Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Kantaja ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
Kantatila— Kanteletar
316
30-70 cm pitkä, selkäevä lähempänä päätä kuin
sillillä ja haililla. Muunnos finta, jolla on
kidus-kaarissa vain 20-45 lyhyttä lisäkettä, ruumiin
kupeissa rivi tummia täpliä, on yleinen
Itämeren eteläosassa ja tavattu toisinaan Suomenkin
rannoilla. K. M. L.
Kantatila, Viipurin läänin lahjoitusmaista
isojaossa) erotetuista hovitiloista usein käytetty
nimitvs. Väliin k. tarkoittaa samaa kuin
emätila (ks. t.). E. A. P.
Kantavartalo, se johdannaisen osa, joka jää
jäljelle, kun johtopääte erotetaan, esim. kala-,
pääs- johdannaisissa kalainen, päästää. A. K.
Kantavuus, aluksen kantomäärä eli se
painomäärä, jonka vedessä uiva alus voi kantaa.
F. TV. L.
Kantavuustonni, rautateitä koskevissa
julkaisuissa käytetty painomitta. Merkitsee samaa
kuin tonni (1,000 kg). Kun tahdotaan esim.
ilmoittaa, että koko paino, jonka voi lastata
jonkin radan tavaravaunuihin, on 100,000 tonnia,
niin sanotaan vaunujen yhteenlasketun
kantavuuden olevan 100,000 kantavuustonnia. U. S:n.
Kantele. 1. ks. Kannel. — 2. Lönnrotin
1S29-31 julkaisema kansanrunokokoelma, ks.
Kanteletar.
Kanteletar, Elias Lönnrotin 1840 julkaisema,
etupäässä lyyrillisiä runoja ja balladeja sisältävä
kokoelma suomalaista kansanrunoutta. K:n
samaten kuin Kalevalankin alkuluonnoksena voi
pitää Lönnrotin omalla kustannuksellaan
vihkoina julkaisemaa »Kanteletta".
Ensimäi-neu vihko ..Kantele taikka Suomen kansan sekä
vanhoja että nykyisempiä runoja ja lauluja"
ilmestyi kesällä 1829 sisältäen 17 vanhaa ja 7 uutta
runoa, jotka L. oli kerännyt ensimäisellä
matkallaan 1828, 2:nen ja 3:s vihko valmistuivat
1830, 4:s 1831. Viides vihko jäi varojen
puutteessa painattamatta. Yhteensä on niissä n. 90
runoa ja loitsua sekä parikymmentä
uudenaikaista runoa. ,,Kanteleen" esikuvana on ollut
Z. Topeliuksen julkaisu, mutta toimitustavassa
L. on menetellyt paljoa vapaammin. Hän
tasoitteli kieltä ja yhdisteli runoja eri toisinnoista.
Koko julkaisussa on tuskin puolta tusinaa
runoa, jotka olisivat sellaisenaan esitettyjä, useat
ovat kokoonpantuja jopa 15 eri kirjaanpanosta.
Saatuansa 1835 julkisuuteen n. s. „Vanhan
Kalevalan" teki Lönnrot yhä uusia keräysmatkoja.
Etupäässä 1836-37 tekemiensä matkojen
tuloksista hän suunnitteli »Kanteletarta".
Toukokuulla 1838 hän ilmoittaa puolen vuotta yhteen
menoon teosta valmisteltuaan saavansa sen jo
parin kuukauden kuluttua painokuntoon.
Valmista ei kumminkaan niin pian tullut, hän
kirjoitti ne yhä uudelleen puhtaaksi. Itse hän
kertoo valmistuksistaan: „kun työmme alla aina
tu-limma vaillinaisia paikkoja yhdessä tai toisessa
kohtaa havatsemaan, syksyllä 1838 ja 1839
niiden tähden uudelleen läksimmä Karjalaan, josta
myös kummallakin kertaa saimma paljo
lisäyksiä ja toisinnoita ennen koottuihin". V. 1840
K. lopulta valmistui (alkulause on päivätty L:n
syntymäpäivänä 9 p:nä huhtik.), nimellä
„Kantele-tar taikka Suomen kansan vanhoja lauluja ja
virsiä".
Kanteletar nimestä hän itse sanoo esipuheessa:
,,Kanteleella oli ennen vanhaan oma
haltijaneit-sensä, jota Kantelettareksi eli Kantele-
hettareksi nimitettiin. Kun hänen huolensa
Kanteleesta jo on vähennyt, ja kohta taitaa
peräti loppua, niin toki toivommaki hänellä
nylcy-aikoina siksi joutoa olevan, että ottaa nämät
laulutki huostaansa. — — — Sillä toivolla ja
mielellä olemma tälle laulukokoukselle antaneet
nimensä Kanteletar."
Tämä ensimäinen laitos ilmestyi kolmena itse
näisenä kirjana. Kolmannen kirjan alkulause on
päivätty ..Matkalla Sotkamon pitäjässä 9 päivä
Lokakuuta 1840". Ensimäinen kirja alkaa
laajalla alkulauseella, jossa L. selittelee
käsitys-tänsä kansanlauluista. Johdantoon hän on
ottanut sitäpaitsi näytteeksi 24 värssyihin jaettua,
uudella runomitalla sepitettyä kansanlaulua.
Seitsemää ensimäistä niistä (,.Kreivin sylissä
istunut", ..Petetty nuorukainen", „Morsiamen kuolo",
„Velisurmaaja", „Ah voi kuinka kauheasti",
„Sy-dämestäni rakastan", „Kultani kukkuu") hän
ilmoittaa lauletun jo siihen aikaan „yli koko
Suomen". Huomauttaapa hän 8 uudenaikaisen
laulun ruotsalaisista vastineistakin ja esittää,
etupäässä Herderin julkaisusta, näytteitä
muutamista muiden kansojen lauluista. Ensimäinen
kirja sisältää 238 lyyrillistä laulua, jotka L.
jakaa: kaikille yhteisiin, hääkansan, paimen- ja
lastenlauluiliin. Toisen kirjan 354 laulua ovat
niinikään lyyrillisiä: tyttöjen, naisten, poikien
ja miesten lauluja. Kolmannessa kirjassa
sensijaan on 60 „virsilaulua", Lönnrotin jaoituksen
mukaan: muinaisuskoisia 6. historiallisia 25.
tarunsekaisia 29. Kolmannen kirjan loppuun L.
lisäsi joukon toisintoja siten, että julkaisi vain
kaikki poikkeavat säkeet. Toinen K:n painos
valmistui 1864. Se ilmestyi yhtenä nidoKscna,
mutta runot on siihen ensimäisestä laitoksesta
otettu aivan muuttamattomina ja samassa
järjestyksessä, mutta toisinnot on jätetty pois, ja
sensijaan liitetty „Vaikeampain sanain luettelu".
Kolmas, v:n 1887 painos on, mitä kolmanteen
kirjaan tulee, suuresti muuttunut. Lönnrot
ryhtyi elämänsä loppuvuosina uudelleen lisäilemään
K:ta ja ehtikin saada 3:nnen kirjan
käsikirjoituksen valmiiksi, 00 laulun sijaan tuli siilien
137. Seuraavissa laitoksissa, jotka Suomalaisen
kirjallisuuden seura on julkaissut, on katsottu
parhaaksi pääasiallisesti palata taas edellisiin
painoksiin, joten K. nykyisessä asussaan on
jotenkin ensimäisen painoksen kaltainen.
Ainekset K:een Lönnrot kokosi suurimmaksi
osaksi itse. „Jo toistakymmentä vuotta olemma
näitä keräilleet erittäinkin kesäaikoina 1828,
1831, 1832 ja vuosina 1836, 1837." Lönnrot on,
kuten tietty, kirjoittanut muistiin n. 2,100
numeroa runoja. Niistä on enemmän kuin puolet
K:een käytettyjä. Saantipaikoista hän sanoo
alkulauseessa: „Se on Suomen Karjalassa, jossa
näitä lauluja nykyaikoina enimmästi lauletaan
ja mainittavimpia siinä kohdassa ovat LieksaD,
Ilomantsin, Kiteen, Tohmajärven, Sortavalan,
Jaakkiman ja Kurkijoen pitäjät." Kolmannessa
kirjassa olevia „virsilauluja" hän ensimäisen
kirjan esipuheessa ilmoittaa tavattavan enemmän
Venäjän kuin Suomen Karjalassa. Mutta kun
hän kolmannen kirjan alkulauseessa lähtee
selvittelemään, mistä mikin „virsi" on saatu, on
tuloksena, että 5 on Hämeestä ja Satakunnasta,
28 Suomenpuoleisesta Karjalasta, 10 sekä
Suomen että Venäjän Karjalasta ja vain 17 Venä-
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
