- Project Runeberg -  Tietosanakirja / 4. Kaivo-Kulttuurikieli /
105-106

(1909-1922)
Table of Contents / Innehåll | << Previous | Next >>
  Project Runeberg | Like | Catalog | Recent Changes | Donate | Comments? |   

Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Kalevalan runomitta ...

scanned image

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Below is the raw OCR text from the above scanned image. Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan. Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!

This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.

103

Kalevalan runomitta—Kalevan poika

106

englanniksi ja unkariksi on olemassa kaksi sekä
italiaksi kokonaista kolme täydellistä
Kalevalan-käännöstä, Viimeksimainitulla kielellä kaksi
runomuotoista ja yksi vielä julkaisematon
suorasanainen; jo aikaisemmin oli italiaksi ilmestynyt
valikoima Kalevalanrunoja. Nuorisolle sovitettu
runomittainen Kalevala on olemassa venäjäksi,
suorasanaisia (joissa saattaa olla joku
runomittainen osa välillä) ruotsiksi (kaksi eri
muodostusta), englanniksi, venäjäksi (kaksi
muodostusta), tsekiksi, hollanniksi ja tanskaksi.
[Valvoja 1909, siv. 256-354; 1910, siv. 175-220;
Fin-nisch-ugr. Forsehungen X.j E. N. S.

Kalevalan runomitta on t r o k e i n e n (ks.
T r o k e e) siten, että kunkin kaksitavuisen
runojalan ensi tavu on runokorollinen (muodostaa
nousun), toinen runokoroton (muodostaa laskun);
kussakin säkeessä on neljä trokeeta. K. r:n
kannalta ovat yleensä muut paitsi sanan ensitavut
runolaaj uudeltaan epämääräiset ja soveltuvat
yhtä hyvin nousuun kuin laskuun; runolaaj
uudeltaan määrätyksi tavun tekee sanakorko: pitkä
pääkorollinen tavu (sanan pitkä ensi tavu)
samoin yleensä pitkä sivukorollinen, soveltuu
ainoastaan nousuun, ei laskuun (esim. terve/
vuoret/ tcrvel t-aarat), lyhyt pääkorollinen (sanan
lyhyt ensi tavu) ainoastaan laskuun, ei nousuun
lesim. lyökäm/me frö/si fcö/tehen). Tästä poiketen
säkeen ensimäisen runojalan tavut voivat olla
millaisia tahansa (lyhyt pääkorollineu voi olla
nousussa, esim. vaka/ vanha/ Väinä/möinen, pitkä
pääkorollinen laskussa, esim. jo fun/si tu/hon
tu/le-van) ja kahden asemesta tavuja siinä välistä
voipi olla kolme, jopa neljäkin (esim. jo olet/
maalla/ viera/halla; akka oli/ vanha/ vaipan/alla).

Paitsi runo- ja sanakoron ristiriidasta
johtuvaa poljennon vaihtelevaisuutta ja
rikas.ivah-teista ilmehikkyyttä on tällä runomuodolla
ominaisina kaunistuskeinoinaan alkusoiutu ja
kerto (ks. n.); loppusointu esiintyy vain
satunnaisesti, tavoittelematta, enimmäkseen
pääte-muotojen yhtäläisyyden synnyttämäuä.

Tämä muin.-suom. runomitta, jolla yksinomaan
kaikki vanha kansanrunoutemme on sepitetty,
esiintyy olennaisesti samana myös koko
virolaisessa muinaisrunoudessa ja on siis kaiketi
periytynyt vakiutuneessa muodossaan jo
alkusuomalaiselta ajalta. Onko se perintöä vielä
aikaisemmilta kausilta, sen on kaukaisempien ^ukukansain
runouden tutkimus mahdollisesti osoittava.

Yhtä helposti ja tarkasti kuin K. r. on
polvesta polveen säilynyt niinhyvin runolaulajain
kuin Ruotsin vallan aikuisten pappis- tai
sittemmin talonpoikais- sekä viimeksi
nykyaikaisten taiderunoilijain tajunnassa, yhtä helposti ei
ole ollut selitetty sen synty eikä sen kaikista
muista poikkeava poljennollinen erikoisluonne,
jonka määrääjänä on tietenkin ollut laulettu
kieli eikä lausuttu. Tässäkin suhteessa K. r.
odottaa yhä vielä tyhjentävää tutkimustaan.

Jo esihistoriallisina viljelyskausina lopulliseen
muotoonsa kiteytynyt K. r. elää vielä
elinvoimaisena omalla pohjallaan muiden vierasmalli-<ten
runomuotojen rinnalla runoudessamme, loiden
kanssa se ei ole voinut sulautua yhteen, jl.tä
vähän kuin sen pohjalta on voitu kehittää uusia
rytmimuotoja. Sen käyttäjinä mainittakoon
ennen muita Oksanen, Erkko ja Eino Leino.
[II. G. Porthan. „De poesi fennica" (1766-78;

suom.); A. E. Ahlqvist, „Suomen kielen
rakennus"; A. Genetz, „Suomen kielioppi".]

O. M. <C- E. .V. S.

Kalevanmiekka, Väinämöisen viikate,
Pietarin sauva, K oi m öiset, Orionin
tähtikuvion „vyön" muodostavien tähtien <5, e
ja £:n suomalaisia nimityksiä. II. R.

Kalevanpoika esiintyy ensi kerran Agricolan
suomalaisten jumalien luettelossa (1551), jossa
hämäläisten jumalien joukossa mainitaan:
„Ca-leuanpoiat Nijttut ia mwdli löit". Vanhemmassa
kirjallisuudessa ja sanakirjallisissa lähteissä
kalevanpoika merkitsee „jättiläistä", „väkimiestä".
Oikeastaan sama merkitys on tällä sanalla niissä
Länsi-Suomen ja Pohjanmaan paikallistarinoissa
(ensimäinen tunnettu v:lta 1663), jotka tietävät
kertoa „kalevanpoikien" tai „Kalevanpojan"
väkevistä teoista; sanalla on ilmeinen taipumus
tarinoissa muuttua ominaisnimen tapaiseksi, sen
sijaan että sillä aikaisemmin on ollut yleisnimen
merkitys. Sama kuin kalevanpoika on vir.
kalevipoeg, joka vanhimpien tietojen mukaan sekin
merkitsee „jättiläistä" ja joka virossakin
niinikään on muuttunut ominaisnimeksi.
Virolaisellakin alueella Kalevipoeg esiintyy
paikallistarinoissa ja hänestä kerrotaan väkimiehen tekoja;
tämänlaatuisia tarinoita tavataan pääasiallisesti
virolaisen alueen itäosassa (kertomukset ovat
siirtyneet Suomenlahden poikki joko
Varsinais-Suomesta Viroon tai päinvastoin). — Eräs tarina
Kalevanpojan väkevistä töistä (metsänkaadosta)
on ilmeisesti Länsi-Suomessa puettu runopukuun;
nimiyhtäläisyyden johdosta se on liittynyt
niinikään Länsi-Suomessa laulettuun runoon
veljes-vihasta ja kostosta (Kullervo-runostossa
esiintyvään kostotarinaan), ja tämä yhtynyt runo on
sitten siirtynyt Inkeriin ja Vienan Karjalaan
(ks. Kullervo). -— Virolaisia suorasanaisia
Kalevipoeg-tarinoita on Kreutzwald käyttänyt
kokoonpanemaansa „Kalevipoeg" eepokseen, johon
hän sitä paitsi on yhdistänyt paljon, mitä ei
alkuaan ole Kalevipoeg sankarista kerrottu;
virolaisissa runoissa Kalevipoeg on verraten
harvinainen tai hän ei ainakaan ole niissä
kertovai-sen runon sankarina. — Kaleva erityisenä hen
kilönä, Kalevanpoikien isänä, esiintyy eräässä
Paltamon rovastin J. Cajanuksen kertomuksessa
(1663) ja sen mukaan useissa seuraavissa
tiedonannoissa; nimimuodostus näkyy kuitenkin tässä
olevan oppitekoista laatua, sillä tekijä ei tiedä
kertoa mitään Kalevasta, vaan ainoastaan
12:staKa-levanpojasta, joille hän on olettanut isäksi Kale
van. Kaleva tavataan kuitenkin
kansanomaisenakin muodostuksena sekä runoissa että
erinäisissä sanayhdistyksissä (kalevanmiekka,
kalevan-tuli j. n. e.); niissä Kaleva osittain on
lyhennys-muoto Kalevanpojan asemesta, osittain on
kansanrunossakin runoiltu Kalevanpoj ai 1 e isä
Kaleva. Viimeksimainitulla tavalla on etupäässä
käynyt runossa veljesvihasta ja kostosta, jossa
Kaleva, Kalevo, Kalervo j. n. e. olennaisesti on
eristys Kalevanpoika, Kalervonpoika
yhdyssanoista (ks. Kalervo, Kullervo). Vir.
Ka-lev, mikäli se on kansanomainen, on
lyhennys-muoto Kalevipoeg sanaa ja merkitsee samaa:
..Kalevipoeg" eepoksessa isä Kalev on sovittajan
muodostus. — Nimi Kaleva on ollut lähtökohtana
paikallisjohdannaiselle Kalevala, jonka
kansanrunoissa harvoin esiintyvän nimen Lönnrot on

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Project Runeberg, Fri May 10 12:34:26 2019 (aronsson) (download) << Previous Next >>
http://runeberg.org/tieto/4/0069.html

Valid HTML 4.0! All our files are DRM-free