- Project Runeberg -  Tietosanakirja / 4. Kaivo-Kulttuurikieli /
95-96

(1909-1922)
Table of Contents / Innehåll | << Previous | Next >>
  Project Runeberg | Like | Catalog | Recent Changes | Donate | Comments? |   

Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Kalevala

scanned image

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Below is the raw OCR text from the above scanned image. Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan. Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!

This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.

87

Kalevala

95

mattu kulkevan kulttuurin mukana, siten että
syrjäisten seutujen asukkaat oppivat lauluja muilta;
mutta etäisiltä saloseuduilta eivät runot enää
muuanne leviä. Siksipä oletetaan useimpien
runo-aiheiden kulkeutuneen sekä etelästä että
Länsi-Suomesta Vienän läänin saloja kohti ja noissa
rauhallisissa erämaissa vasta saavuttaneen
korkeimman kehityksensä. Viron ja Inkerin
paimenpoi-kain laulut, naisten lyyrilliset tunnelmat, joissa
..minä" 011 kaiken keskustana, tai Länsi-Suomesta
käsin kuullut pyhimystarut ja loihtuaiheet
liittyvät Vienan Karjalan laulajien huulilla kaikki
heidän haaveksimiensa Väinämöisen, Ilmarisen,
Kullervon ja Lemminkäisen ja Sammon kuvauksiin.

Etevimmät Kalevalaan laulaneet
runolaulajat ovat, lueteltuina runoaluetta myöten
etelästä pohjoiseen: Juhana Kainulainen (1828
Lönnrotille! Kesälahddta; Ondrei Sotikainen (1845
Europamkselle) Suistamolla; Jaakko Hilipov ja
Iivana semeikka (Europæukselle 1845); Iivana
Vornanen 1846 Europæukselle) Korpiselillä;
Simana Sissonen (ks. t.), etevin Suomen Karjalan
laulajista, sekä hänen sisarensa Iro, joka lauloi 78
runoa, sekä samasta kylästä Simana
Huohvanai-nen ja Arhippa Buruskainen, kaikki Ilomantsista
1845-46 Europæukselle ja osittain Ahlqvistille
1846); Matelei Kuivalatar Koitereen rannalla
Kontiovaarasta (1838 Lönnrotille); Taaria
Lesonen Vienan läänin Hietajärvellä
(Europæukselle 1846), Arhippa Perttunen (ks. t.)
Latva-järvellä 1834 Lönnrotille, 1836 Cajanille ja 1839
Castrénille); Jyrki Kettunen Tsenanniemessä
(Topeliukselle 1821 ja Lönnrotille 1834); Ontrei
Malinen ja Vaassila Kieleväinen Vuonnisessa
Lönnrotille 1S33 — Ontrei lauloi m. m. 368
säkeen pituisen Sampo-jakson); Marti ska
Karjalainen Lonkan kylässä (Lönnrotille 1834); leski
nimeltä Matro ja Varahvontta Sirkeinen Uhtuen
kylässä (v. 1834-35 Lönnrotille). Inkerin miltei
kaikki Kalevalaan laulaneiden henkilöiden nimet
ovat jääneet unhoon.

Kalevalan runot ovat teoksen ilmestymisestä
asti olleet tieteellisen tutkimisen
esineenä. On koetettu ratkaista, missä ja koska eri
runoaiheet ovat syntyneet, ovatko ne ehkä lainoja
muilta kansoilta ja onko niillä historiallinen vai
jumalaistarullinen pohja. Lönnrot itse oli sitä
mieltä, että ne olivat alkuisin permalaisvallan
ajalta Vienanmeren eteläpuolelta. Venäjän
karjalaiset olivat hänestä permalaisten jälkeläisiä ja
olivat n. 1,000 vuotta sitten saaneet ne tuolta
vilkkaalta kauppiaskansalta perinnöksi. M. A. C
a-s t r é n etsi runoaiheita paljoa kauempaa. Hänestä
ne olivat ikivanhaa perintöä urali altailaisten
kansain alkukodista Pohjois-Aasiasta, ja hän koetti
löytää vertauskohtia esim. samojedein ja
tataarein lauluista. O. Donner vertaili niitä
1860-luvulla intialaisiin taruihin ja Eliel A s p
e-1 i n kreikkalaisiin ja skandinaavilaisiin,
kumpikin pitäen Kalevalan aiheita alkuperältään
mytologisina ja ikivanhoina. August Ahlqvist
väitti Kalevalan runojen syntyneen n. 1,000 vuotta
sitten karjalaisten (bjarmien) keskuudessa
Vienanmeren rannoilla. Muualta Suomesta ja
Inkeristä saadut runot olivat sieltä käsin
kulkeutuneet ja senvuoksi vain lyhyitä katkelmia.
Bjar-mit taas olivat lainanneet osan aiheista
skandinaaveilta. Italialainen D. C o m p a r e 11 i,
nojautuen Ahlqvistiin, pitää loitsurunoja alkuperäi-

simpänä muotona. N. s. suorasanaisista
„synty-runoista" kehittyi hänen mielestään vähitellen
eepillisiä. Runomuodon oppivat suomalaiset
skandinaaveilta jo viikinkiaikana, sitä ennen heillä
ei muka ollut runoutta. Kaikki nämä
tutkimukset perustuvat suorasanaisesti painettuun
Kalevalaan. Uusi suunta runojen tutkimuksessa alkoi
vasta silloin, kun itse toisinnot otettiin
tarkastuksen alaisiksi. A. Borenius (Lähteenkorva),
joka itse keräsi suuret joukot runoja, huomautti
1873, että runot kielellisistä ja historiallisista
seikoista päättäen ovat Suomesta kulkeneet
Venäjän Karjalaan. Julius K röhn on ensimäinen,
joka kaikessa laajuudessaan otti toisintojen
perustuksella Kalevalan runoja selitelläksensä,
ohjaten siten tutkimuksen uudelle tolalle, perustaen
n. s. m a a n t i e t e e 11 i s-h i s t o r i a 11 i s e n
tutkimustavan (ks. Folklore;
Kansanrunous). Teoksessaan „Suomalaisen
kirjallisuuden historia. I. Kalevala" (1885) hän
sovittaa menetelmäänsä Kalevalan runoihin. Suuri osa
aiheista on hänestä luonuontarustoa, paljon on
myös skandinaavilaista, liettualaista ja
venäläistä lainaa. Julius Krohnin työtä on jatkanut
Kaarle Krohn, kehittäen edelleen
maantie-teellis-historiallista tutkimustapaa. Mainittujen
lainojen avulla hän on koettanut määrätä myös
runoaiheiden ikää. Runojen kehitys itäisillä ja
pohjoisilla runoalueilla on tapahtunut
pääasiallisesti uudemmalla ajalla. Runojen iän hän
supistaa muutamaan vuosisataan, väittäen, että
„alku-luonnokset läntisillä ja eteläisillä runoalueilla
ovat enimmäkseen syntyneet katolisella
keskiajalla". Pakanallisaiheisia hänen tutkimustensa
mukaan ovat vain: Väinämöisen ammunta,
Kilpalaulanta, Vellamon neidon onginta, Ohran kylvö,
Ison sian runo sekä Sämpsän noudanta. ,,Mutta
näidenkään alkuperää ei ole välttämättä
siirrettävä puhtaasti pakanalliseen aikaan."
Historiallisen taustan Krohn katsoo olevan: Hiiden
hirven hiihdäntä, Ahti Saarelainen, Lemminkäisen
Luotolan-retki, Kaukamoisen sekä Untamon ja
Kalervon pojan runoilla, koska ,,näissä
kuvastuvat kauppasuhteet Vironmaan eli Gottlannin
kanssa, ryöstöretket Itämerellä ja viholliset välit
Varsinais-Suomen rannoilla suomalaisten ja
ruotsalaisten välillä". Suurin vaikutus
länsi-suoma-laiseen runouteen väitetään olleen katolisilla
legendoilla, joihin Kalevalan kertomarunoista
perustuvat: Verentulva Polvenhaava-runossa, Onni
pojan ajelu. Pätöisen pojan Päivölän-retki,
Kirkon ainepulin etsintä, Tuonelassa käynti, Luojan
laivaretki. Päivän päästö. Pakanalliset nimet siis
näissä olisivat painautuneet kristillisen
pohjakuvan päälle.

Runojen kulku oli K. Krohnin mukaan seuraava:
Valtaväylä kulkee Virosta halki Inkerin,
Karjalan kannaksen ja Suomen Itä-Karjalan Vienan
lääniin. Muutamat legendantapaiset aiheet taas
ovat levinneet Länsi-Suomesta Vienan lääniin
tai Suomen Karjalaan ja sieltä Vienan lääniin.
Olettaapa hän muutamien kulkeneen
Länsi-Suomesta Karjalan kannaksen kautta Inkeriin
ja Viroon ja sieltä sitten taas kauas
Vienan lääniin tuota tavallista valtaväylää.
Pesä-jaon siitä, missä käsin eri runoaiheet ovat
syntyneet, Krohn tekee seuraavasti: Länsi-Suomi
on antanut lukuisimmat ainekset Kalevalan
ker-tovaisiin runoihin, kokonaista 23, niiden jou-

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Project Runeberg, Mon Jul 4 09:15:36 2016 (aronsson) (download) << Previous Next >>
http://runeberg.org/tieto/4/0062.html

Valid HTML 4.0! All our files are DRM-free