- Project Runeberg -  Tietosanakirja / 4. Kaivo-Kulttuurikieli /
707-708

(1909-1922)
Table of Contents / Innehåll | << Previous | Next >>
  Project Runeberg | Like | Catalog | Recent Changes | Donate | Comments? |   

Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Kemi (Kemj) ...

scanned image

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Below is the raw OCR text from the above scanned image. Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan. Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!

This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.

707

Kemia

käsityskantaan perustui oppi metallien
muuttamisesta toisiksi ja mahdollisuudesta muuttaa
epä-jaloja metalleja kullaksi, tehtävä, joka sinä
pitkänä aikakautena kemian historiassa (400-1525),
jota nimitetään alkemistiseksi, oli tämän
tieteen tärkeimpänä päämääränä. Ainetta, jonka
arveltiin voivan saada tämän muutoksen aikaan,
nimitettiin ..viisauden kiveksi" ja sen
valmistaminen oli entisajan tutkijain päämääränä (ks.
Alkemia). Samaan aikaan kemian tutkijat,
jotka suureksi osaksi olivat lääkäreitä, olivat
koettaneet tieteellään hyödyttää lääketaitoa, ja
tämä tehtävä alkoi vähitellen enemmän päästä
etualalle. lÖ:unen vuosis. alussa kemia,
erittäinkin Paracelsuksen vaikutuksesta, antautui
melkein kokonaan lääketieteen palvelukseen,
jos-kolita kullanvalmistushaaveilu ei vielä ollut aivan
syrjäytetty. Paracelsuksen opin mukaan ruumiin
elonilmaukset olivat kemiallisia tapahtumia,
joihin kemialliset aineet voivat vaikuttaa.
Tehtäväksi jäi sentähden löytää varsinkin lääkkeissä
vaikuttavat prinsiipit ja lääkkeiksi valmistaa
kemiallisia laitteita. Tärkeimmät tämän i a t r
o-kein iällisen ajanjakson (1525-1660)
edustajat, Paracelsusta lukuunottamatta, olivat
Agricola, Libavius, van Heimon t, G 1 a
u-b e r ja Boyle, joka viimemainittu useilla
tärkeillä havainnoilla ja terveellä
luonnontieteellisellä käsityksellään suuresti edisti kemian
kehitystä.

Kappalten kyky palaa ja itse palaminen oli
aikaiseen vetänyt kemistien huomion puoleensa.
V. 1665 Becher lausui arvelun, että kaikki
palavat aineet sisälsivät yhteisen aineen,
palavan maalajin. Tätä teoriaa kehitti sittemmin
Ståhl (1697), joka antoi tälle palavalle aineelle
nimen flogiston, jonka mukaan seuraavaa
ajanjaksoa H650-1775) nimitettiin flogistiseksi.
Tämän teorian mukaan palaminen oli sitä. että
flogiston poistui (tulena, valona t. lämpönä), ja
jäljelle jäi se tai ne aineet, jotka alkuperäisessä
aineessa olivat flogistoniin yhtyneet. Metallien
palaessa syntynyttä ..metallikalkkia" pidettiin
niinmuodoin yhdessä flogistonin kanssa metallia
muodostavana aineosana. Hiiltä, joka palaessaan
ei jätä juuri huomattavia tähteitä, pidettiin
melkein puhtaana flogistonina. Kun metallikalkkia
(metallioksidia) kuumennetaan hiilen kera,
muodostuu metallia jälleen, mikä seikka siten
käsitettiin alkuperäisten perusaineiden
jälleenyhtymi-seksi. Tämän hypoteesin avulla selitettiin
useimmat kemialliset tapahtumat, mutta tässä otettiin
huomioon ainoastaan ilmiöiden kvalitatiivinen
puoli. Tänä aikakautena eli monta etevää
tutkijaa, varsinkin Englannissa ja Ruotsissa, kuten
Black, Cavendish,Priestlev, Scheele.
Bergman y. m. Neljä ensinmainittua käänsi
huomionsa kaasuihin (pneumaattinen kemia),
jotka olivat aikaisemmilta kemisteiltä jääneet
melkein kokonaan huomioon ottamatta. V. 1771
keksi Scheele ja muutama vuosi sen jälkeen
Priestlev happikaasun, ja tämä keksintö lähinnä
aiheutti täydellisen muutoksen kemiallisessa
katsantotavassa, joka saavutti parhaimman
ilmauksensa Lavoisier’! palamisteoriassa (1775).
Tästä ajasta on tapana laskea uuden kemian
ajanjakso alkavaksi.

Lavoisier käsitti oikein palamisen palavien
aineiden yhtymisenä happikaasuun (ks. Happi).

Hän alkoi käyttää vaakaa kemiallisten
tapahtumien tutkimisessa, ja kvantitatiivisten kokeiden
avulla hän sai selville toiselta puolen aineen
hä-viämättömyyden ja toiselta puolen eron
yksinkertaisten ja yhdistettyjen aineiden välillä.
Alkuaineet 1. elementit muuttuivat, oltuaan
filosofisia abstraktsioneja, todella kappaleissa oleviksi
aineosiksi. Kvantitatiiviset tutkimukset
yhdistettyjen aineiden kokoomuksesta johtivat
määrättyjen painosuhteitten ja kerrannollisten
paino-suhteitten lakien tuntemiseen, joiden perustalla
Dalton (1808) esitti kemiallisen
atomitoo-riansa (ks. t.), joka sai tärkeän tuen siitä
Gay-Lussac i n (ks. t.) huomiosta, että kaasut
yhtyvät keskenään hyvin yksinkertaisissa
tilavuussuhteissa. Avogadron hypoteesi (1811), jonka
mukaan kaasujen pienimpien osien (molekylien)
painot suhtautuvat toisiinsa kuten kaasujen
ominaispainot, joten kävi mahdolliseksi määrätä mo
lekylipainot, muodostui myöhemmin yhdeksi
uuden kemian tärkeimmäksi peruskiveksi.
Atomipainojen, luonnon tärkeiden peruslukujen,
määräämisen suoritti etenkin Berzelius
kahdeksannentoista vuosisadan alkupuoliskolla.
Berzelius koetti selittää kemiallisia ilmiöitä dualistisen
elektrokemiallisen teorian avulla, joka ei
kuitenkaan pysynyt kauan voimassa, mutta esiintyy
myöhemmin uudessa muodossa
Arrheniuk-s e n elektrolyyttisessä dissosiatsioniteoriassa (ks.
Dissosiatsioni). V. 1869 L. Meyer ja
Mendelejev keksivät alkuaineitten
periodil-lisen lain, s. o. alkuaineitten ominaisuuksien
jaksollisen riippuvaisuuden niiden
atomipainoista, joka on luonut perustan niiden ja
niiden yhdistysten luonnolliseen ryhmitykseen ja
suuresti selventänyt kemiallisia ilmiöitä.

Kun aikaisemmin huomio oli kääntynyt
verrattain yksinkertaisiin epäorgaanisiin yhdistyksiin,
joutuivat 1830 luvulla orgaaniset yhdistykset \hä
enemmän tutkimuksen esineeksi (Liebig,
Wöhler. Dumas), minkä johdosta ei yksinomaan
kemian ala rikastunut vaan kävi myös
mahdolliseksi päästä jonkunmoiseen käsitykseen aineiden
molekylien sisäisestä rakenteesta. Tämä ilmeni
ensin tyyppiteoriassa (Laurent, Gerhardt)
ja sitten nytkin vielä vallitsevassa
atomiketju-teoriassa (Kekulé 1858), joka perustui
käsitykseen atomiarvosta 1. valenssista (ks.
Atomi-arvo, Frankland, Kolb e).
Isomeria-suh-teitten (ks. Isomeria) selvitteleminen johti
atomiketjuteorian laajentamiseen, joka on
ilmennyt stereokemiallisissa opeissa (Pasteur,
v a n’t Hoff, Wislicenus). Stereokemiassa
otetaan varteen myöskin atomien avaruussuhteet
molekylissä. Tutkimuksen kautta orgaanisen
kemian alalla, jota viime aikoina on uutterammin
viljelty kuin muita, on myös orgaaninen synteesi
saavuttanut aavistamattoman kehityksen (A. W.
Hofmann, von Baeyer, E. Fischer).
Toiselta puolen on erittäinkin sähkön käyttäminen
kemian alalla johtanut tärkeihin ja
käytännöllisesti arvokkaihin keksintöihin epäorgaanisen
kemian alalla (Moissan). Radiumin, tuon
omituisen aineen, keksiminen ja tutkiminen (C u r i e,
W. Ramsay) on avannut aivan uuden alan
kemiallisellekin tutkimukselle, joka ehkä tulee
selvittämään kemiallisten alkuaineiden luonteen.
Fysikaalisten tutkimusmetodien yhä kasvava
käyttäminen kemian alalla on synnyttänyt uuden

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Project Runeberg, Mon Jul 4 09:15:36 2016 (aronsson) (download) << Previous Next >>
http://runeberg.org/tieto/4/0380.html

Valid HTML 4.0! All our files are DRM-free