Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Kansanrunous ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has been proofread at least once.
(diff)
(history)
Denna sida har korrekturlästs minst en gång.
(skillnad)
(historik)
kansanlauluja, leikkilauluja 8,400. tanssisävelmiä 2,200,
lasten lauluja, leikkilukuja y. m. 1,100,
muistovärssyjä 800, leikkien kuvauksia 830, taikoja
3,700, tapainkuvauksia 200, lääkitsemisiä 250,
ennustuksia ja merkillepanoja 250. Niitä on
julkaistu etupäässä vain kokoelmassa: „Nyland,
samlingar utgifna af Nyländska afdelningen”.
[O. Andersson, „Ur den svenska
folkdiktsforskningens historia i Finland”; E. Lagus, „Svenska
litteratursällskapets folkloristiska samlingar”.]
Slaavilaista kansanrunoutta on kerätty
melkoiset määrät, mutta julkaisut ovat
toistaiseksi vielä kovin hajallaan historiallisissa,
kansa- ja maantieteellisissä sarjoissa. Loitsut näyttävät
suureksi osaksi olevan lainoja kristillisistä
ajatuspiireistä, saduissa on paitsi yleisiä
kansainvälisiä aineksia myöskin omintakeisia juttuja
tsaareista, pyhimyksistä y. m. Venäläiset laulut
ovat osaksi lyyrillisiä, joista kauneimpina
pidetään vähävenäläisiä, osaksi eepillisiä,
sadunsekaisia lauluja kansallisista sankareista, kylälauluja
bylinoita (ks. t.).
Liettuan ja Lätin kansanrunouden on
huomattu olevan Euroopan rikkaimpia. Keräyksiä
on etenkin 1870-luvulta lähtien runsaasti.
Lättiläisiltä on kirjoitettu muistiin 214,872 numeroa k:ta,
liettualaisilta n. 10,000. Suurin julkaisu on
Baronin parhaillaan jatkuva sarja lättiläisiä
lauluja sekä Juszkewitzin suuri liettualainen
„daina”-kokoelma. — Saksassa on huomattava
Wossidlon (ks. t.) keräykset ja laajat julkaisut.
Äänenkannattajana on „Zeitschrift des Vereins
für Volkskunde” (1891). — Ameriikassakin
on tuotu julkisuuteen suuret määrät kokoelmia
alkuasukasten kansanrunoudesta.
Äänenkannattajana on „The journal of american folk-lore”
(v:sta 1888).
Folkloren tutkimista varten on 1800-luvun
alkupuoliskolta lähtien syntynyt seuroja ja
aikakauskirjoja kaikissa Euroopan maissa. Ylempänä
huomautettujen lisäksi mainittakoon vielä
seurat: Saksassa „Verein für Volkskunde”.
Ranskassa „Société des traditions populaires”,
Belgiassa „Société du folklore wallon”;
aikakauskirjat: „Revue des traditions populaires” (1886),
„Bulletin du folklore” (1891), „Schweizerisches
Archiv für Volkskunde” (1896). K. Krohnin ja
A. Olrikin perustaman kansainvälisen
kansanrunoudentutkijain liiton „Folklore Fellows”in
julkaisusarja. jonka tarkoituksena on aluksi saada
luetteloja käsikirjoituksina ja hajallaan eri
julkaisuissa tavattavista kansanrunousaineksista, on
vasta alullaan.
K. on syvällisesti vaikuttanut ihmiskunnan
kulttuurikehitykseen. Kansat ovat tuoneet ilmi
haaveensa, mielikuvituksensa, toiveensa ja
unelmansa taruina ja lauluina, joista sitten on
syntynyt esim. kansojen erilaiset uskonnot.
Mytologian, taruston ja kansanlaulun piiristä taide
ja kirjallisuus ovat saaneet etevimmät aiheensa.
Sekä itämaisen että muinaisen Hellaan taide
perustuu miltei kokonaan mytologian ja laulun
aiheisiin. Maailmankirjallisuuden merkkituotteina
ovat pysyneet Homeroksen Odysseia ja Iliadi,
Kalevala, Niebelungenlied, Edda j. n. e., jotka
ovat antaneet virikettä ja sisältöä sekä
runoelmiin että näytelmiin. vrt. Kansatiede.
S-n V-ö.
Kansansadut. Saduksi sanotaan vapaan
mielikuvituksen synnyttämää, lapsellisesta
maailmankatsomuksesta lähtenyttä kertomusta, jossa ei
kiinnitetä huomiota aika- ja paikkasuhteisiin ja
yliluonnollinenkin esitetään luonnollisena,
todellisuudessa olevana. Satujen luonteenomaisin
laji on kansansadut, s. o. kansan huulilla elävät
sadut, jotka suullisen kertomisen välityksellä
kulkevat henkilöltä henkilölle ja täten siirtyvät
ajasta toiseen, paikkakunnasta paikkakuntaan.
Kansansadut ovatkin suureksi osaksi yhteisiä
usealle kansalle, toiset tunnetaan miltei kaikissa
maissa. Tämän seikan selittämiseksi on tuotu
esiin eri ajatuksia. Saduntutkimuksen isät,
saksalaiset Grimm-veljekset pitivät satuja
ikivanhojen, yli koko Euroopan juurensa levittäneiden
tarujen viimeisinä jälkikaikuina ja selittivät
satujen yhtäläisyyden eri kansoilla riippuvan siitä,
että kertomuksen alkujuuret ovat yhteiset.
Saksalaisen, itämaisten kielten ja kirjallisuuden
tutkijan, Th. Benfeyn, mukaan sadut ovat kotoisin
Intiasta, josta ne pääasiallisesti kirjallisuuden
välityksellä ovat levinneet ensin
islamiu-uskoisiin valtakuntiin Aasiassa, Afrikassa ja
Euroopassa ja sitten kristinuskoisiin länsimaihin. Engl.
A. Lang arvelee satujen samankaltaisuuden
johtuvan kaikille kansoille niiden varhaisimmalla
kehitysasteella yhdenlaisesta mielikuvituksesta ja
yhdenlaisista ajatustavoista. Eri kansojen
sadut ovat tämän mukaan pääasiallisesti syntyneet
toisistaan riippumatta. Uudempi saduntutkimus,
joka vanhempien kirjallisten todistuskappaleiden
ohessa etupäässä perustuu kansan suusta
kerättyihin runsaihin ainesvarastoihin, on osoittanut
näiden käsityskantojen erhetykset. Satujen
varsinainen levenemistapa on todistetusti ollut
suullinen laina, joskin sen ohessa myös
kirjallista vaikutusta on ollut olemassa, ja tähän
rakentuvan vertailevan tutkimustavan kautta on
käynyt selville, että kukin satu on syntynyt
määrättynä aikana ja määrätyllä paikalla, jonka
ei tarvitse olla Intia, vaikka sadut ovatkin
muinaisessa Intiassa olleet hyvin käytettyjä.
Vanhat intialaiset, samoin kuin useat muutkin
itämaiset sekä länsimaisetkin kertomuskokoelmat
sisältävät nim. usein satuja. Vanhoista
itämaisista kokoelmista mainittakoon intialaiset
„Pancatantra”, jonka luullaan syntyneen v:n 200
e. Kr. ja 600 j. Kr. välisenä aikana, ja
„Kathāsaritsāgara”, persialainen „Tūti-nāme” ja hyvin
tunnettu arabialainen „Tuhat ja yksi yötä”.
Länsimaisista satukokoelmista mainittakoon
Aisopoksen (ks. t.) kreikkalaiset sadut, jotka moneen
kertaan muodosteltuina ja eri kielille
käännettyinä tulivat yleisesti tunnetuiksi. Myös
Odysseuksen seikkailut „Odysseia”ssa esiintyvät usein
kansansatuina.
Kansansatujen tutkimus, samoin kuin
kansanrunouden tutkimus yleensä, on viime aikoina
eri maissa ruvennut yhä enemmän vetämään
puoleensa huomiota, ja yhä useammat ovat
antautuneet satujen tutkimiseen. Suomalaisen
kansanrunouden tutkimuksen nykyisen johtajan, prof.
Kaarle Krohnin ensimäinen laajempi
tieteellinen teos oli „Tutkimuksia suom. kansansatujen
alalta” (1887). Hän tutki siinä viekkaamman
ja väkevämmän (ketun ja karhun) keskinäistä
suhdetta eläinsaduissa ja tuli siihen
lopputulokseen, että jo ainakin 1,000 vuotta takaperin on
ollut olemassa sekä etelämaisesta eliiinsadustosta
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
