Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Kerubi ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
74!»
Kerubi
750
leuan reunat matalat ja tuskin sisäänpäin
kääntyneet. Kaikki ovat pieniä, puvultaan vaatimat
toinia, hentoja, hyvä-äänisiä lajeja; elävät yksin
omaan hyönteisistä ja ovat sentähden meillä
muuttolintuja. Linnustoomme kuuluvista suvuista
mainittakoon kertun (Sylvia), u u n i 1 i n n n n
(Phylloscopus), kultarinnan (Chloropcta),
k a i s 1 a k e r t u n (Calamoherpe) ja s i r k k
a-kertun (Locustella) suvut, joita vain vähäiset
tuntomerkit erottavat toisistaan. Aikaisemmin
onkin kaikki tämän alaheimon linnut luettu
viiteen ainoaan sukuun, Sylvia, joka eroaa muista
siinä, että nokan tyvi on leveyttään korkeampi
(kaikilla muilla se on korkeuttaan leveämpi).
Kertut ovat enimmäkseen Etelä- ja Keski-Suomen
pensasmaiden asukkaita. Yleisimpiä lajeja ovat
hyvä-ääninen 1 e h t o-k. (S. hortensis), tunnettava
poikkipäisestä pyrstöstään, jonka reunimmaisten
sulkain uloin kärki on valkeareunainen. Väri on
päältäpäin harmaa tai hiukan ruskea, alta valkea,
paitsi rinta ja sivut, joissa on ruosteeukeltaista.
2: nen käsisulka on pisin, 3:s melkein yhtä
pitkä, mutta 4:s paljoa lyhempi. Pituus n.
15 cm. Harma a-k. (S. cinerea) on päältäpäin
tummempi, harmaa, siivet mustahkot,
ruskeareu-naiset, alta valkea. Pyrstö pyöreäpäinen ja sen
reunimaisen sulan kärki ja ulkohöyty valkeat.
Pituus sama kuin ed. Hernekin (S. curruca)
tuntee helposti ensimäisestä käsisulasta, ioka on
peitinhöyheniä pitempi. Pää ja selkä
tuhkan-harmaat, alapuolet vaaleat, rinnassa hiukan
ruosteenharmaata. Vähän pienempi kuin ed., noin
14,5 cm. Näiden lisäksi tavataan meillä vielä
2 lajia, joista 15,5-16.5 cm:n pituinen
musta-pää-k. (S. atricapilla) tunnetaan mustasta tahi
ruosteenruskeasta päälaenhunnusta; se on
kaikkialla harvinainen. Pari kertaa vain on tavattu
suuri, 17,5-18 cm:n pituinen, alapuolelta
ruskeanharmain. poikkipuolisin viivoin kirjaeltu kirja
r i n t a-k. (S. nisoria). Uunilinnun
(Phylloscopus) suvun lajit ovat yleensä kaikki pieniä.
11-14 cin:n pituisia. Niillä on hoikka, tyvestään
yhtä leveä kuin korkeakin nokka ja väri
vih-reähkön-harmaa. Suku on saanut nimensä
useam-pain lajien pesän muodosta, joka on uunin
kaltainen maassa. Yleisin kaikista, Etelä-Suomesta
Lapin perukoille, on uunilintu (Ph.
trochi-lus), tunnettava paitsi heleästä, vienosta
äänestään n.joskin siitä, että sen 2: nen käsisulka on
5:ttä lyhempi, mutta 6:tta pitempi. Tynnyri
lintu (Ph. rufus) viihtyy kuusimetsissä, joissa
omituinen „till, tili. tali’ tili’ tili’ tali" ääni sen
helposti ilmaisee. Äänestään se on saanut useita
sattuvia nimiä, esim. t i 1 t-t a 111 i, o 1 u e n t
e-k i j ä, m e t s ä s e p p ä y. m. Sen 2: nen käsi
sulka on lyhempi kuin sekä 5:s että 6:s, 4:s
pisin. Vihreäkerttu (Ph. sibilatrix) on
yleisempi vain Etelä-Suomessa, Keski-Suomessa
harvinaisempi. 2:nen käsisulka on 5:ttä tuntuvasti
pitempi, 3:s pisin. Asustaa tiheissä koivikoissa
tahi männiköissä. Ääni on omituinen, pöydällä
pyörivän 50-pennisen väräjämistä muistuttava.
Pohjan uunilintu (Ph. borealis) on sangen
harvinainen, ja vain maamme pohjoisimmissa ja
itäisimmissä seuduissa pari kertaa tavattu. —
Kultarinnan (Chloropeta) suku käsittää
vain yhden lajin meillä, kultarinnan (Ch.
hippolais). Nokka on iso, tyvestä leveii, pyrstö
pykäläpäineu ja höyhenpeite keltai senvihreä.
On jokseenkin harvinainen Etelä- ja
Keski-Suomen puistoissa ja lehdoissa. Laulaa mainiosti.
Kaislakertuu (Calamoherpe) sukua on
meillä vain 2 lajia, joista ainoastaan
kaisla-kerttu (G. schæiiobænus) on yleisempi
enimmäkseen merenrannikoiden ruohikoissa.
Kaisla-kertut ovat pitkä- ja leveänokkaisia,
vahvajalkai-sia lintuja. Pyrstö on pyöreäpäinen, sen kaikki
sulat pitempiä kuin alapeitinhövhenet, siivet
lyhyet. Rakentavat pesänsä vetisille paikoille
ruo-kojen väliin, saraheinämättäisiin tahi
pajupen-saikkoihin. ITyviä laulajia. Sirkkakertun
(Locustella) suku on elintavoiltaan edellisen
kaltainen, asuen rannoilla ja kosteilla mailla
pensaikoissa ja ruovostoissa. Ääni muistuttaa
heinäsirkan sirinää, ja siitä on suku saanut nimensä.
Ne eroavat edellisistä siinä, että pyrstön
reuna-sulat ovat keskiraäisiä alapeitinhöylieniä
lyliem-mät. Meillä kaksi lajia, joista sirkka kerttu
(L. ncevia) on jonkunverran yleisempi kuin
virtakerttu (L. fluviatilis). — Kerttusiin
luetaan usein kuuluvaksi vielä r a u t i a i s e n
(Accentor) suku, joka nokkansa puolesta
enemmän muistuttaa sirkkuja, ks. La u linnut
(liitekuva.) E. W. S.
Kerubi (hepr. h-arüb, mon. ksrübim)
merkitsee ihmeellistä henkiolentoa, jota vastaa
eriskum-liiainen, siivekäs sekamuodostuma. A
Vaikka V:ssa T:ssa sangen usein
puhutaan k:eista, on kuitenkin
vaikea muodostaa niistä yhtenäistä
kuvaa. Ominaista kaikille k:eille
on, että ne esiintyvät Jumalan tai
pyhän paikan läheisyydessä ollen
Jumalan ilmestyksen kannattajia
ja hänen käskyläisiään. Jahve
ratsastaa k:lla (Ps. 18„), s. o. kulkee
myrskypilvessä. K:t vartioivat paratiisia (1 Moos.
3.4 ja pyhää arkkua (1 Kun. 6,, seur., 8a seur.).
Israelin Jumalan kirkkaus majailee k:ien
yläpuolella (Hes. 93, 1018 seur.; vrt. 2 Moos. 40.,,
seur.) ja Jahve istuu valtaistuimellaan k:ien
päällä (2 Sam. 6,, 2 Kun. 19IS). Viimemainitut
k:t kuuluvat todennäköisesti pyhään arkkuun.
1 Kun. 6., seur;n mukaan nämä k:t olivat kaksi
suurta öljypuusta tehtyä, kullalla päällystettyä
siivekästä olentoa; 2 Moos. 251S seurin mukaan
ne sijaitsivat arkun kannessa, kasvot
vastatusten, ja olivat kullasta. K:eja mainitaan myös
n. s. todistuksen majan verhoihin ja esirippuun
kudottuina kuvioina (2 Moos. 26,. 3I) sekä
temppelin seiniin ja oviin veistettyinä koristuksina
(1 Kun. 6»,3s). Salomonin n. s.
„kattilavaunu-jen" liistat ja kehykset olivat koristettuja m. m.
..leijonilla, härjillä ja kerubeilla" (1 Kun. 7M).
Tämä sanayhtymä jo osoittaa, että k:eja
todennäköisesti kuviteltiin lähinnä eläinten
kaltaisiksi. Samaan suuntaan viittaavat muutkin
paikat. 2 Moos. 25.„:n mukaan k :11a oli yhdet
kasvot (mikä käsitys näyttää olleen tavallisin),
mutta Hes. 41ls seur:n mukaan kahdet,
nimittäin ihmisen ja leijonan, ja Hes. V-^sta (vrt.
Iles. 10 i’it) päättäen saattoi k :11a olla neljätkin
kasvot: ihmisen (edessä) leijonan (oikealla),
här-jän (vasemmalla) ja kotkan (takana), joten siis
sellainen sekamuodostuma sisälsi enemmän osia
eläimestä kuin ihmisestä. Viimeksi mainittujen
Hesekieliu kirjan paikkojen kuvauksille k:eista
on vielä omituista, että niiden (s. o. Hesekielin
Kerubinkuva
Pielaveden
kirkosta.
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
