- Project Runeberg -  Tietosanakirja / 4. Kaivo-Kulttuurikieli /
813-814

(1909-1922)
Table of Contents / Innehåll | << Previous | Next >>
  Project Runeberg | Like | Catalog | Recent Changes | Donate | Comments? |   

Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Kieli ...

scanned image

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Below is the raw OCR text from the above scanned image. Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan. Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!

This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.

81.!

Kieli—Kielihäiriö

814

kityksenmuutos, Analogia ja
Äännelaki). Varsin huomattava vaikutus on kielen
kosketuksilla toisten kielten kanssa. Sen lisäksi
vaikuttavat yhä muuttuvat elämänehdot ja
-tarpeet kieleen. Alkuperäisten kansain kieli
muuttuu yleensä nopeammin kuin sivistyskansojen,
koska näillä kieltä säilyttää yhteinen kirjakieli.
Varsin suuresti kieli muuttuu, jos joku kansa
eiityisten olojen vallitessa omaksuu toisen
kielen. Esimerkkinä tästä mainittakoon ranskan
kieli, joka on asultaan niin peräti toisenlainen
kuin sen sisarkielet italia ja espanja.
Kelttiläistä alkuperää olevat gallialaiset näet
rooma-laistuivat, mutta heidän suussaan roomalaiskieli
muuttui paljoa nopeammin ja toiseen suuntaan
kuin roomalaista alkuperää olevien italialaisten
tai paljoa aikaisemmin roomalaistuneiden
Espanjan asukkaiden suussa. Kuitenkaan ei ole vielä
selvitetty, miksikä esim. suomen kielen
äänteellinen asu on puolentoista vuosituhannen kuluessa
hyvin vähän muuttunut, samalla kuin
skandinaa-vialaiset kielet vastaavassa ajassa ovat
muuttuneet hyvin suuresti.

Eri kielteu kesken huomaamme sekä
tasoittumista että eriytymistä. Toiset kielet sulavat
toisten kanssa yhdeksi, toiset taas monistuvat.
Saksan nykyinen kirjakieli on yhdistänyt
itseensä entisen ylä- ja alasaksalaisen kirjakielen,
Tanskan ja Norjan kansoja on muutaman
vuosisadan yhdistänyt yhteinen kirjakieli. Italiassa
sulivat oskien, umbrien, samnilaisten y. m. kielet
latinaan, puhumattakaan monista muista
sukupuuttoon kuolleista kielistä, joiden puhujat ovat
omaksuneet vieraan kielen, kuten esim.
muutamat Keski- ja Itä-Venäjän suomalais-ugrilaiset
heimot. Toiselta puolen on entisistä yhtenäisistä
kielistä kehittynyt uusia. Latinasta syntyi 9
tytärkieltä. joista 7:ää on käytetty
kirjallisuudessa. Muinaisesta norjan kielestä erosi
islannin kieli, verraten yhtenäisen muinaisvenäläisen
kirjakielen sijalla on isovenäläinen,
vähävenäläi-nen ja valkeavenäläinen kirjakieli. Englannin
alusmaissa ja Ameriikassa kehittyy englannin
kieli, samoinkuin venäjän kieli Aasiassa,
eristyvään suuntaan.

Maapallollamme puhutaan toista tuhatta kieltä,
niistä vähän yli viidensadan pelkästään
Afrikassa. Useat niistä voidaan ryhmittää eri
kielikunniksi, kuten indoeurooppalaiset,
seemiläiset, suomalais-ugrilaiset. turkkilais-mongolilaiset,
Etelä-Afrikan bantu-kielet, dravidalaiset ja
muutamat muut. Fr. Miiller on luokittanut maailman
kielet 18 kielikuntaan. Tämä luokitus ei
kuitenkaan enää pidä paikkaansa. Useiden kielten
sukulaisuussuhteita ei ole vielä tieteellisesti
selvitetty ja muutamat ennen otaksutut
sukulaisuussuhteet ovat osoittautuneet vääriksi. Missä
määrin eräät kielikunnat taas ovat keskenään
sukua, emme tieteen nykyisellä kannalla voi varmaan
sanoa. Suomalais-ugrilaiset kielet näyttävät
kyllä yhdessä samojedilaisten kielten kanssa
muodostavan laajemman yhteyden, samoin ehkä
turkkilais-mongolilaiset kielet tungusin ja mantsun
kielten kanssa. Muutamat tutkijat asettavat
viiteen seemiläiset ynnä muinaisegyptin sekä
Poh-jois-Afrikan berberien ja Itä-Afrikan n. s.
haa-milaiset kielet (galla, somali y. m.). Onpa tehty
huomattava yritys (H. Möllerin) yhdistää
keskenään myöskin indoeurooppalaista ja seemiläistä

kielikuntaa, samoin on kaukaasialais-kielten
tutkija Marr koettanut saada Kaukaasian
iberi-läisiä eli khartvelilais-kieliä sukulaisyhteyteen
seemiläisten kielten kanssa.

On olemassa myöskin luokittelu, jonka mukaan
maapallolla kielet jakautuvat 1)
isoleeraa-v i i n 1. yksitavuisiin, joissa ei ole taivutusta,
vaan syntaktiset suhteet ilmaistaan sanojen
erilaisella asettelulla, 2) agglutineeraaviin
1. yhteenliittäviin. joissa kyllä suhteet
ilmaistaan lisäämällä sanoihin äänteitä joko loppuun,
alkuun tai sisään, mutta itse sanan kantaosa
ei muutu, ja 3) f 1 e k t e e r a a v i i n 1.
taivutus-kieliin, joissa suhteiden ilmaisu ei tapahdu
ainoastaan kantasanaa laajentamalla, vaan
myöskin itse kantasanan, ..juuren" ääntiöosaa
muuttelemalla. Viimemainittuun luokkaan
kuuluisivat vain indoeurooppalaiset ja seemiläiset kie
let, toiseen useimmat tunnetuista kielistä, m. m.
suomalais-ugrilaiset, ja ensimaiseen m. m.
kiinan ja tibetin kieli ynnä Taka-Intian kielet.
Korkeimmalla asteella on muka kolmas,
varsinaisten taivutuskielien luokka, koska siinä
suhteet ilmaistaan selvimmin ja se on
rakenteeltaan kiintein. Alimmalla asteella taas on muka
isoleeraava kieliluokka. Uudempi kielentutkimus
ei enää hyväksy tällaista jakoa. Onko kieli
ylemmällä vai alemmalla asteella, ei riipu sen
rakenteesta. vaan siitä, miten hyvin se ilmaisee
inhimillisen ajatuksen. Mainittu jako ei ole
historiallisen kielentutkimuksen kannalta oikea, sillä
ne ominaisuudet, jotka siinä otetaan perustaksi,
saattavat olla myöhemmän kehityksen tuloksia.
Niin esim. kiinan kielen nykyinen rakenne
tuskin on alkuperäinen; sen yksitavuiset sanat ovat
suureksi osaksi ..kulumalla" kehittyneet
kaksitavuisista. ja taivutuksestakin on jälkiä.
Muutamien uudempien indoeurooppalaisten kielten,
kuten uuspersian, englannin kielen ja
romaanilais-ten kielten kehitys kulkee huomattavasti
„isolee-raavaan" suuntaan. Myöskään puhtaasti
deskriptiiviseltä kannalta ei tuollainen jako ole sinänsä
hyväksyttävä, vrt. Kielitiede. [Fr. Misteli,
„Charakteristik der hauptsächliclisten Typen des
Sprachbaues" (1893) ; Paul, „Prinzipien der
Sprachgeschichte" (1880, 4:s pain. 1909); E. N.
Setälä, „Nykyaikuisen kielentutkimuksen
periaatteista" (1891) : Jespersen, „Progress in
lan-guage" (1894); A. Kock, „Om språkets
föränd-ring’’ (1896): H. Sweet, ,,The history of language"
(1900) ; W. Wundt, „Völkerpsychologie. I. Die
Sprache" (1900); B. Delbrück. .’.Grundfragen der
Sprachforsehung" (1901) ; Wundt,
Sprachgeschichte und Sprachpsychologie" (1901) ; L.
Siitterlin, „Das Wesen der sprachlichen Gebilde"
(1902).] J. J. J/-

Kieli, mis., ks. Kielisoittimet,
Kieli-äänikerrat.

Kielifilosofia ks. Kielitiede.

Kielifysiolog-ia ks. Äänne.

Kieliheimo ks. Kielikunta.

Kielihistoria ks. Kielitiede.

Kielihäiriö, puhe- ja kirjoituskyvyssä
esiintyvä häiriö. Puhekyvyttömyys voi olla kahta
lajia: ääntämiskyvyttömyyttä (a 1 a 1 i a a, vrt. t.),
jossa äänteiden ja sanojen ääntämiseen
tarvittava ulkonaisten puhe-elinten toimintakyky
jostakin syystä on puutteellinen, tahi
puhumis-kyvyttömyyttä (afasiaa, vrt. t.), jossa kyky

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Project Runeberg, Mon Jul 4 09:15:36 2016 (aronsson) (download) << Previous Next >>
http://runeberg.org/tieto/4/0435.html

Valid HTML 4.0! All our files are DRM-free