- Project Runeberg -  Tietosanakirja / 4. Kaivo-Kulttuurikieli /
93-94

(1909-1922)
Table of Contents / Innehåll | << Previous | Next >>
  Project Runeberg | Like | Catalog | Recent Changes | Donate | Comments? |   

Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Kalevala

scanned image

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Below is the raw OCR text from the above scanned image. Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan. Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!

This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.

87

Kalevala

94

laisinta aina eri paikkakuutia myöten, ja korjaili
runomitallisia virheitä, mutta omaa
murrettaan-han jokainen runolaulajakin käytti, oman
paikkakuntansa sanat niihin sovitti, huolimatta siitä,
että oli laulut ehkä vieraalla murteella oppinut.
Lönnrot otti parhaat kohdat kaikista
käytettävänä olevista toisinnoista ja liitti säkeitä, jopa
kokonaisia kuvauksia aivan muista yhteyksistä.
Niin tekivät runolaulajatkin, liekin voivat
paisuttaa runoaan loitsuilla, lyyrillisillä aineksilla,
sananlaskuilla j. n. e. Siten koko runon juonikin
saattoi eri laulajilla tuntuvasti muuttua.
Mitään aivan omasta päästään Lönnrot ei tahtonut
Kalevalaan lisätä. Mikäli mahdollista hän aina
käytti kansanrunon säkeitä; joku yhdistävä säe
— siinä kaikki, mitä Lönnrot varsinaisesti omiaan
on pannut. Lönnrotin muodostamia säkeitä
„Runokokouksessa Väinämöisestä", jota on
yksi-tyissäkeittäin tutkittu, arvioidaan olevan vain
5 % ja nekin ovat mukailuja. Etevimmät
runolaulajat olivat kehnoja tekaisemaan aivan
omintakeisia runoja, joissa olisi täytynyt soinnuttaa
uusia säkeitä, ja miltei yhtä kehno oli Lönnrot
siinä taidossa; sen näemme niistä yrityksistä,
joissa hän joskus koki vanhalla runomitalla
omiansa laulella. Lönnrot oli vain siinä suhteessa
edellä runolaulajia, että hänellä oli valtava
varasto runoja ja kehittyneempi maku valita ja
sommitella aineksia. Paraskaan runolaulaja ei
olisi voinut saada kokoon yhtenäistä eeposta.
Siihen tarvittiin myös muualta saatu esikuva sekä
kirjoitustaito. Tuon ajatuksen sai kokoonpanija
etupäässä Homeroksesta.

Runojen elämä kansan suussa.
Mainitsimme Kalevalan runoilla olevan toisenkin
his-toriau, joka käsittelee niiden syntj’ä, ikää,
levenemistä j. n. e. Kun tahdomme päästä selvyyteen
Kalevalan runojen aiheiden alkuperästä, on
kokonaan jätettävä painettu Kalevala ja sen Lönnrotin
kokoonpanemat runot ja otettava tutkimuksen
alaisiksi runot, sellaisina kuin niitä kansa on
laulanut. Tutkiessa niitä n. 35,000 vanhalla
runomitalla laulettua toisintoa, jotka tähän asti on
saatu talteen, huomaamme, että jokainen
yksityis-runo on ollut monen vaiheen alainen, sitä on
jat-kellut ja muovaillut monien sukupolvien
mielikuvitus, se on muistitietona kulkeutunut seudusta
toiseen ennenkuin lopulta joutui runonkerääjäin
papereihin ja sitä tietä pysyväisesti tutkijain
käytettäväksi. Jo Lönnrot huomasi, että samaa
runoa eri paikkakunnilla laulettiin aivan eri
tavalla. Kun myöhemmin on kerätty valtavat
määrät toisintoja, on tultu huomaamaan, että kansa
samalla seudulla yleensä laulaa jotakin runoa
samalla lailla. Mitä kauempana
muistiinpanopai-kat ovat toisistaan, sitä erilaisempia ovat
toisinnot. Saattaa aivan asteettain seurata, mitenkä
runo piirre piirteeltä muuttuu eri paikkakunnilla.
Usein ei kahden etäällä toisistaan olevan seudun
runoja tuntisi samoiksi, ellei olisi selvillä
kaikista välimuodoista. Kun jonkun seudun runossa
vielä tapaa vierasmurteisia sanoja, joita ei
monesti ole edes oikein ymmärretty, sekä
paikkakunnalle outojen luonnonpaikkojen, eläinten ja
kasvien nimiä, niin voidaan niistä päättää, mistä
käsin runo on kuultu. Täytyy olettaa, että runot
niinmuodoin ovat levinneet paikkakunnalta
toiseen, ja kun tätä runojen kulkua lähemmin
tarkastaa, huomaakin, ettei ajan hammas yleensä

niin nopeasti vaikuta runojen muotoon kuin
paikkakunnalta toiseen kulkeutuminen. Mielikuvituk;
set ja laulut jäävät kautta sukupolvien perintönä
vanhemmilta lapsille, niinkuin puheenparsikin,
eivätkä nopeasti muutu. Mutta niinkuin murre
tulee yhä vieraammaksi, mitä kauemmas
kotiseudultasi kuljet, niin sama runokin vaihtelee.
Vieras saattaa kuulemansa käsittää väärin tai lisätä
ennestään tuttuja, samaan suuntaan käyviä
säkeitä. Tuollaiset pikkuseikat kuin
paikkakunnalla muuten outojen käsitteiden, sanojen ja itse
juonen väärinymmärtäminen siis juuri ovat
tärkeitä runon ikää ja kotiperää tutkittaessa.
Runot leviävät siten, että pidoissa ja juhlina,
kun väkeä oli koolla naapurikylistäkin,
harrastettiin laulua, opittiin siis siellä lähiseutujenkin
virsiä. Aviopuoliso otettiin usein myös toisesta
kylästä, joten runoja miniän mukana kotiutui.
Salokylän asukas saattoi myös kuulla
liikekeskuksissa matkustaessaan uusia tarinoita ja
lauluja, joita sitten koetti kotona uudestaan laulaa.
Ellei niitä sana sanalta muistanut, muutti hän ne
tuttuun laulutapaansa, soinnutellen joukkoon
muista yhteyksistä muistamiansa säkeitä.

Kehittynein laulutapa ja suurin rakkaus
Kalevalan-aiheisiin kertomarunoihin on ollut Vienan
läänin asukkailla. Painetun Kalevalan runot
perustuvat suurimmaksi osaksi heiltä saatuihin
toisintoihin. Kalevalan kertovaisia runoja laulettiin
kyllä viime vuosisadalla vielä kautta koko
Viron-maan sekä Inkerissä, missä vain on suomalaista
väestöä, Karjalan kannaksella, Laatokan
länsi-ja pohjoisrantamilla, Suomen Karjalassa,
Pohjois-Aunuksessa ja Vienan läänin läntisessä osassa.
Mutta mitä etelämmäksi tuota kertovaisten
runojen varsinaista laulualuetta tulemme Vienan
läänistä, sen lyhyemmiksi ja yksinkertaisemmiksi
runot muuttuvat.

Viron ja Inkerin runoissa on lyyrillinen aines
rikkaimmin edustettuna. Lyyrillisiin,
tunnelmarunoihin verrattuna on pitkiä kertovaisia runoja
siellä vähän. Tuohon niin sanoaksemme
lyyrilliseen katsantokantaan eteläisellä runoalueella on
tietysti omat luonnolliset syynsä. Siellä viljelee
enimmin vain naisväki lauluja ja siksipä ne ovat
lyhyenläntiä leikki-, pila-, kosio- ja
tunnelmarunoja ja balladeja. Nämä alueet ovat olleet
ylimystön : saksalaisen, ruotsalaisen, liettualaisen,
puolalaisen ja venäläisen temmellyskenttänä. Ei
ollut kuin Suomen Karjalassa ja Vienan läänissä
partasuilla uroilla aikaa miettiä runoja
kotiaskareissa ja metsästys- sekä kalastusretkillä. Edessä
oli jokaisella miehellä orjan työt. Joukolla
raadettaessa työnjohtajan ruoskan alaisina ei tehnyt
mieli punoa runomuotoon taruja, siihen ei ollut
rauhaa, ja tuskinpa työn touhinassa olevista
sellaiselle sai kuulijaakaan. Häihin ja juhliin sopivat
niinikään paremmin lyyrilliset sepitelmät.
Virolaisen heimon koillisin osa, Peipusjärven
lounaisella rannalla oleva Setumaa, on ollut
rauhallisempi kolkka kuin muut osat eteläisestä
laulu-alueesta. Räikeät vieraat kulttuurivirtaukset ja
olojen muutokset eivät siellä ole tukahuttaneet
hiljaista mietiskelyä, ja siellä elääkin senvuoksi
alueen pienuuteen verraten rikas muinaisaikainen
runolaulu. Mutta se on jäänyt eristetyksi,
vaikuttamatta Kalevalan kehitykseen, sillä setukaiset
ovat muilta oppineet runoaiheita, mutta muut
eivät ole heillä opissa olleet. Runojen näet on huo-

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Project Runeberg, Mon Jul 4 09:15:36 2016 (aronsson) (download) << Previous Next >>
http://runeberg.org/tieto/4/0061.html

Valid HTML 4.0! All our files are DRM-free