- Project Runeberg -  Tietosanakirja / 4. Kaivo-Kulttuurikieli /
623-624

(1909-1922)
Table of Contents / Innehåll | << Previous | Next >>
  Project Runeberg | Like | Catalog | Recent Changes | Donate | Comments? |   

Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Kavallusvakuutus ...

scanned image

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Below is the raw OCR text from the above scanned image. Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan. Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!

This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.

623

Kavio—Kavioeläimet

624

muna. Punainen k. on tavallisesti kuhan,
hauen, karpin, särjen tai ruutanan mätiä.
Punaisen ja mustan k:n vientiarvo teki Venäjällä
v. 1S9S vii 2.» milj. rpl. Pääkauppapaikka on
Astrakaani. Norjassa tehdään paljo k:ia turskan
mädistä. Suomessa syödään yleisesti muikun ja
mateen, harvinaisemmin siian, kiisken, hauen
ynnä eräitten muiden makean veden kalojen
suolattua mätiä, mutta ei k:n nimellä. Suurin
kauppa tehdään täällä muikun mädillä.

K. il. h.

Kavio (ungula), varpaan kärkeä 1. alinta
var-vasniveltä (leveää kavioluuta) suojeleva kengän-

Oikea etu- ja takakavio altapäin katsottuna.
a, b, e, kannatinreuna («-a varvasseinämän. ab
sivuseinä-män. b-r kantaseinämän kannatinreuna), d kantakulmat. e
kulmaiukeet. f antura, f sen sakarat, g. g\ g" lamellikerros
ja sen ulkopuolella valkuviiva. h säde, i säteen haarat, k
sar-veispäkiäiset. I säteen keskiuurros, tn säteen sivu-uurrokset.

muotoinen sarveiskotelo hevosella, aasilla y. m.
kavioeläimillä. Kotelon ylä- ja ulkopintaa
sanotaan k:n seinäksi (sarveisseinäksi), sen osan, joka
on maata vastaan, muodostavat antura
(sarveis-antura) ja säde (sarveissäde). Seinän yläreunassa
huomataan karvoilla peitetty poimu, karvaruunu,

Herosenjalan pystysuora läpileikkaus jalan keskitason
kohdalta. A sääriluun alin osa. B vuohisiini, C vuohisnuljulun,
I) ruunuluu. /■ kavioluu, F sädeluu, a pitkä ojennusjänne,
t ylempi hankoside. fc’ alempi hankoside. c päällimmäinen
koukistiisjänne. rf alimmainen koukistustanne, e
vuohisotve-len-, f ruununivelen-, g. g1 kavioniveien kapselisille, h
koukistajien jännetuppi, i, f ja i" sadspaija, k liharuunu, I
liha-seinämä, -n liha-antura, n lihasäde. o sarveisseinämä, p
sar-TeiRantura. q sarveissäde. q’ säteisharja. r kannus, s nahka.

joka hevosella on noin sormenlevyinen ja taka
puolella vähitellen yhtyy säteeseen. Seinän
maapintaa vastaan olevan alareunan, kannatinreunan
ja anturan välissä on sarveisaine vaaleampaa ja
pehmeämpää, ja tähän n. s. valkoiseen viivaan
isketään hevosta kengittäessä naulat. Säde on
erittäin kimmoavaista ja pehmeää sarveisainetta,
kiilan muotoinen sarveispatja, jolla anatomisen
rakenteensa vuoksi on suuri merkitys kavion
säännönmukaiselle toiminnalle se kun m. m. jossain
määrin tekee kavion supistumisen ja laajentu
misen mahdolliseksi.

Kudosopilliseen syntyynsä nähden k. on
orvas-kesimuodostus, alemman varvasnivelen
tuppimai-nen sarveispeite, jonka sisäpuolella on ravitsevana
kerroksena hyvin vahva ja verisuonista rikas
verinahka. K:n verinahassa erotetaan seinäosa
(lihaseinä), anturaosa (liha-antura) ja sädeosa
(lihasäde), joka viimemainittu muodostaa myös
paksun kimmoavaisen patjan sarveissäteen ja
kavioluun taivuttajajänteen välissä. Lihaseinän
yläreunassa on renkaanmuotoinen paksuunos, n.
s. liharuunu, jonka pinnalla orvaskesisolut
vilkkaasti lisääntyvät ja sitten sarvettuvat. Suuri
osa sarveisseinää saa liharuunun luota alkunsa.
Vertailevan anatomian kannalta k. on kynsi,
jonka kynsilevy on hyvin leveä, vain sivullepäin
kaartunut, ja jonka kynsiantura on vahvasti
kehittynyt. Parivarpaisista kavioeläimistä puhuessa
käytetään tavallisesti sanaa sorkka k:n
asemasta. K. il. L.

Kavioeläimet (Ungulata), laaja nisäkäslahko.
Tähän lahkoon yhdistetään useampia ryhmiä,
jotka melkoisesti eroavat toisistansa, mutta
joiden yhteisen polveutumisen voi nähdä
kivettyneinä tunnetuista eläinmuodoista. Yleensä k. ovat
kookkaita maalla eläviä kasvinsyöjiä, joilla
tavallisesti on korkeat, nopeaan juoksuun
soveltuvat jalat. Ne astuvat varpaitten kärjille
(ungu-ligrada), varpaitten luku on vähentynyt, samalla
kuin muutamat varpaat, joilla ruumiinpaino
yksinomaan lepää, ovat vahvasti kehittyneet ja
välikämmen ja jalkapöytä pitentyneet —
ominaisuuksia. jotka nähtävästi ovat juoksemiskyvyn,
nopeajalkaisuuden kehityksen yhteydessä. Ennen
kaikkea on k:lie ominaista jalkojen päättyminen
varpaitten kärkiä peittäviin kavioihin tai
sorkkiin (ks. Kavio). K:n nykyään elävät
ryhmät johdetaan vanhimmalla tertiäärikaudella
eläneistä alkukavioeläimistä
(Covdylar-tlira), joilla oli viisivarpaiset jalat. Sisävarpaan
surkastuttua molemmissa raajapareissa on
kehitys käynyt toisilla siihen suuntaan, että
ruumiinpainon on yksinomaan tullut kantamaan yhä
vahvemmaksi varttuva keskivarvas (yksikavioisilla),
toisilla taas tasaisesti keskimäinen ja neljäs
varvas (sorkkaeläimillä). Näitten pääryhmien ohessa
tavataan nykyisessä eläinmaailmassa myös
sellaisia, joissa viisivarpainen perimuoto on
säilynyt esim. A mblypoda-ryhmästä polveutuvilla
ele-fanttieläimillä. •— K:iin on yhdistetty seuraavat
nykyisessä eläinkunnassa edustetut osastot: 1.
Litteäkavioiset 1. tamaanit
(Limnun-gia 1. Ilyracoidea). 2. E 1 e f sa n tt i e 1 ä i m e t
fProboscidea). 3. Pariton varpaiset
(Pc-rissodactyla): tapiirit, sarvikuonot, hevoset 1.
yksikavioiset. 4. Sorkkaeläimet 1.
pari-varpaiset (Artiodactyla): virtahevoset, siat
ja märehtijät. Kivettyneinä tunnetuista ryhmistä

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Project Runeberg, Mon Jul 4 09:15:36 2016 (aronsson) (download) << Previous Next >>
http://runeberg.org/tieto/4/0338.html

Valid HTML 4.0! All our files are DRM-free