- Project Runeberg -  Tietosanakirja / 4. Kaivo-Kulttuurikieli /
481-482

(1909-1922)
Table of Contents / Innehåll | << Previous | Next >>
  Project Runeberg | Like | Catalog | Recent Changes | Donate | Comments? |   

Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Kasvit ...

scanned image

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Below is the raw OCR text from the above scanned image. Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan. Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!

This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.

181

Kasvit

482

soluviilien lüpiiisemää tylppysolukkoa, jonka
elävissä, verrattain ohutseinäisissä soluissa tapahtuu
erilaatuisia ravitsemistoimia.

Elintoimintoihin tarvitsemansa energian kasvi
samoin kuin eläinkin yleensä saa
hengittä-mäll ä, s. o. siten että ilman happi yhtyy
kasvi-aineisiin hapettaen ne, jossa tapahtumassa
energiaa vapautuu. Tämän happeutumisen
lopputuloksena ovat samoinkuin eläimilläkin hiilihappo ja
vesi, paitsi vähempiä määriä epätäydellisiä
pa-lamistuotteita (kasvihappoja y. m.), joilla voi
olla merkityksensä kasvin taloudessa.
Hefigit-tiiessilän, mikä tapahtuu sekä valossa että
pimeässä, kasvit siis ottavat ilmasta happea ja
erittävät hiilihappoa, jota tapahtumaa ei ole
sekoitettava hiilihapon yhteyttämistapahtumaan
(ks. alemp.). Monet alhaiset kasvit (useat
bakteerit. hiivasienet) voivat elää melkein tai aivan
happea vailla (anaörobisesti) ; tässä tapauksessa
ne tavallisesti hajoittavat suuret määrät jotain
elimellistä ainetta käyttäen hyväkseen tällöin
vapautuvaa energiaa. Tällaista ilmiötä nimitetään
käymiseksi (ks. t.). Erikoisluontoisia
tapauksia ovat rikkibakteerit, jotka
energialäh-teekseen hapettavat rikkivetyä rikkihapoksi, sekä
typpihapoke- ja typpihappobakteerit, jotka
samoin hapettavat ammoniakkia typpihapokkeeksi
ja -hapoksi.

Ravintonaan vihreät kasvit käyttävät
vettä sekä siihen liuenneita kivennäis- ja
typpi-suoloja, jota kaikkea ne ottavat maasta, sekä
hiiltä, jota ne saavat ilman hiilihaposta. Hiilen
eristäminen hiilihaposta, hiilihapon
yhteyttäminen, assimilatsioni. tapahtuu ainoastaan
lehtivihreän, klorofyllin, välityksellä, ja yksinomaan
valossa, s. o. (auringon) valon energian avulla
(poikkeuksena typpihappo ja -liapokebakteerit).
Sellaiset kasvit, joilla ei ole lehtivihreää (sienet,
bakteerit, korkeammista kasveista
lehtivihreättö-mät loiset ja mädännäisloiset), ottavat
hiiliravin-tonsa elimellisistä aineista ; sitäpaitsi voivat
jotkut harvat kasvit erittämänsä nesteen avulla
sulattaa ja käyttää ravinnokseen hyönteisiä, mikä
kumminkin etupäässä tapahtunee runsaamman
typpiravinnon saamiseksi (ks.
Lihansyöjä-kasvit). Typen kasvit ottavat ravintoalustansa
typpiyhdistyksistä. etupäässä typpihappoisista
suoloista, ilmakehän vapaata typpeä on
ainoastaan muutamain harvain bakteerien ja alhaisten
leväin havaittu kykenevän sitomaan; juurissaan
asustavain bakteerien välityksellä palkokasvit
voivat myös käyttää sitä hyväkseen. Eri
kasvilajit käyttävät eri ravintosuoloja eri määrässä,
eikä kasvi ota maasta suoloja samassa suhteessa,
missä ne esiintyvät ravintonesteeseen liuenneina,
vaan ne kykenevät jossain määrin valikoimaan
ravintosuolansa; tähän perustuu
vuorovilje-1 y s. — Hiilihapon yhteyttämisen ensimäisenä
näkyvänä tuloksena on tärkkelys, joka esiintyy
pieninä jyväsinä lehtivihreähiukkasissa.
Typelli-sistä kasviaineista ovat tärkeimmät erilaiset
valkuaisaineet, jotka ovat pääosana alkulimassa;
niiden syntymistäpä ja -paikka on vielä suureksi
osaksi epäselvä. Muodostumispaikoistaan nämä
yhteyttämistulokset kulkevat johtojänteitten
nila-osaa sekä kuorta myöten määräpaikkoihinsa.
Tällöin niiden yleensä täytyy tunkea solukettojen
läpi ja tätä varten muuttua liukenevaan
muotoon, siiviläputkia myöten valkuaisaineet
pääse-lfi. IV. Painettu 12.

vät kulkemaan liukenemattakin. — Seuraavan
sukupolven tai seuraavan vuoden verson varalle
k. kokoo usein edeltäkäsin ravintoa;
tällaisen vararavinnon varastopaikkoja ovat siemenet,
kaksi- ja monivuotisilla k:eilla sitäpaitsi
ylipäänsä niiden talvehtivat osat, esim. porkkanan
juuri, perunan maanalaiset varsimukulat j. n. e.

Elävän kasvin läpi kulkee alituinen vesivirta,
h a i h t u m i s v i r t a u s. Vesi imeytyy juuriin
juurikarvojen ohuen seinän läpi, nousee
johtojänteitten putkiloita myöten ja haihtuu etupäässä
ilmarakojen kautta. Jos vettä haihtuu liiaksi,
vähenee solujen nestejännitys ja kasvi kuihtuu;
toiselta puolen täytyy kasvin ulkopinnan päästää
kaasuja läpitsensä, koska toisin ollen kasvin ja
ulkoilman välinen välttämätön kaasujen vaihto
estyisi. Haihtumisen järjestäminen on näin
kasville tärkeä taloudellinen tehtävä, joka painaa
leimansa varsinkin lehtien rakenteeseen.
Haili-tumisvirtauksen fysikaaliset tekijät eivät vielä
ole tyydyttävästi selvitetyt.

Liikuntoilmiöitä tapahtuu
kasvikunnassa enemmän kuin yleensä luullaan. Erotamme
tällä alalla koneellisia ja elollisia
liikkeitä. Edellisiä voivat elottomatkin kasvinosat
toimittaa ja ne tapahtuvat selvien mekaanisten
voimien vaikutuksen alaisina. Niihin kuuluvat
esim. hedelmäin aukeaminen, käpysuomujen
kääntyminen kokoon tai haralleen kosteuden mukaan.
Elollisia liikkeitä toimittavat ainoastaan elävät
k. tai kasvinosat, eikä niiden koneistoa voida
vielä selittää millään mekaanisella tavalla.
Sellaiset vaikuttimet, jotka yleensä haittaavat
elintoimintaa, esim. liian korkea tai liian alhainen
lämpötila, saavat elolliset liikkeet taukoamaan,
kasvi joutuu horrostilaan (ks. Horros).
Elolliset liikkeet ovat osaksi ärsytysliikkeitä,
jotka tapahtuvat jonkun ulkonaisen voiman,
ärsykkeen, vaikutuksesta, osaksi
itsemääräi-s i ii, autonomisia, liikkeitä, joita kasvi
toimittaa ikäänkuin itsestään, kun vain ulkonaiset
olosuhteet ovat suotuisat. Liikuntotavan puolesta
k:ien liikkeet harvoin ovat vapaita liikkeitä
paikasta toiseen. Tällaisiin kykenevät ainoastaan
monet alhaiset kasvit: limasienet esim. ryömivät
amoebamaisesti alustallaan, monet bakteerit,
jotkut yksisoluiset levät sekä korkeampain leväin
parveilusolut uivat viirekarvojen avulla, samoin
myös niikinpartaisten, sammalten ja sanikkaisten
siittiöt. Hyvin yleisiä ovat sen sijaan k ä v r i
s-tys- 1. taipumisliikkeet, jotka
tapahtuvat joko sen kautta, että kasvavan kasvinosin
vastakkaiset sivut kasvavat eri nopeasti:
kasvu-käyristykset, taikka siten, että jo
valmiissa osissa solujen nestejännitys ja siitä
riippuva kudosjännitys muuttuu vastakkaisilla
sivuilla erilaiseksi: v a i h t u v a i s 1 i i k k e e t.
Mitään lihasten tapaisia liikuntoelimiä k:eilla
ei ole, ja niiden liikkeet ovatkin monin verroin
hitaampia kuin eläinten. Kasvukäyristyksiä
esiintyy kasvin kaikissa osissa,
vaihtuvaisliik-keitä etupäässä niissä nivelissä, joilla kerrottujen
lehtien lehdykät ovat kiinnitetyt yhteiseen
lehtiruotiinsa. K:ien ärsytysliikkeiden aiheuttajina
ovat valo (ks. Fototaksis ja
Heliotro-p i s m i), painovoima (ks. Geotropismi), kos
ketus (ks. K o s k e t u s h e r k k y y s), lämpötila
(ks. Termot ro p is mi), kosteus (ks.
Hydro-t r o p i s m i i. kemialliset ärsykkeet (ks. Che-

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Project Runeberg, Mon Jul 4 09:15:36 2016 (aronsson) (download) << Previous Next >>
http://runeberg.org/tieto/4/0261.html

Valid HTML 4.0! All our files are DRM-free