- Project Runeberg -  Tietosanakirja / 4. Kaivo-Kulttuurikieli /
317-318

(1909-1922)
Table of Contents / Innehåll | << Previous | Next >>
  Project Runeberg | Like | Catalog | Recent Changes | Donate | Comments? |   

Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Kantemir ...

scanned image

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Below is the raw OCR text from the above scanned image. Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan. Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!

This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.

317

Kantemir

318

jänpuoleisesta Karjalasta. Painettuja lähteitä,
joissa olisi ollut Km runoja, ei ollut moniakaan
käytettävissä. Itse L. ilmoittaa Porthanin
tutkimuksissa tutustuneensa pariin jauhoxunoon,
K. A. Gottlundin 1818 ja 1821 julkaisemassa
kahdessa kirjassa „Pieniä runoja Suomen
pojille ratoxi" samantapaisia lauluja oli 19. II. R.
Schröterin teoksessa ,,Finniselle Runen" (1819)
on m. m. 7 paimenlaulua, nuo yllämainitut
jauhorunot, sekä Kojosen pojan virsi, Z.
Topeliuksen „Suomen kansan vanhoja runoja ynnä
myös nykyisempiä lauluja" sisälsi myöskin useita
toisintoja. Käsikirjoituksena oli Lönnrotilla K :ta
varten käytettävänään M. A. Castrénin ja .T. Fr.
Cajanin kokoelmat. Muilta saadut ainekset oli
vat siis todellisuudessa sangen vähäpätöiset.

Paitsi sitä, että niihin on valikoitu eri
kirjaan-panoista parhaat säkeet, on K:n laulut
kieli-asultaankin muutettu yhdenmukaisiksi,
samoinkuin Kanteleessa ja Vanhassa Kalevalassa.
Karjalan murre pysyy niissä tunnusmerkillisenä,
mutta muutamilla kirjakieltä lähentelevillä
ta-soitteluilla (esim. maahan pro moahan, päähän
pro peähän, menevi pro mänövi j. n. e.). Joka
taas odotti länsisuomalaista kirjoitustapaa esim.
d:n suhteen (Lohutti pro lohdutti, lohrutti,
lohlutti; sydämet pro syrämct, sylämet), niiden
kotimurteistaan ylpeiden sydämien lohduksi
Lönnrot alkulauseessa sanoo: ,.Se joka ylen siitä meille
pahastuu, pitäköön kun muinaki kirjoitus eli
pränttivirheiuä ne poisjääneet kerakkeet ja
oikaiskoon sanat mieltänsä myöten." Tuon
Topeliuksen julkaisutavasta poikkeavan menettelyn
puolustukseksi tulee mainita, ettei Lönnrot K:ta
tarkoittanut vain muinaismuistoksi, vaan etupäässä
kansankirjaksi, joka hedelmöittävästä vaikuttaisi
suomalaiseen kirjallisuuteen. Jo Kanteleen
esipuheessa hän lausuu: „Aikomukseni näiden
suomalaisten runoin julkaisemisella on kahtalainen:
ensiksi soisin, että yhteinen kansa, nähtyänsä
heidän runonsa olevan suuremmasta arvosta, kuin
he ite niitä ovat tottuneet pitämään, ei enää
kuin tähän asti on tapahtunut, heittäisi niitä,
tai vaihettaisi Ruotille murtaviin lauluin,
toiseksi toivoisin niistä ei ainoastansa jotain
voittoa ja etua Suomen kielelle, vaan myöskin
jonkunlaista tiedonsisältöä esivanhempaimme
menneistä ajoista, joidenka muisto aina on Mieille
rakas ja huvittava, samalla tavalla kuin
miehelle lapsuudensa muistot ovat rakkaat ja
ihanat." Ja Kantelettaren esipuheessa hän sanoo
jo suoraan toivovansa, että Suomen uusi laulu
perustetaan vanhan laulun kulmakivelle.

Mitään tutkimusta K:n lyyrillisten runojen
kokoonpanosta ei vielä ole olemassa, eikä kahden
ensimäisen kirjan runoja ole muutenkaan
selvitelty. Kolmannen kirjan balladeja ja historiallisia
runoja sen sijaan ovat tutkineet etupäässä Julius
ja Kaarle Krohn. Ritvalan helkavirsiä he
pitävät, samoinkuin koko helkajuhlan menoja,
ka-tolisperäisinä. A. R. Niemi taas on huomannut
juhlamenot pakanuuden aikana syntyneiksi, eikä
pidä mahdottomana, että hämäläiset juhlissaan
olisivat laulaneet helkavirsiä jo ennen
ristiretkiä.

Suomalaisilla on vain kymmenkunta
historiallista runoa, kuten „Piispa Henrikin surmavirsi",
,.Elinan surma", laulut „Kaarle herttuasta".
„Jaakko Puntuksesta" ja „Kaarlo kuninkaasta".

Niistä on ensiksimainittu puhtaasti
länsisuomalainen ja syntynyt 1200-1500, samaten „Eliuan
surma", ehkä vasta 1500-luvun lopulla. „Kaarle
herttuan" runo on saanut alkunsa Turun tienoilla
nuijasodan jälkeen. ^Jaakko Puntuksen" runon
Krohn on todistanut syntyneen Riian linnan
valloituksen johdosta 1620-luvulla ja sieltä levinneen
Itä-Suomeen aina Vienan lääniin asti. Laulu
„Kaarlo kuninkaasta" (Kaarle XII) on alkuisin
Länsi-Inkeristä, josta se 1700-luvulla levisi Vienan
lääniin. Mainittakoon vielä muista runoista, että
„Luojan virsi" on katolisperiiinen ja
pääasiallisesti Itä-Suomessa saanut alkunsa, ja että
»Viron orjan" virren kotiseutu on Etelä-Viro.

K:n alkulauseessa julkaistuista runoista ovat,
niinkuin jo Lönnrot huomauttaa, useat
länsimaista alkuperää. Mutta kahden ensimäisen
kirjan lyyrilliset runot ovat epäilemättä
omintakeisia ja Suomessa syntyneitä. Nuo tunnelmarunot
ovat sävyltään niin suomalaisia, ettei niitä voi
edes ajatella lainatuiksi. Balladeja, legendoja
ja eepillisiä runoja on ollut helppo lainata
sen-vuoksi, että niissä on, niinkuin saduissa ja
tarinoissakin, jonkunlainen toiminta tai tapahtuma.
Mutta lyyrillisissä runoissa, joiden perustana on
vain tunnelmasävy ja sointu, voi harvoin
olettaa lainaa. Luultavasti ovat esim. tuutilaulut,
lastenlaulut ja lorut vuosituhannen takaisia
perintöjä, samaten kuin se runomitta, jolla ne on
esitetty.

Lönnrotin alkulauseen sanat: „Meidän
toivotuksemme on, että Suomen uusi laulu
perustettaisi vanhan laulun kulmakivelle". ovat
toteutuneet siten, että Kanteletar on ollut
uudemman taiderunouden ehtymättömänä lähteenä. Sen
rikas kieli on paljon vaikuttanut esim. Aleksis
Kiven ja Juhani Ahon suorasanaisiin teoksiin;
mutta ennen kaikkea K:n hedelmöittävä
vaikutus havaitaan suomenkielisessä lyriikassa (vrt.
esim. J. II. Erkon ja Eino Leinon runoutta).
K:n runot ovat antaneet aiheita useille
sävellyksillekin (esim. Sibelius, Palmgren, Kuula).

Kantelettaren runoja on käännetty ruotsin,
saksan ja unkarin y. m. kielille. Ruotsiksi
niitä ilmestyi melkoinen joukko H. Kellgrenin,
R. Tengströmin ja K. Tigerstedtin julkaisemassa
kokoelmassa „Fosterländskt album", III (1845);
sittemmin on niitä suurella taidolla kääntänyt
R. Hertzberg (ks. t.). Täydellisin valikoima on
Hermann Paulin saksantama (1882); unkariksi
ilmestyi valikoima A. Bänin kääntämänä 1907.

S-n V-ö.

Kantemir, Antioh Dmitrievits
(1709-44), ruhtinas, Venäjän kaunokirjallisuuden isä,
syntyi Konstantinopolissa 10 p. syysk. (v. 1.)
1709. K. suku on kotoisin Moldovasta ia
tataa-rilaista alkuperää. Runoilijan sekä isoisä että
isä olivat Turkin vasalliruhtinaita Moldovassa;
isä, Demetrius K., joka ljittyi venäläisiin
Turkkia vastaan ja 1711, Pietari Suuren
sotaretken onnettomasti päätyttyä, yhdessä
tuhannen moldovalaisen aatelismiehen mukana
siirtyi Venäjälle, oli oppinut historioitsija, äiti,
Kassandra lvantakuzen, polveusi bysanttilaisesta
keisari-suvusta. Poika sai huolellisen
kasvatuksen, jota täydensi ulkomaalaisten oppineiden,
Pietarin tiedeakatemian jäsenten antama opetus.
Laajan tieteellisen ja kirjallisen sivistyksensä
puolesta hän oli paljon ympäristöään ylempänä.

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Project Runeberg, Mon Jul 4 09:15:36 2016 (aronsson) (download) << Previous Next >>
http://runeberg.org/tieto/4/0179.html

Valid HTML 4.0! All our files are DRM-free