Tietosanakirja / 4. Kaivo-Kulttuurikieli / 367-368 (1909-1922) Table of Contents / Innehåll | << Previous | Next >>
	Project Runeberg | Catalog | Recent Changes | Donate | Comments? |

Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Karjala

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>

Below is the raw OCR text from the above scanned image. Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan. Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!

This page has been proofread at least once. (diff) (history)
Denna sida har korrekturlästs minst en gång. (skillnad) (historik)

6/11 1906. [J. Sjöros, „Muinaismuistoja
Mynämäen kihlak.”, siv. 115-132 (Suom.
muinaism.-yhd. aikak. VIII).] L. H-nen.

Karjalan vaakuna.

Karjala (nimi johtuu mahdollisesti karja
sanasta) (ruots. Karelen). 1. Suomen itäisin
maakunta, on 60°10′ ja 63°50′
välillä pohj. lev. Läntisin paikka,
Virolahdella, on 27°20′ ja
itäisin, Suojärvellä, 32°47′ it. pit.
Greenwichistä lukien.
Maakunta on n. 430 km pitkä
koillisesta lounaiseen,
leveydeltään vaihteleva, 90-180 km.
Kansan suussa K. kuitenkin
on paljoa laajempi käsite.
Siihen kuuluu osa
Pohjanmaata Kuusamon
pohjoisrajalle asti, sitä paitsi koko
Vienan Karjala. Kaakossa
yhtyy maakunnan raja
maanrajaan: aikaisin Karjalan raja lienee ulottunut
Nevajokeen. Itäinen, Stolbovan rauhanteossa
määrätty raja käytiin 1621. Maakunnan länsiraja
lähtee Suomenlahdesta pitkin Virolahden ja
Miehikkälän pitäjäin länsirajoja ja sieltä koilliseen
Imatraa kohti, josta se Rautjärven ja Parikkalan
länsirajoja myöten kulkee Puruveden ja Oriveden
halki pohjoiseen. Läntisen rajan pohjoisosa ja
pohjoinen raja ovat muodostuneet Täyssinän
rauhan jälkeen 1595. K. jaetaan tavallisesti
seuraaviin osiin: Karjalan kannas, Laatokan
Karjala ja Pohjois-Karjala. Näiden rinnalla
käytetään myös nimityksiä Etelä-, Itä- (Raja-) ja
Pohjois-Karjala, ja viimeisen vuosikymmenen
kuluessa on tullut käytäntöön Viipurin länsipuolella
olevien seutujen nimityksenä Lounais-Karjala.
Ennen aikaan nimitettiin Vanhaksi Suomeksi
sitä osaa Itä-Suomea, joka Ison ja Pikku vihan
jälkeen liitettiin Venäjään. — Pinta-ala 45,837,9
km². Väkiluku 487,051 henkeä (1908);
harvimmin asuttuja seutuja ovat Rautavaara,
Korpiselkä ja Suojärvi.

Koiviston kirkonkylän ranta.

Hattuvaaran kylä Ilomantsissa.

Pinnanmuodostus. Pohjois-Karjala on
sillä alueella, missä Keski-Suomen järvialue
yhtyy itäisten rajamaiden pienempiin
reittialueihin. Sen keskikorkeus on n. 150 m. Pielisjärven
länsipuolella on jono jyrkkiä vuorenselkiä,
vaaroja, joita syvät laaksot erottavat toisistaan.
Kuuluisin niistä on Kolivaara (337 m yl. merenp.
ja 242 m Pielisjärven pinnasta) joka on
muodostunut valkeasta, kimaltelevasta kvartsiitista
ja siitä länteen päin Petronvaara. Pielisjärven
ja Jänisjärven välillä olevat seudut ovat myös
mäkisiä; seudun keskikorkeus on n. 100 m, mutta
vaarat voivat kohota 200 m:iin. Laatokan
pohjoisella rannikolla on maanpinta epätasainen.
Siellä on runsaasti äkkijyrkkiä graniittikallioita.
Korkeimmat ovat Impilahden Pullinvuori (200 m)
ja Ristijärven pohjoispuolella oleva Pötsövaara
(140 m). Impilahden Koirinojan itäpuolella
maa loivenee ja yhtyy siellä aukeavaan
tasankoon. Suomenlahteen viettävä kapea rantamaa
kohoaa melkoisesti päätemoreenia,
Salpausselkää kohden. Karjalan kannaksella ei ole
vuoria ollenkaan. Kronstatin-lahden rantaseudun
tasaisilta kanervakankailta maa nousee
vähitellen ja kohoaa sisämaassa, Valkjärvellä ja
Raudussa, verrattain korkeaksi, aina 182 m:iin. —
Vuoriperän suurimmassa osassa Karjalaa
muodostaa graniittigneissi. Pielisjärven
läntisellä rannalla kohoaa kvartsiittikallioita, joita
jatkuu Jänisjäirvelle asti. Muualla on
vuoriperusta graniittia, gneissiä ja varhaisempia
liuskeita. Laatokan saarilla ja länsirannikolla
tavataan diabaasia ja irtonaisia hiekkakivilohkareita
(jotunisia). Salmissa sekä Viipurin ympäristössä
ja siitä länteen on vuoriperä rapakivigraniittia.
Erikoisuutena mainittakoon pari harvinaista
kivilajia: sordavaliitti, jota tavataan Sortavalan
kaupungissa, ja pitkärandiitti, jota esiintyy
Pitkänrannan tehtaan alueella. Hyödyllisistä
mineraaleista ovat huomattavimmat: kuparikiisu
(Kontiolahti, Pitkäranta, Kuusjärvi),
sinkkivälke, rautamalmit (järvi-, suo- ja vuorimalmit),
marmori (Ruskeala), vuolukivi (Nunnanlahti ja
Vuonislahti), maasälpä (Laatokan pohj. ranta),
kloriittikiiltoliuske (m. m. Suistamo) ja
rapakivigraniitti (Pyterlahti). — Irtonaiset
maalajit. Tavallisin maalaji Karjalassa on sora,
joka muodostaa kankaita ja luoteesta kaakkoon
käyviä harjanteita. Kaarena poikki Karjalan
kulkevat Salpausselät, joista Pieni Salpausselkä
alkaa Koitereen eteläpuolelta ja Suuri
Salpausselkä Viinijärven ja Höytiäisen seuduilta.
Laatokan pohjois- ja länsipuolella ja Viipurin
ympäristössä sekä järvien rannoilla tavataan savea.
Karjalan kannaksella on laajoja hiekkakenttiä,
jotka ovat muodostaneet särkkiä ja
lentohiekkavalleja. Hiekka on tavallinen maalaji Salmissa
sekä Kiteellä, Tohmajärvellä, Kiihtelysvaaralla
ja Joensuun ympärillä.

Vesistöt. N. 12,1 % K:n pinta-alasta on
vettä. Pohjois-K:n vedet kuuluvat Saimaan

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>