Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Kaljupäisyys ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
123
Kalkkialpit—Kalkkilaasti
1l’4
ole saanut jalansijaa, vaikka siihen kyllä olisi
edellytyksiä, vrt. Kalkkikivi. P. E.
Kalkkialpit muodostavat Alppien pohjoisen
ja eteläisen edusta vyöhykkeen, jotka sulkevat
väliinsä kiteisistä vuorilajeista muodostuneen
kes-kusvyöhykkeen. ks. Alpit. E. E. K.
Kalkkibreksia, yhteenkiiutyneistä
teräväsär-mäisistä palasista muodostunut kalkkikivi, ks.
B r e k s i a.
Kalkkideegeli, poltetusta kalkista
valmistettu. hyvin korkeassa lämmössä sulava astia,
jota käytetään m. m. platinan y. m. metallien
sulattamiseen. S. V. 11.
Kalkkikasvit, kasvit, jotka viihtyvät vain
kalkinpitoisella alustalla, esim. Cypripedilum
cal-ceolus.
Kalkkikivi, vuorilaji, joka pääasiallisesti
sisältää kalsiumkarbonaattia (CaC03). Tunnetaan
parhaiten siitä, että se on pehmeämpää kuin
muut tavalliset vuorilajit (sitä voi helposti
naarmuttaa veitsellä) ja että se liukenee happoihin,
jolloin hiilidioksidi sähisten poistuu.
Useimmiten on kiven aine k a 1 k k i s ä 1 v ä n muodossa,
harvoin aragoniittina (ks. t.), jommoista
on joskus esim. nuori koralli-k. sekä
kalkki-sintteri. Jos aines on
magnesiumkarbonaatin-pitoista, nimitetään kalkkikiveä
dolomiitti-seksi k:ksi (vrt. Dolomiitti). Useat k:t
ovat lisäksi enemmän tai vähemmän
silikaatti-aineksien sekaisia, toiset taas sisältävät
bitu-miinisia aineita (esim. haisukalkki). K:eä
erotetaan kaksi rakenteeltaan erilaista
päämuun-nosta, joista toiseen kuuluvat tiiviit ja
multa m a i s e t. toiseen kiteiset k:t. Edellisillä
on alkuperäinen sedimenttinen luonne säilynyt.
Xe esiintyvät likimain vaakasuora-asentoisina
kerroksina, jotka usein vuorottelevat
savikivi-tai hiekkakivikerrosten kanssa ja saattavat olla
monen sadankin metrin vahvuisia. Ne ovat
väriltään valkeita, harmaita, punertavia
(rauta-oksidistai tai tummia (bitumiinisista aineista).
Tavallisesti niissä on merieläinten fossiilisia
jäännöksiä, ja sen mukaan, mihin eläinryhmiin nämä
kuuluvat, erotetaan eri muunnoksia, kuten f o r
a-m i n i f e r i-k., k o r a 11 i-k, s i m p u k k a-k.,
k r i n o i d i-k. (1. enkriniitti-k.) y. m. Liitu
on etupäässä foraminiferi-k :eä, samoin kuin
Välimeren maissa yleinen n u m m u 1 i i 11 i-k.
Itämerenmaakunnissa laajalti levinnyt
orto-seeri-k., jota m. m. on paljon käytetty
katukäytävä- ja porraskiveksi Helsingissä, sisältää
runsaasti Ortoceras nimisestä pääjaikaisesta
jääneitä suoran, monilokeroisen putken muotoisia
kuoria. Epäpuhtaita k:iä ovat k a 1 k k i m e
r-k e 1 i, joka on savensekaista, glaukoniitt i-k.,
joka sisältää glaukoniittia y. m. — Tiiviissä
k:issäkin saattaa tavallisesti mikroskoopin avulla
erottaa kiteisen (mikrokristalliinisen) rakenteen.
Kiteisissä k:issä taas on kiteinen rakenne
paljain silmin näkyvä, joko hieno-, keski- tai
karkearakeinen. Näitä sanotaan myös
marmoriksi, jolla nimityksellä kumminkin usein
tarkoitetaan erikoisesti hienorakeisia muunnoksia.
Kiteiset k:tkin ovat alkuaan muodostuneet
sedi-menttikerroksiksi, kuten edellisetkin, mutta ovat
poimuttuneita ja metamorfoseerattuja. Fossiileja
niissäkin on säilynyt, lukuunottamatta
pre-kambrilaisia k:iä. Suomen vuoriperässä on
tavattu ainoastaan viimemainituita. Yleisimmin
on kalkkikiveä Etelä-Suomessa (enimmäkseen
karkearakeista) ja Karjalassa sekä
Pohjoispohjanmaalla (suurimmaksi osaksi hienorakeista.
dolomiittista). Kaikkialla meillä k. muodostaa
jotenkin kapeita (muutamasta cm:stä muutamaan
kymmeneen metriin), jyrkkä- tai pystyasentoisia
kerroksia, jotka maanpinnassa usein jatkuvat
peninkulmittain joskin välillä keskeytyen. Niitä
rajoittavat sivuilta tavallisesti gneissimäiset
vuorilajit, etenkin leptiitti. Graniitti-,
diabaasi-y. m. eruptiivijuonia käy tavallisesti kalkkikiven
läpi. Hehkuvansulana tunkeutuneen magman
vaikutuksesta on kalkkikiveen usein syntynyt
kalsiumrikkaita silikaattimineraaleja
(malakoliit-tia, amfiboleja, granaattia v. m.). Etenkin
Paraisten k. on kuuluisa noista, usein kauniisti
kiteytyneistä mineraaleista. — Useimmista
pa-leozooisista tai sitä nuoremmista k:istä voidaan
varmuudella sanoa, että ne ovat kokonaan
syntyneet merieläinten kalkkia sisältäväin kuorien
ja runkojen kasaantuneista jätteistä.
Ainoastaan kalkkisintteri ja kalkkituffi ovat
epäorgaanisesta suorastaan vedestä saostumalla
syntyneitä. Vanhimpiin muodostumasarjoihin
kuuluvista k:istä ei ole varmuutta, koska niissä ei
ole fossiileja, mutta elimellinen syntymistäpä
pidetään niidenkin suhteen todennäköisenä. K:n
tärkein käytäntö on kalkin (ks. t.) valmistus
polttamalla. Tähän kelpaa mikä k. tahansa, joka
ei ole silikaattiaineksien sekaista. Myöskin
mag-nesiuminpitoisuus (dolomiittisuus) tekee poltetun
kalkin useimpiin tarkoituksiin sopimattomaksi.
K:eä käytetään vielä semmoisenaan metalli- ja
lasisulatoissa, soodan, sulfiitin ja
kalkkisalnie-tarin valmistuksessa, ja lisäksi eräitä
muunnoksia rakennus-, taideteollisuus- ja
kuvanveisto-aineiksi. Hienointa puhtaan-valkoista marmoria
saadaan Carrarasta Italiasta, Paroksesta ja
Pen-telikonista Kreikasta. Suomen kalkkikivet ovat
näihin tarkoituksiin liian rikkinäisiä. Ruskealassa
kumminkin marmoria louhitaan rakennuskiveksi
Pietariin y. m. Täällä on sekä hienorakeista
dolomiittimarmoria että karkearakeista
kalkki-sälpämarmoria (tätä on esim. Helsingin
säästöpankin talo Fabianink. 15). Förbyssä louhitaan
puhdasta ja hienorakeista marmoria, mutta tätä
on ani harvoin saatu eheinä kappaleina.
Suurin osa siitä käytetään palasiksi murrettuna
sementtimosaiikin valmistukseen. Suomen
suurimmat kalkinpolttoon kelpaavat ja käytetyt
löydökset ovat Paraisissa, Kemiössä, Förbyssä,
Lohjalla ja Lappeenrannassa. P. E.
Kalkkikonkrementit (concre’scere = liittyä
kokoon, tiivistyä, kovettua), kalkkisuoloista
muodostuneet kovettumat, jollaisia joskus tapaa
kudoksissa tahi irtonaisina kivinä esim.
sappirakossa (sappikivi), virtsarakossa (rakkokivi),
munuaisessa (munuaiskivi) y. m. (il. 0-B.)
Kalkkikonkretsionit ks. M a r 1 e k k a.
Kalkkilaasti, tavallinen muurilaasti,
i 1 m a 1 a a s t i, sammutetusta kalkista, hiekasta
ja vedestä valmistettu taikina, jota käytetään
muuraukseen, rappaukseen v. m. Tällainen
taikina kovettuu näet ilmassa, sillä siinä oleva
sammutettu kalkki muuttuu vähitellen kovaksi
kalkkikiveksi. Hyvän k:n valmistukseen
käytetty hiekka ei saa sisältää savea eikä
mustaa multaa; hiekkajyvien tulee olla särmäisiä,
pieniä ja vaihtelevan-kokoisia. Kalkkia ei saa
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
