Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Karjala
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has been proofread at least once.
(diff)
(history)
Denna sida har korrekturlästs minst en gång.
(skillnad)
(historik)
käyttää kovimpaan orjuuteen”. Vaikkakin
Laatokan karjalaiset esiintyvät novgorodilaisten
liittolaisina, elivät he vielä tällöin 1200-luvun
loppupuolella vapaana kansana. Selvimmin
tämä seikka ilmenee eräässä Novgorodin ja
Gotlannin sekä Saksan kauppiaiden keskisessä
sopimuksessa v:lta 1270, missä kauppiaille luvataan
täyttä turvaa Retusaaren ja Novgorodin
välisellä taipaleella, s. o. Inkerissä. „Mutta jos
saksalaiset tai gotlantilaiset ovat kauppamatkoilla
Karjalassa ja jos heille siellä jotakin tapahtuu,
niin sen kanssa ei ole novgorodilaisilla mitään
tekemistä.” Mutta vähitellen aseveljeys muuttui
alamaisuudeksi ja onnistumattomaksi jäi
karjalaisten ensimäinen kapina 1278 Novgorodia
vastaan. Jo sitä ennen olivat venäläiset uskonkin
siteillä koettaneet taivuttaa karjalaisia puoleensa:
aikaisimmin tunnettu venäläisten
kääntämisyritys Karjalassa on tapahtunut 1227, vaikkei sillä
näy olleen pysyviä seurauksia. — Ruotsin
hallitus väsyi alituiseen levottomuuteen itäisillä
rajamailla ja ryhtyi 1293 suureen
sotahankkeeseen, jota historiassa sanotaan Karjalan
ristiretkeksi ja jota johti Torkel Knuutinpoika.
Maallenousu tapahtui Suomenlahden pohjassa ja
valloituksen suojaksi kohosi pian kalliosaarelle
Suomen-veden pohjaan Viipurin linna. Ruotsin
vahvistuva valta Länsi-Karjalassa synnytti
pelkoa novgorodilaisissa, ja ennen pitkää oli
hävittävä sota käynnissä, jonka kuluessa karjalaiset
koettivat ruotsalaisten avulla 1314 luoda
novgorodilaisen ikeen, siinä kuitenkaan
onnistumatta. Pitkällinen sota päättyi 1323
Pähkinäsaaren rauhaan, joka määräsi rajan kulkemaan
merestä Siestarjokea myöten Vuokseen ja siitä
Päiväkiven kautta (Noisniemessä) Torsajärvelle ja
Keski-Savoon. Ruotsin puolelle jäivät Äyräpään, Jääsken
ja Savon kihlakunnat, Novgorod sai Laatokan
Karjalan. Karjalan maa ja kansa oli halkaistu
kahteen osaan, jotka läksivät kulkemaan omia
teitään, heimositeet katkesivat ja vastakkaiset
elämänkatsomukset tulivat sijaan. Ihmekö, että
Karjalan vaakunaan on kuvattu kaksi
toistaan vastaan kohotettua asestettua kättä! —
Kohta valloituksen jälkeen alkavat
yhteiskunnalliset olot Ruotsin Karjalassa järjestyä.
Viipuri tulee hallinnon keskustaksi ja hansaliiton
kauppa suuntautuu Viipuriin, joka sai
kauppaoikeudet 1403. Roomalais-katolinen usko sai
tunnustajia: vanhin seurakunta itäpuolella Viipuria
on Äyräpää (l. Pyhäristi, myöhemmin Muola).
Senjälkeen ovat seurakunniksi muodostuneet
Kivennapa l. Hanttula, Uusikirkko, Jääski ja
Virolahti. Laatokan Karjalan läänittivät
novgorodilaiset kymmenen vuotta Pähkinäsaaren rauhan
jälkeen liettualaiselle ruhtinaalle Narimontille,
jolla ja jonka jälkeläisillä se pysyi v:een 1384.
Keski-ajan lopulla luettiin Laatokan- ja
Pohjois-Karjala kuuluvaksi n. s. Vatjalaiseen
viidennekseen ja muodosti Korelan linnaläänin, jonka
hallintokeskustana oli Korelan l. Käkisalmen
kaupunki. Alue jakautui seitsemään pitäjään l.
pokostaan: Räisälä l. kaupungin pokosta, Sakkola,
Rautu, Kurkijoki, Sortavala, Salmi ja Ilomantsi.
Alue oli siis sangen laaja, lännessä se ulottui
Saimaan vesistöön, idässä jokseenkin Suomen
nykyiseen valtiorajaan ja pohjoisessa luettiin
Repolan seudut nykyisessä Luoteis-Aunuksessa
siihen kuuluviksi. Asutus oli kuitenkin sangen
harva; koko läänissä oli keskimäärin kolme
taloa kussakin kylässä, vain Salmin pokosta oli
tiheämmin asuttu. Omistusoloissa tapahtui
keski-ajan lopulla suuri muutos. Läänityslaitos
ulotettiin Laatokan Karjalaan ja maat joutuivat
hengellisten ja maallisten ylimysten läänityksiksi ja
myöhemmin suuriruhtinaan maiksi, joita
Korelan maaherra hallitsi. Venäläisaikana (v:een
1617) oli Karjalan takamailla veroyksikkönä
jousi, jolla ymmärrettiin veroamaksavaa miestä,
ja viitannee tämä seikka siihen, että veroja
määrättäessä oli siellä metsästys pääelinkeinona.
Ennen 1478 on Novgorodin arkkipiispa
kantanut saatavansa Kiteeltä ja Ilomantsista näädän
ja oravan nahoissa; jotkut Jaakkiman ja
Impilahden kylät ovat maksaneet veron
jahtihaukoissa. Etelä-Karjalassa oli veroperusteena obša
l. maavero, johon luettiin niin paljon maata
kuin yksi mies hevosen kera jaksoi viljellä.
Läänin pohjoiset pokostat olivat jaetut n. s.
perevaaroihin l. veronmaksualueihin, jotka käsittivät
sekä emäkylän asukkaat että sen takamaille
lähteneet siirtolaiset. Venäläisten tietojen mukaan
oli jokaisessa Käkisalmen läänin pokostassa 1500
oma kirkkonsa. Aikaisemmin oli
kreikkalaiskatolisen uskon levittämistä varten perustettu
Valamon luostari 1329 ja Konevitsan luostari
1392. Mutta arkkipiispa Makarijn kertomuksen
mukaan v:lta 1533 karjalaiset palvelivat
metsiä, kiviä, jokia, lähteitä, vuoria, aurinkoa ja
kuuta ja uhrasivat haltioille veriuhreja:
härkiä, lampaita, kaikenlaisia eläimiä ja lintuja.
„Ja tavallisen ihmisen pitävät he luonaan
pappinaan, häntä kutsuvat he arpojaksi (arbui) ja
tämä toimittaa kaikki petollisella tavalla ja
antaa nimen lapsille.” Seur. v. lähetettiin Ilja
munkki kastamaan kansaa uudelleen
kristinuskoon. Hän hävitti pakanalliset menot,
hakkasi maahan ja poltti pyhät lehdot, upotti
uhrikivet. Mutta hitaasti pakanuus poistui ja vielä
tänä päivänäkin on monta pakanallista menoa
huomattavissa varsinkin Salmin kihlakunnan
kreikanuskoisen väestön keskuudessa.
- Pähkinäsaaren rauha oli tehty ikuisiksi ajoiksi,
kuten rauhakirjassa sanotaan, mutta siitä
huolimatta kesti rajariitoja Ruotsin ja Venäjän
välillä Kivennavan riitamaasta ja muista paikoista,
ja Etelä-Karjala oli taistelutantereena. Niinpä
1411 venäläiset polttivat Viipurin, joka jo
silloin oli jonkinlaisilla varustuksilla ympäröity,
ja n. s. suuren Venäjän sodan aikana 1489-97
varsinkin Ruotsin Karjala joutui kovan
kohtalon alaiseksi. Kun Ruotsi uudella ajalla alkoi
kohota suurvallaksi, tulivat Suomenlahden ja
Laatokan väliset seudut taistelutantereiksi.
Pontus de la Gardie valloitti 5 p. marrask. 1580
Käkisalmen, jolloin koko linnalääni joutui
ruotsalaisten haltuun 17 vuodeksi. Retkikuntia
lähetettiin läänin sisäosiin ja asukkaita alettiin
verottaa. Mutta vaikka tämä lyhyt valloituksen
aika edisti „molempain Karjalain”
yhteenliittämistä, oli se samalla raskas aika. Venäläiset
tekivät ryöstöretkiä ja toisin paikoin sota sai
sissisodan luonteen. Täyssinän rauha 1595
palautti rajan entiselleen ja kaksi vuotta
myöhemmin Käkisalmi luovutettiin venäläisille.
Mutta lyhyet olivat rauhan vuodet. V. 1611
ruotsalaiset Jaakko de la Gardien johdolla
valloittivat Käkisalmen läänin, joka Stolbovan
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
