä kerran Lönnrotin huomio kääntyi lauluihin.
Ja Europæus piti huolen siitä, ettei uusia
aineksia puuttunut. Hän teki matkan toisensa
perään, kulkien Vienanmeren ja Laatokan väliä
ristiin rastiin, tuoden lauluja aivan uusilta
alueilta, kuten Salmin kihlakunnasta, Karjalan
kannakselta ja Inkeristä. Ennen uuden
Kalevalan ilmestymistä hän ponnisti kaikki voimansa
ja jätti lukunsa yliopistossa kesken kerätäksensä
eepokseen aineksia. Puolet kaikista siihen
kertyneistä lisistä onkin hänen muistiinpanoistansa
otettuja.

Suomalaisen kirjallisuuden seura piti huolen
siitä, että jokunen keräilijä joka vuosi oli tästä
lähin liikkeellä Kalevalan lisiä varten. Niinpä
se lähetti 1840 ylioppilas A. E. Ahlqvistin
Suomen Karjalaan runoja keräämään. Ahlqvist
kulki Ilomantsin, Korpiselän ja Jaakkiman
tienoot. Tammikuussa 1847 mainittu seura lähetti
taas ylioppilaat Z. I. Sireliuksen ja R i e
t-rikki Polénin keräysmatkalle. He kulkivat
laajalti Etelä-Savoa ja Suomen Karjalaa, tuoden
mukanaan n. 450 numeroa kansanrunoutta. Seur.
kesänä maisteri H. A. R e i n h o 1 m kulki
Europæuksen kanssa Inkerissä; samtn v:n lopulla
Rein-liolm teki ylioppilas K. M. Forsberg
seuralaisenaan uuden retken Karjalan kannakselle.
Uusia aineksia siis kertyi. V:n 1847 alussa
Lönnrot ryhtyi uuteen Kalevalan-laitokseen
käsiksi. Hän sai paitsi äskenmainittuja
keräyksiä käytettäväkseen A. J. Sjögrenin sekä M. A.
Castrénin kokoelmat. Ensin Lönnrot poimi kaikki
samaa asiaa koskettelevat toisinnot ja kirjoitti
ne asianomaisiin paikkoihinsa. Kokonainen vuosi
kului, ennenkuin hän saattoi ryhtyä uuden
laitoksen tekstiä yhtenäiseksi valamaan. Menetelmä
toimittajalla oli vielä sama kuin ennenkin.
Järjestetyn, yhtenäisenä juoksevan esityksen, jossa
Suomen kansa itse kuvaa entistä elämäänsä,
ajatustapaansa ja tapojansa, hän tahtoi saada
hajallaan olevista runoista esille. Vaikka hän
punoi yhteen eepillisiä, lyyrillisiä ja loitsurunoja,
luuli hän niiden alkuaankin kuuluneen
yhtenäiseen kokonaisuuteen. Hän ei tullut ajatelleeksi,
ettei hän täten ollut vain kokoonpanija, vaan
myöskin samalla luova runoilija, samassa
merkityksessä kuin parhaat runolaulajat.
Suunnitelmistaan ensimäisiin eepoksen-luonnoksiin en-

j nen vanhan Kalevalan ilmestymistä hän sanoo:
I ..Mitä Kalevalan runojen jiirjestämissuunnitel
maan tulee, niin ei minulla ollut muuta
suunnitelmaa siihen aikaan kuin saattaa kaikki
runot, joita on Väinämöisestä, Ilmarisesta,
Pohjolasta, Kalevalasta, jonkinlaiseen parempaan
yhteyteen kuin missä ne olisivat olleet, jos kukin
olisi käsitelty erikseen." Lönnrot käsitti
Kalevalan runoilla olevan jonkinlaisen yhtenäisen
alkuperäisen ytimen, joka oli itse tapausten
aikana eläneiden sepittämä. Aikojen vaihtuessa
keksittiin lisäpiirteitä ja lopulta hajosi tuo yhden
ihmismuistin säilytettäväksi liian laaja runo
moniin yksityisiin laulelmiin. Ja näiden laulujen
yhtenäisyys sekä se järjestys, jossa ne
nykyaikana lauletaan, oli jo käynyt sekavaksi.
Edelleen hän itse 1849 „Litteraturblad"issa selvittää
käsitystänsä runoista seuraavasti: „En voinut
pitää toisen laulajan järjestystä toista
alkuperäi-sempiinä, vaan selitin molemmat syntyneiksi siitä
halusta mikä jokaisella on asettaa tietonsa
johonkin järjestykseen, ja joka sitten, laulajien
yksilöllisen esittämistavan mukaan, oli saanut
aikaan erilaisuudet. Viimein kun ei yksikään
laulajista kyennyt kilpailemaan keräämieni
laulujen paljouteen nähden, arvelin itselläni olevan
saman oikeuden kuin useimmilla laulajillakin,
nim, saada järjestää runot siten kuin ne
parhaiten toisiinsa sopivat — tai, puhuaksemme
runon sanoilla:

Itse loime loitsijaksi,

Laikahtime laulajaksi,

s. o. pidin itseäni runolaulajana, yhtä hyvin
kuin hekin."

V. 1849 ilmestyi tuo uusi Kalevalan-laitos.
Se on jaettu 50 runoon, joissa yhteensä on 22,795
säettä. Järjestykseen nähden huomataan siitä,
että Väinämöisen ammunta tapahtuu maailman
luomisen jälkeen ja että väliin on sovitettu maan
kylvö ja Aino-runo. Eepilliset ainekset ovat siinä
paisuneet etenkin Kullervo- ja
Lemminkäis-runoilla, lyyrillisiä runoja ja loitsuja on
runsaasti lisätty, joten se uudessa asussaan todella
kuvastaa kaikkia vanhalla runomitalla
sepitettyjä laululajeja.

On väitelty siitä, onko lopullisesti Suomen
kansa vai Lönnrot katsottava Kalevalan
tekijäksi. Ja vaikka Lönnrot ei mitään työstään
ole salannut, vaikka hän tarkalleen on
säilyttänyt kaikki käyttämänsä käsikirjoitukset ja
luonnokset, niin tätä kysymystä on sittenkin joskus
pidetty hieman hämäräperäisenä. Vastaus on
kumminkin sangen selvä. Kalevalaa ei Lönnrot
ole kokoonpannut minään tiedemiehenä tai
esteetikkona, vaan kansanomaisena runolaulajana.
Tämä runolaulaja oli vereltäiin suomalainen,
sukuperältään hän kuului syviin riveihin, jonka
henki ja elämänkäsitys noista runoista puhuu.
Lapsuutensa ja ne vuodet, jolloin hän runoja
seuloi, hän eleli enimmäkseen kansan
keskuudessa. Runolaulajasta hän eroaa vain siinä että
muistin apuneuvona käytti kirjoittamista, joten
hänelle kävi mahdolliseksi perehtyä kuinka
moniin tuhansiin runotoisintoihin tahansa. Mutta
hän lueskeli kirjaanpanoja sittemmin niin, että
osasi suuren osan ulkoa ja voi muististaan
tarpeen tullen kokoonpannessaan soinnuttaa
lisä-säkeitä aivan kuin oikea runolaulaja. Hän tosin
tasoitteli toisintojen kieltä, joka oli mitä eri-

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Project Runeberg, Mon Jul 4 09:15:36 2016 (aronsson) (download) << Previous Next >>
http://runeberg.org/tieto/4/0060.html

Valid HTML 4.0! All our files are DRM-free