- Project Runeberg -  Tietosanakirja / 4. Kaivo-Kulttuurikieli /
997-998

(1909-1922)
Table of Contents / Innehåll | << Previous | Next >>
  Project Runeberg | Catalog | Recent Changes | Donate | Comments? |   

Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Kirkastus ...

scanned image

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Below is the raw OCR text from the above scanned image. Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan. Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!

This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.

997

Kirkastus, Kristuksen k., evankeliumeissa
kerrottu tapaus, jolloin Jeesus pyhällä vuorella
Galileassa ilmestyi kirkastuneena kolmelle
saapuvilla olevalle oppilaalle. Katoliset kirkot
viettävät tapauksen muistoksi erityistä juhlaa
(Festum transfiflurationis Christi) elok. 6 p:nä.
Luterilaisessa kirkossa on kertomus kirkastuksesta
saarnatekstinä 7 sunn. Kolminaisuudesta.
Kristuksen kirkastusta on kirkollinen maalaustaide
usein käsitellyt; varsinkin kuuluisa on Rafaelin
maalaus. E. K-a.

Kirke (lat. Circc), kreik. tarustossa mahtava
velhonainen, Helioksen ja okeanidi Persen tytär.
Homeroksen Odysseian mukaan K. asui
ihme-linnassaan Aiaios-saarella; kun Odysseus
liarha-retkillään oli laskenut tämän rantaan ja
lähettänyt muutamia miehistöstään edeltä
tähystämään, muutti K. noitatempuillaan heidät sioiksi;
mutta Odysseus, jolle Hermes oli antanut
taikayrtin K:n lumousten varalle, sai tämäu
pakotetuksi palauttamaan tovereille ihmismuodon, minkit
jälkeen hän näiden kera viipyi K:n luona koko
vuoden umpeen ja sai lähtiessään K:Itä tärkeitä
neuvoja matkan varrelle. — Myöhemmissä
taruissa mainitaan Odysseuksen ja K:n poika
Te-legonos. Historiallisella ajalla sijoitettiin I\:n
olinpaikka Latiumin Circei-niemelle (nyk. Monte
Cireeo). E. R-n.

Kirkholm ks. K e r k h o 1 m.

Kirkiheinä ks. G y m n a d e n i a.

Kirkko (kreik. kyriako’n = herran huone). 1.
Kirkkorakennus. Vanhin
kirkkorakennuksen muoto oli n. s. basilika (ks. t.).
Basilikan runkohuoneessa oli maaliikkoväen paikka,
miehet ja naiset eri puolilla. Runkohuoneesta
johti pari porrasta kuoriin, jossa oli papiston
sija. Sen puoliympyriäisen muurin keskikohdalla,
joka muodosti basilikan itäisen seinän, oli
piispalla valtaistuimensa ja molemmin puolin häntä
pitkin kuorin seinäkaarrosta, istuivat papit.
Alttari (ks. t.), joko puinen tai kivinen, oli
kuorin keskellä. Alttarin alla oli usein
pyhimys-hauta (krypta). Alttari oli tavallisesti pari
porrasta kuorin tasoa korkeammalla, ja näillä
portailla pappi tavallisesti seisoi saarnatessaan.
Alttarin yläpuolella oli neljän pylvään varassa
baldakiini; kahden runkohuonetta lähinnä
olevan pylvään välillä oli esirippu, joka
vedettiin alttarin eteen silloin, kun alttari oli
verhottava seurakunnan katseilta. Kreikkalaisissa
k:issa tämän alttariesiripun sijaan tuli
kuva-seinä (ikonostaasi). - - Marttyyrien haudoille
ruvettiin ennen pitkää rakentamaan
perusmuodoltaan ympyriäisiä muistokirkkoja, jotka
peitettiin kupukatolla. Sama rakennusmuoto tuli
käytäntöön myöskin kastekirkoissa
(bap-tisteriumeissa). Myöhemmin ruvettiin
ympyrä-kirkkoja rakentamaan myöskin seurakunuan
jumalanpalvelusta varten, joten sai alkunsa n. s.
bysanttilainen tyyli. Kuuluisin sen
laatuisista kirkkorakennuksista oli Justinianuksen
rakennuttama Sofian kirkko Konstantinopolissa.
Myöhemmistä kirkkorakenuustyyleistä,
romaani-laisesta, goottilaisesta j. n. e. vrt.
Rakennustaide. [Suomen keskiaikaisista kirkoista: ,T.
Rinne, ..Keskiaikaiset kirkkomme" (Oma maa I,
315-329).]

2. K i r k k o = seurakunta. Kristillinen kirkko
sai alkunsa paikallisseurakunnista, joita aposto-

998

lien ja heidän oppilaidensa vaikutuksesta syntyi
laajalti Rooman valtakunnassa. Nämä
paikallisseurakunnat yhdisti aluksi yhteinen usko
Kristukseen, yhteinen tunnustus ja P. Hengen
omistus, myöhemmin yhteinen hallinto ja
lainsäädäntö. Kun jälkimäiset saivat yhä suuremman
merkityksen, syntyi katolinen kirkko, joka
keskiaikana jakautui roomalais katoliseen (ks. t.) ja
itämaiseen kirkkoon (ks. t.) Katolinen oppi
identifioi ulkonaisen kirkkoelimistön ja
Kristuksen seurakunnan, jonka tähden sen kannalta
jokainen kirkon ulkopuolella oleva on kadotettu.
Tätä katsantokantaa vastustaa protestanttinen
opinkäsitys. Luterilaiselta kannalta on
seurakunta = pyhien yhteys, jossa Jumalan sana
puhtaasti julistetaan ja sakramentit Kristuksen
asetuksen mukaan jaetaan. Tämä pyhien yhteys on
itsessään näkymätön, mutta se tulee näkyväiseksi
kokoontuessaan Jumalan sanan ympärille ja
kristillisessä rakkauden toiminnassa. Reformeeratun
opin mukaan ovat taasen erotettavat tosi
uskovaiset = valitut, ja kastettujen suuri joukko =
kutsutut. Reformeerattu kirkkokiisite on pietismin
välityksellä päässyt syvältä vaikuttamaan
luterilaiseenkin kirkkoon alentaen ulkonaisen
kirkko-yhteiskunnan arvoa. Luterilaiselta kannalta
katsoen on paikallisseurakunta kirkkoelimistöön
sisältyvä alkuyksikkö, jonka elinvoimaisuudesta
ja terveydestä koko elimistön menestys riippuu,
vrt. Seurakunta, Valtiokirkko,
Vapaakirkko. [Kliefoth, „ A elit Biicher /on dtr
Kirche" (1854) ; K. Miiller, „Kirehe, Gemeinde
und Obrigkeit lineh Luther" (1910); M.
Johansson, „Oin det lutherska kyrkobegreppet" (1877);
O. I. Colliander, „Grunddragen af det bibliska
kyrkobegreppet" (1882).] " E. K-a.

Kirkkohakkinen ks. Naakka.

Kirkkoherra (< muin.-ruots. kirkiuhærra;
ruots. kyrkoherde = kirkonpaimen ; lat. pastor =
paimen), yksityisen paikallisseurakunnan johtaja.
Nykyisessä kirkkolaissa määritellään
kirkkoherran yleiset velvollisuudet seuraavasti: ,.K:jen
tulee, kunkin seurakunnassansa, vastata julkisen
jumalanpalveluksen, pyhäin sakramenttien ja
muiden kirkollisten toimitusten arvollisesta ja
oikeasta hoidosta, nuorison kristillisestä
kasvatuksesta ja opetuksesta, yksityisen sielunhoidon
uskollisesta toimittamisesta sekä kirkkokurin
voimassa pitämisestä" (Kirkkolain 143 §). K. on
kirkonkokouksen ja kirkkoneuvoston
puheenjohtaja. . E. K-a.

Kirkkoherrakunta, kirkkoherran johdettava
kirkollinen alue, johon, paitsi emäseurakuntaa
saattaa kuulua yksi tahi useampia pienempiä
alueita, kappeleita. K:in lukumäärä
maassamme on 392 (1906). E. K-a.

Kirkkoherran virkatalo ks. Papiston
virkatalo.

Kirkkohistoria, tieteellinen esitys kristillisen
kirkon vaiheista. Se jakaantuu ulkonaiseen
ja sisäiseen sen mukaan, ovatko esityksen
esineinä kirkon ulkonaiset vaiheet ja suhteet
valtiomahteihin vai opin, sisällisen järjestyksen
ja elämän kehitys. Ajan puolesta se jakaantuu
vanhaan, keski- ja uuteen aikaan.
Rajana vanhan ja keskiajan välillä pidetään 6 -8:tta
vuosis., jolloin germaanilaiset ja slaavilaiset
kansat alkoivat voittaa yhä huomattavampaa asemaa
kirkollisessa kehityksessä; uusi aika alkaa rene-

Kirkastus — Kirkkohistoria

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Project Runeberg, Tue Dec 12 03:27:46 2023 (aronsson) (download) << Previous Next >>
https://runeberg.org/tieto/4/0533.html

Valid HTML 4.0! All our files are DRM-free